Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä: Ei vieläkään ratkaisua työmarkkinakiistaan – “Hallitus on ollut koko ajan avoin kaikille esityksille”

Pääministeri Juha Sipilä sanoo, ettei eilen esille noussut ajatus määräaikaisten työsopimusten tekemisen helpottamisesta ratkaise kiistaa irtisanomislaista.

Demokraatti

Demokraatti

– Hallitus on ollut koko ajan avoin kaikille esityksille. Sellaisia ei ole vain tullut tässä matkan varrella, ja silloin kun olen niitä kysellyt, niin vastaus on ollut, että ei ole neuvottelumandaattia, Sipilä sanoi tiistaina eduskunnassa.

Sipilän mukaan ehdotus heikentäisi selvästi naisten työmarkkina-asemaa. Hänen mukaansa myöskään työllisyysvaikutus ei olisi haluttu. Sipilä sanoo, että hallitus jatkaa irtisanomislain valmistelua. Jos parempi löytyy matkan varrella, siihen voidaan tarttua.

Sipilä toisti, ettei voi ulkoistaa vastuutaan parlamentin ulkopuolelle.

Verkkouutiset kertoi eilen, että työmarkkinaosapuolet ovat mahdollisesti löytämässä ratkaisun irtisanomislakia koskevaan kiistaan. Alle kymmenen henkilön yritykset saisivat tehdä työntekijän kanssa määräaikaisen työsopimuksen ilman perusteltua syytä.

Myöskään Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ei tunnu näkevän tässä kaavailussa mitään hyvää.

– Tässä nyt risteilee erilaisia ehdotuksia ja lehdissä on erilaisia versioita. Jos kysytään sitä, mikä vaikutus on määraaikaisten työsopimusten helpottamisella, meidän arvion mukaan sillä ei ole mitään vaikutusta eikä se ole ratkaisu tähän asiaan. Sitä on ihan turha esittääkään, Pentikäinen tyrmäsi aiemmin tiistaina Demokraatille.

Lisää aiheesta

Pentikäisen mukaan Suomen Yrittäjillä on hyvä yhteys maamme hallitukseen. Siihen hän ei ottanut kantaa, pidetäänkö suoraa yhteyttä esimerkiksi pääministeriin.

– En ota yhteydenpitoon mitään kantaa, kehen on ollut yhteys ja kehen ei.

Työmarkkinajärjestöjen Pentikäinen katsoo harrastavan omaa toimintaansa.

– Tässä vanha meno jatkuu.

Sipilä sanoi tiistaina, ettei sellaisia esityksiä ole esitetty, jotka parantaisivat nimenomaan mikroyritysten asemaa. Hän sanoi myös, etteivät myöskään työntekijäjärjestöt ole hyväksyneet esillä ollutta mallia määräaikaisuuksista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE