Politiikka
1.4.2019 04:01 ・ Päivitetty: 1.4.2019 04:01
Sipilä tukisi muuttoa pienille paikkakunnille – helpottaisi opintolainan takaisinmaksua
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on valmis tukemaan pienemmille paikkakunnille muuttajia erillisillä avustuksilla.
Tätä hän perustelee työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmalla ja sillä, että työvoimaa tarvitaan eri puolille maata.
Keinoina Sipilä väläyttää opintolainan takaisinmaksun helpotusta tai muuttokulujen korvaamista.
– Olen valmis miettimään muitakin keinoja, koska nyt on oikeita syitä, on työvoimapula, Sipilä sanoo STT:lle.
Nykyisellään opintolainahyvitystä voi saada tietyin ehdoin, jos valmistuu määräajassa. Työttömyysetuuteen oikeutetuille on tarjolla liikkuvuusavustusta, jota voi käyttää myös muuttoon.
Koko Suomen pitäminen asuttuna on tärkeä periaate keskustalle. Käytännössä kehitys on ollut päinvastaista: muuttoliike kohti suurimpia kaupunkeja on kiihtynyt Sipilän kaudella.
Sipilä ei myönnä, että tämä olisi keskustalle pettymys. Hän huomauttaa, että ilman työllisyyden kasvua kaupungistuminen olisi voinut olla viime vuosina vielä kiivaampaa.
Keskusta haluaa tukea työllisyyskehitystä muun muassa investoimalla lentokenttiin, rataliikenteeseen ja teihin koko maassa. Sipilän mukaan on tärkeää pitää huolta myös siitä, että jokaisessa maakunnassa on tarjolla korkeakoulutusta.
Pikastartti maakunta-sotella
Maaliskuun alussa Sipilä jätti hallituksensa eronpyynnön, kun sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta ei onnistuttu saamaan valmiiksi. Seuraavalla vaalikaudella sote-uudistusta tulisi Sipilän mukaan jatkaa 18 maakunnan pohjalta niin, että valinnanvapautta rajoitettaisiin.
– Se on selkeästi nopein pohja. Kokoomuksen esittämällä kuntamallilla eteneminen olisi kintaiden pudottamista, Sipilä sanoo.
Keskustan hallituskumppanina ollut kokoomus hylkäisi omassa mallissaan maakunnat ja rakentaisi sote-palvelut kuntien vapaaehtoisen yhteistyön varaan.
Sote- ja maakuntauudistuksen eteen on tehty runsaasti valmistelutyötä, joka Sipilän mukaan voisi jatkua tulevalla kaudellakin, jos selkeät askelmerkit saadaan kirjattua nopeasti seuraavaan hallitusohjelmaan.
Päästökaupan rinnalle hiilipörssi
Ilmastokeskustelussa Sipilä pitää kiistelyä lihaverosta tai polttomoottorikiellosta ”höpöpuheena”.
– Tarvitsemme systeemitason muutoksen, joka tapahtuu sitä kautta, että saamme nykyisen päästökaupan rinnalle hiilipörssin, johon saastuttajat maksavat ja josta hiilinielujen kasvattajat tai hiilenkaappaajat saavat kompensaation. Vain tämäntyyppinen systeemitason ratkaisu saa vauhtia kahteen muuhun keinoon, eli päästöjen vähentämiseen ja teknologian kehittämiseen, Sipilä sanoo.
Ympäristö- ja kehitysjärjestöjen tekemän selvityksen mukaan keskustan ilmastopolitiikka ei kuitenkaan ole linjassa sen kanssa, että maailman keskilämpötilan nousu saataisiin rajoitettua 1,5 asteeseen.
Järjestöt moittivat Sipilän hallituskauden toimia ristiriitaisiksi ja pitävät keskustan hiilineutraaliustavoitetta vuodelle 2045 kunnianhimottomana. Hiilineutraalius tarkoittaa sitä, että hiilidioksidipäästöjä tuotetaan vain sen verran kuin niitä pystytään sitomaan.
Sipilä ei halua lähteä kisaamaan vuosiluvuilla, vaan huomauttaa, että muuallakaan Euroopassa ei ole suurta halua käydä kiivaaseen kilpajuoksuun hiilineutraaliudesta.
– Olen tavannut kaikki EU-kollegani ja tiedän, että kovin nopeasti ei tule liikahdusta tapahtumaan.
– Yllätys oli se, että Saksan ajattelu on kääntynyt hiilineutraaliuskysymyksessä. Näyttää, että heidän on vaikea hyväksyä hiilineutraaliustavoitetta vuodelle 2050.
STT–HETA HASSINEN
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.