Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä käänsi kelkkansa: Nyt konsultit kelpaavat jopa hallituksen strategiapalaveriin – palkkiota ei kerrota

Pääministeri Juha Sipilä antoi pääministerin ilmoituksen eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 8. helmikuuta 2017.

Juha Sipilän (kesk.) hallituksen alkuviikon strategiapalaverissa hyödynnettiin viestintätoimisto Tekirin asiantuntemusta. Valtiosihteeri Paula Lehtomäen mukaan strategiapalaverissa oli paikalla Tekirin hallituksen puheenjohtaja Harri Saukkomaa.

Hallituksen viestinnän onnistumista on arvioitu julkisuudessa muun muassa liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) liikenneselvityksen yhteydessä.

– Tarvetta on arvioitu julkisessa keskustelussa, Lehtomäki myöntää mutta kiistää, että viestintäsparrauksen aiheena olisi ollut liikenneselvityksen esiin nostamat julkiset erimielisyydet.

– Emme menneet yksityiskohtiin, vaan tarkastelun aikaväli oli paljon pidempi. Meillä on Saukkomaan kanssa käynnissä muutaman työpajan mittainen yhteissparraus. Tämä oli osa sitä.

Lehtomäen mukaan kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun hallitus turvautui Saukkomaan viestintäkonsultointiin. Saukkomaan osallistuminen on Lehtomäen mukaan jäämässä myös ainutkertaiseksi, koska työpajat on muutoin tarkoitettu virkamiehille.

Hän ei paljasta paljonko konsultointi maksaa, koska työpajoja on vielä pitämättä. Lehtomäki ei myöskään kerro, keitä virkamiehiä Saukkomaan pajoihin osallistuu.

– Se on hallinnon sisäinen tieto.

Lisää aiheesta

Keskinäinen luottamus on alkanut rakoilla. Liiken­ne­verk­ko­yh­tiötä koskevan selvityksen käsittelyssä se suorastaan romahti.

Viestintätoimisto Tekir palkkasi syyskuussa neuvonantajakseen keskustan entisen puoluesihteerin Timo Laanisen, joka kirjoitti Suomenmaa-lehden analyysissään helmikuun alussa hallituksen sisäisistä luottamusongelmista. Laanisen mukaan ne liittyvät nimenomaan Bernerin liikenneselvitykseen.

– Myös keskinäinen luottamus on alkanut rakoilla. Liiken­ne­verk­ko­yh­tiötä koskevan selvityksen käsittelyssä se suorastaan romahti, Laaninen kirjoitti Suomenmaassa.

Laanisen mukaan paperi vuodettiin Ylelle heti, kun Berner oli antanut sen kokoomukselle ja perussuomalaisille.

– Tämä kertoo luottamuksen puutteesta puolin ja toisin. Luottamuksen palauttaminen ei ole helppo tehtävä viime viikkojen törmäysten jälkeen.

Laaninen ei halunnut kommentoida Tekirin osallistumista strategiapalaveriin.

– Sitä en voi mitenkään kommentoida, en itse siellä ollut. En edes voi vahvistaa tai kumota, että onko Tekir siellä ollut, Laaninen sanoi.

Näyttää siltä, että pääministerin suhteissa viestintätoimistoihin on tapahtunut täyskäännös. Sipilä kertoi keskustan puoluevaltuuston kokouksessa viime huhtikuussa kyllästyneensä lobbareihin ja viestintätoimistoihin. Sipilä sanoi Iltalehden mukaan muun muassa kieltäneensä tapaamiset, joissa on ollut aloitteellisena viestintätoimisto.

– En halua omalla toiminnallani edistää tämänkään amerikkalaisen kulttuurin laajentumista Suomessa. Jos valtion organisaation edustaja ei voi lähettää tapaamisehdotusta pääministerille muuten kuin viestintä- tai konsulttitoimiston kautta, hän on väärässä tehtävässä, Sipilä totesi huhtikuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE