Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Siperian kauppakeskuspalon uhriluku kasvaa – syy yhä epäselvä

Paloautoja palavan ostoskeskuksen ulkopuolella Kemerovossa.

Venäjän Kemerovon kauppakeskuspalon kuolonuhrien määrä on noussut 48:aan, kertoo muun muassa uutistoimisto Tass.

Viranomaiset vahvistavat, että kauppakeskuksessa palaneen elokuvateatterin tiloista on löytynyt 11 ruumista lisää. Elokuvateatterin kolmesta salista kaksi on viranomaisten mukaan romahtanut neljännestä kerroksesta kolmanteen.

Aiemmin on kerrottu, että monet palon uhreista ovat lapsia.

Uutistoimisto Interfaxin mukaan Kemerovon sairaaloissa hoidossa on toistakymmentä ihmistä. Paikallinen viranomainen luonnehtii kahden tilaa vakavaksi. Kymmenet ihmiset ovat lisäksi saaneet hoitoa.

Palo keskisiperialaisessa Kemerovossa sijaitsevassa kauppakeskuksessa syttyi eilen päivällä.

Palon syy ei ole toistaiseksi tiedossa.

– Toistaiseksi on aikaista puhua tapahtuneen syistä, sanoo hätätilaministeri Vladimir Putshkov Interfaxin mukaan.

Päivitetty klo 8.39 muun muassa uhriluvun osalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE