Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

18.9.2023 05:13 ・ Päivitetty: 18.9.2023 05:13

Sevastopolissa kuultu räjähdyksiä – paikallislähteet: alueelle lähetetty ambulansseja pilli soiden

iStock

Venäjän Ukrainalta vuonna 2014 miehittämän Krimin niemimaan Sevastopolissa on tapahtunut räjähdyksiä, kertovat paikalliset tiedotusvälineet ja Telegram-kanavat. Asiasta kirjoittaa Kyiv Independent.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Paikallislähteiden mukaan räjähdyksiä on kuultu lähellä aluetta, jossa sijaitsee Venäjän asevoimien radiotiedustelun ja ilmatorjunnan laitoksia. Venäjän puolustusministeriön mukaan Lounais-Krimin seudulla olisi ammuttu alas kaksi Ukrainan droonia.

Ukrainska Pravda -lehden nimettömän tiedustelulähteen mukaan kyse olisi ollut Ukrainan sotilastiedustelun ja laivaston yhteisoperaatiosta.

Paikallislähteiden mukaan räjähdysten alueelle olisi lähetetty ambulansseja pillit soiden. Mahdollisista kuolonuhreista tai loukkaantuneista ei ole kerrottu tietoja julkisuuteen.

Sevastopoliin tehtiin viime keskiviikkona ohjusisku, jonka kohteena oli Venäjän Mustanmeren laivastotukikohta.

Ohjusisku aiheutti todennäköisesti paljon pahempia vahinkoja kuivatelakalla korjattavina olleille maihinnousualukselle ja sukellusveneelle kuin Venäjä on myöntänyt, Britannian puolustusministeriö kertoi perjantaina tiedustelukatsauksessaan viestipalvelu X:ssä.

Minsk-maihinnousualus tuhoutui puolustusministeriön mukaan todennäköisesti täysin ja Kilo-luokan sukellusvene Rostov-na-Donu vaurioitui erittäin pahoin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU