Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä lupasi neuvotella sotesta, mutta KD:hen ja RKP:hen ei ole otettu yhteyttä – Henriksson ei usko yhdenkään RKP:n edustajan tukevan

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.

– Ruotsalainen kansanpuolue ei tue hallituksen sote-uudistusta. Se sisältää aivan liian suuria riskejä, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoi puolueensa Puoluepäivillä viikonloppuna.

Pääministeri Juha Sipilä kertoi huhtikuussa Ilkalle ja Pohjalaiselle, että hän aikoo keskustella “vastuullisten oppositiopuolueiden” kanssa sote- ja maakuntauudistuksesta.

– Lähinnä kristillisdemokraateissa ja RKP:ssä voisi olla pohdintaa. Malli ei ole niin kaukana ajatuksista, joita heillä on, vaikka heillä on siinä kipupisteitä, Sipilä totesi jo yli kuukausi sitten.

Sekä Henriksson että kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kertoivat tänään Demokraatille eduskunnassa, että Sipilältä ei ole yhteydenottoja tullut.

Henriksson myönsi tänään, että sotea ei voida siihen asentoon enää muuttaa, että kukaan RKP:n kansanedustajista olisi sen tukena.

– Näin minä sen näen, hän vastasi.

– En näe, että olisi sellaisia muutosesityksiä tulossa hallituksen taholta, että tämä menisi siihen suuntaan, että se meille kävisi, hän jatkoi.

Jotta hallituksen kannattaisi käydä RKP:n suuntaan minkäänlaisia neuvotteluja, Henrikssonin mukaan pitäisi tulla suuria muutosesityksiä.

– Minun mielestäni silloin on järkevää keskustella koko opposition kanssa.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah ei ole kannoissaan aivan yhtä ehdoton kuin RKP:n Henriksson. Essayah odottelee perustuslakivaliokunnan lausuntoa valinnanvapausmallista.

– Me olemme koko ajan sanoneet, että jos meillä on sellainen sote-malli, joka täyttää ne alkuperäiset sote-uudistukselle asetetut tavoitteet, josta kaikki eduskuntapuolueet olivat jotakuinkin yksimielisiä, niin totta kai halutaan viedä sote-uudistusta eteenpäin, Essayah sanoo.

Heti perään tulee hallituksen kannalta kuitenkin kylmä suihku. Sari Essayah muistuttaa, että tällä hetkellä pöydällä on malli, josta Kristillisdemokraatit on jättänyt kolmessa valiokunnassa eriävän mielipiteen.

19.5. kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman tiedotti menettäneensä luottamuksensa sote-uudistuksen valmisteluun.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE