Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

21.3.2025 06:16 ・ Päivitetty: 21.3.2025 06:16

”Siitä ei ole meille mitään hyötyä” – Trump allekirjoitti opetusministeriön lakkauttamiseen tähtäävän määräyksen

LEHTIKUVA / AFP
Opettaja Sarah Jo Marcotte Vermontista osoitti mieltä opetusministeriön edustalla 20. maaliskuuta.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on allekirjoittanut maan opetusministeriön lakkauttamiseen tähtäävän toimeenpanomääräyksen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Torstaina paikallista aikaa järjestetyssä allekirjoitusseremoniassa Trump sanoi, että vastuut ja päätäntävalta siirretään osavaltioille, ”minne ne kuuluvatkin”. Republikaanit ovat tavoitelleet tällaista päätöstä jo vuosikymmeniä.

-  Lakkautamme sen (opetusministeriön) niin pian kuin mahdollista. Siitä ei ole meille mitään hyötyä, Trump sanoi allekirjoitusseremoniassa.

Toimeenpanomääräyksessä ohjeistetaan opetusministeri Linda McMahonia tekemään kaikki tarvittavat toimenpiteet, joilla ministeriö voitaisiin lakkauttaa ja päätösvalta koulutuksesta siirtää osavaltioille ja paikallisyhteisöihin.

Liittovaltion opetusministeriö hallinnoi muun muassa opintolainoja ja vähävaraisille suunnattuja opintotukia sekä valvoo opiskelijoiden saavutuksia ja kansalaisoikeuksien toteutumista. Vastuu koulutuksen käytännön toteutuksesta on Yhdysvalloissa pääosin osavaltioilla tai tätä paikallisemmalla tasolla.

MÄÄRÄYKSESSÄ peräänkuulutetaan, että yhdysvaltalaisten tarvitsemien ja opetusministeriön tarjoamien palveluiden, ohjelmien ja tukimaksujen pitäisi jatkua keskeytyksettä ministeriön lakkauttamisprosessin aikana.

Määräyksessä vaaditaan myös noudattamaan nykyhallinnon politiikkaa, jonka mukaan kaikki ministeriön alaisuudessa olevat monimuotoisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja osallisuuteen sekä ”sukupuoli-ideologian” edistämiseen tähtäävät ohjelmat on lakkautettava.

Monimuotoisuus-, yhdenvertaisuus- ja osallisuusohjelmista puhuttaessa käytetään usein lyhennettä DEI (diversity, equity, inclusion). Trumpin määräyksessä kyseisten ohjelmien väitetään olevan ”laitonta syrjintää”.

YHDYSVALTAIN senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer kutsui Trumpin määräystä tuhoisaksi.

-  Tämä kamala Donald Trumpin päätös tulee tuntumaan opettajien, vanhempien ja koulujen johtajien keskuudessa sekä lastemme saaman opetuksen laadussa, Schumer sanoi.

-  Oikeuslaitoksemme on toimittava oikeusvaltion ylläpitämiseksi ja pysäytettävä Donald Trumpin itsevaltainen vallankaappaus.

Trump pystyy määräyksellään todennäköisesti viemään opetusministeriön käytöstä sille suunnattuja varoja sekä vähentämään ministeriön henkilökuntaa. Opetusministeriö kertoi jo viime viikolla, että se vähentää henkilöstömääränsä puoleen.

Opetusministeriön lakkauttamiseen tarvitaan kuitenkin Yhdysvaltain kongressin tuki. Muun muassa Washington Postin ja BBC:n mukaan lakkautuspäätös vaatisi todennäköisesti 60 senaattorin kannatuksen Yhdysvaltain 100-paikkaisessa senaatissa, joten lakkauttamiseen tarvittaisiin myös demokraattisenaattorien tukea.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU