Pääkirjoitus

Demokraatti

Sipilän mahtislogan ”Tekemättäkään ei voi jättää” tuntuu nyt erityisen orpolta – mutta kuka ajattelisi lapsia?

Ehkä eduskunnan pitkä istuntotauko sai unohtamaan hallituspuolueiden perimmäiset ongelmat. Kenties talouden myönteinen kehittyminen ja työllisyyden parantuminen saivat luulemaan, että repivimmät hallitusmyrskyt ovat jo takana.

Ja katin kontit!

Pitkään ja hartaasti odotettu ja kaivattukin perhevapaauudistus tai ainakin sen valmistelu nytkähti liikkeelle vain kaatuakseen surkuhupaisaan mahalaskuun maanantaina.

Toteutuessaan uudistus olisi vienyt Suomea lähemmäs pohjoismaisia verrokkejaan, mutta tavoitteeseen päästään vasta kykenevämpien voimien johdolla. Pääministeri Juha Sipilän mahtislogan ”Tekemättäkään ei voi jättää” tuntuu nyt erityisen orpolta.

Uudistusta märehtineen ministeriryhmän puheenjohtaja, perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) kuulutti jo viime perjantaina, ettei uudistus toteudu. Siitä alkoi aggressiivinen, tietysti julkisuudessa käyty riitely-show.

Aito pettymys on yksi asia, mutta kokoomuslainen räyhätyyli kokonaan toinen.

Uudistuksen kaatuminen tarkoittaa muun muassa sitä, ettei isien nykyinen osuus vanhempainvapaasta pitene, eikä nuorten naisten työmarkkinasema parane. Flopista kertonut Saarikko vetosi ensin rahapulaan, mutta esimerkiksi ulkoministeri Timo Soini julisti sunnuntaina rehellisemmin, että kyse on ideologiasta: ”Sininen ei aja punaista politiikkaa”.

Oma lukunsa on perinteisen ja sosiaalisen median puolella jo tutuksi tullut kokoomuslainen viestintäinferno, jonka kohteiksi Saarikko ja keskusta lukittuivat. Aito pettymys on yksi asia, mutta kokoomuslainen räyhätyyli kokonaan toinen.

Vuorollaan kokoomuksen kyljessä hallituksessa ovat käyneet pettymässä niin SDP kuin keskustakin.

Esimerkiksi tunnustuksellinen kokoomuksen, RKP:n ja vihreiden yhteisrintaman kannattaja, Espoon vihreiden puheenjohtaja Timo Kilpiäinen puuskahti tympääntyneenä, että kokoomuksen jatkuva voimainnäyttö ja mustamaalaaminen alkavat epäilyttää jo häntäkin. Vuorollaan kokoomuksen kyljessä hallituksessa ovat käyneet pettymässä niin SDP kuin keskustakin. Saarikkokin hätkähti ainakin sen verran vyörytyksestä, että syyllisiksi löytyivät myöhemmin myös työmarkkinajärjestöt.

Perhevapaauudistuksessa niin keskustaa kuin sinisiäkin riepoivat leikkaukset kotihoidontukeen. Soini määritteli, ettei uudistusta voi tehdä ”perheiden itsemääräämisoikeutta sortamalla”.

Elämänkatsomuksellista konservatiivisuutta ei taida päästä pakoon. Pääministeripuolue keskustan nihkeilyssä kyse on myös koetusta kakkosviulun soittamisesta hallituksessa, puolueen vaikeasta kannatustilanteesta ja penkin alle menneistä presidentinvaaleista, joiden kiusallisena häntänä roikkuu vanha isäntä Paavo Väyrynen.

Asiat linkittyvät niin, että keskustan johdossa arvellaan, ettei puolue kestä yhtään enempää keskustan taantumuksellisimman väen kiukkua. Väyrysen myyräntyölle keskustan vaalimenestyksen tärvelemiseksi ei haluta antaa lisää siimaa. Lähellä vaaleja suurten uudistusten tekeminen on tunnetusti vaikeaa, jos kohta ne eivät ole helppoja vaalien jälkeenkään.

Mutta kuka ajattelisi lapsia?

Pääkirjoitus

Demokraatti

Sipilä pusersi pari kyyneltä liikuttuessaan viljelijöiden ahdingosta, mutta Senaatintorin mielenilmaus oli SDP:n masinoima poliittinen juoni

Elämä on jatkunut ennallaan viime perjantaina Senaatintorilla järjestetyn mielenilmauksen jälkeen. Kauhukuvia maalailtiin mielenilmauksen ja siihen liittyneiden työnseisausten vaikutuksista, mutta Suomi tai edes Helsinki ei pysähtynyt.

Huolestuttavampaa on, että mielenilmausta vastustanut ankara lobbaus kääntyi jo viikonloppuna etenkin somessa tympeäksi ja käsittämättömäksi työttömien haukkumiseksi. Ylemmän tason töräys tuli esimerkiksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun työelämäprofessori Pekka Mattilalta, joka kolumnissaan kirjoitti muun muassa ”SAK:n itsetuhoisuudesta”, ”järjestön oman libidon testaamisesta” ja ”aktiivimallin kohdistumisesta kaikkein veltoimpiin työttömiin, jotka eivät saa mitään aikaan työllistyäkseen uudelleen”.

Kovaa tekstiä työelämäprofessorilta, jonka omaan kokemusmaailmaan ei taida työttömyys kuulua. Työttömien syyllistäminen vahvisti näkemystä, että Suomessa tarvitaan SAK:n kaltaisia toimijoita, jotka puolustavat työttömiä.

Mielenkiintoinen oli myös monen median luoma mielikuva siitä, että mielenilmaus oli SDP:n masinoima poliittinen juoni, jossa SAK toimi käsikassarana. Hallitus voi syyttää mielenilmauksesta lähinnä vain itseään ja jälleen luvattoman kehnosti valmisteltua aktiivimallia. Malli on kuin syöttö SDP:n lapaan, millaisen jokainen puolue olisi hyödyntänyt.

Mutta miksi mielenilmaus vasta nyt eikä mallin valmisteluvaiheessa?

On älyllisesti epärehellistä, että SAK:n ja SDP:n kytköksestä vaahtoavat ”unohtavat” kokoomuksen ja Elinkeinoelämän keskusliiton sekä keskustan ja MTK:n läheiset välit. Kun vajaa kaksi vuotta sitten MTK masinoi Helsinkiin noin 600 traktorin ja parin tuhannen maanviljelijän mielenilmauksen, paikalla oli pääministeri Juha Sipilä, joka pusersi pari kyyneltä liikuttuessaan viljelijöiden ahdingosta.

Samalla pitää myös muistaa, että ei SDP:ssä vastusteta työttömien järkeviä aktivoimistoimia, mutta kylläkin epätasa-arvoista ja epäoikeudenmukaista hallituksen aktivointimallia, joka ei huomioi työttömien erilaisia tilanteita.

Mutta miksi mielenilmaus vasta nyt eikä mallin valmisteluvaiheessa? Aktiivimallia vastustavan kansalaisaloitteen huikea allekirjoittajien määrä on tärkeä tekijä. Ehkä kyseessä myös oli viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selän. Hallitushan jo aiemmin leikkasi ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa 100 päivällä ja pidensi työttömän omavastuuta viidestä seitsemään päivään.

Jos keskituloinen, 3 000 euroa kuussa tienaavaa työntekijä jää työttömäksi, hän voi jo pelkästään näiden leikkausten takia työttömyyden pitkittyessä menettää yli 4 000 euroa vuodessa. Toivottavasti aktiivimallista käytävä keskustelu vauhdittaa sen valuvikojen korjaamista ja parantaa hallituksella jo suunnittelussa olevien uusien toimien valmistelua.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Vaalitulos ei gallupien perusteella yllätä, mutta SDP:n kannalta se on vähintäänkin kiusallinen

Sunnuntai-illan jännitysnäytelmä oli ohi ennen kuin popkornit ehtivät mikrossa räjähtää. Sauli Niinistön yli 60 prosentin kannatus jo ennakkoäänten perusteella lässäytti koko vaali-illan kulun. Kuten Matti Vanhanen sanoi: ”Loppuilta oli vain desimaalijumppaa”. Niin huikea oli istuvan tasavallan presidentin ylivoima vaalissa.

Suomi äänesti näissä vaaleissa ulko- ja turvallisuuspolitiikan jatkuvuuden puolesta. Sauli Niinistö on kuuden vuoden aikana osoittanut osaavansa määritellä Suomen ulkopoliittisen suunnan ja pysynyt siinä vakaana. Niinistön Suomi on osa läntistä Eurooppaa, joka haluaa syventää eurooppalaista turvallisuusyhteistyötä. Nato-kosintoihin Niinistö on suhtautunut toistuvan kielteisesti. Suurvallan naapurissa sotilaallinen liittoutumattomuus on Niinistön mukaan rauhan tae. Tätä mieltä näyttää olevan yli 60 prosenttia suomalaisista.

Vaalien mielenkiintoisin yksityiskohta lienee pääministeri Juha Sipilän ilmoitus, jossa hän ennen vaaleja sitoi oman jatkonsa keskustan puheenjohtajana Matti Vanhasen vaalimenestykseen.

Vatulointipuheistaan tunnettu pääministeri osoitti itsekin takinkäännön ja vatuloinnin taitojaan pyörtämällä jo ennakkoäänien jälkeen puheensa puheenjohtajuudesta luopumisesta. Saamansa kansalaispalautteen perusteella hän ilmoitti vaali-iltana halukkuutensa jatkaa pääministerinä. Tulos tai ulos -puheet voidaankin jatkossa unohtaa; Sipilä vie keskustan pää pystyssä eduskuntavaaleihin keväällä 2019.

SDP:n on heti alkajaisiksi päätettävä varapuhemiehen nimi. Olisiko tässä hyvä paikka kiittää Tuula Haataista arvokkaasta vaalityöstä?

Nämä presidentinvaalit muistetaan perinteisten kansanliikepuolueiden mahalaskuna. Niin keskustan, sosialidemokraattien kuin kansandemokraattien yhteenlaskettu äänimäärä jää noin 10 prosenttiin. Muutos on niin merkittävä, että voidaan ounastella jopa pysyvämpää muutosta presidentinvaalien asetelmiin.

Mahdollista onkin, että kuuden vuoden päästä Pekka Haavisto käyttää samaa valitsijayhdistystaktiikkaa ja pyrkii keräämään laajan kannatusprofiilin niin oikean kuin vasemman laidan äänistä. Voi jopa olla, että seuraavissa vaaleissa näemme suomalaisen ”Macron-ilmiön”, jossa päivänpolitiikan ulkopuolelta tulee henkilökulttiin nojaava ehdokas, joka muuttaa kertaheitolla koko poliittisen järjestelmän. Voiton jälkeen ”Macron-ilmiöön” nojaava ehdokas perustaa uuden puolueen, joka nousee ryminällä myös eduskunnan keskeiseksi vaikuttajaksi. Ilmiö on Suomessa mahdollinen, sillä liberaalidemokraattista puoluetta ei tällä hetkellä maassamme ole.

Tuula Haataisen lento näissä vaaleissa riitti 3,3 prosentin kannatukseen. Tulos ei gallupien perusteella yllätä, mutta SDP:n kannalta se on vähintäänkin kiusallinen. Kun entisen mahtipuolueen äänisaalis jää alle 100 000:teen, on syytä perusteelliseen itsearviointiin. On totta, että Haatainen toi vaalikeskusteluihin arvokkaita teemoja laajemmasta turvallisuuskäsityksestä ja eriarvoistumisesta, mutta äänestyspäätökseen nuo aiheet eivät silti kantaneet. Ehdokkaan sitoutumista kampanjaan voi silti vilpittömästi kiittää ja onnitella.

Vaalikrapulaa ei auta jäädä pitkäksi aikaa potemaan, sillä tämän hallituskauden merkittävin vuosi käynnistyy lähes välittömästi. Asialista on pitkä ja Suomen suuntaa haarukoidaan poikkeuksellisen jännitteisissä tunnelmissa. SDP:n on heti alkajaisiksi päätettävä varapuhemiehen nimi. Olisiko tässä hyvä paikka kiittää Tuula Haataista arvokkaasta vaalityöstä?

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Presidentinvaalit muistetaan uuden Kekkosen tulemisesta, Pekka-hypen hiipumisesta ja mediasotaa käyvästä ikipyrkyristä

Kun tämä kirjoitus ilmestyy retrosti paperille painettuna torstaina, on presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen varsinaiseen vaalipäivään enää kolme yötä. Ehdokkaat jatkavat kampanjointia kukin tahoillaan. Kaikki ovat mukana Ylen suuressa vaalitentissä torstaina, joten jos säväyttävän esiintymisen aikoo vielä tehdä, sen aika on käsillä.

Vihdoin ja viimein istuvan presidentin Sauli Niinistönkin tolkuton kannatus on osoittanut järjellistymisen merkkejä. Tänään ilmestyy Ylen viimeinen mittaus ennen sunnuntaita. Ennakkoääniä on annettu jo pitkästi yli miljoona. Vielä on todennäköistä, että vaaleissa nähdään vain yksi kierros, historiallisesti.

Niinistö on voinut kampanjoida rennolla mielellä ja joskus ylimielisyyden rimaakin hipoen. Väläyttihän aikamme Kekkonen äskettäin letkeästi, ettei toista kierrosta tule. Kampanjoinnin pitkää alkuvaihetta leimasi jonkinlainen säästöliekki kai Niinistön suosion ylivoimaisuuden vuoksi. Onneksi parin viime viikon aikana Kuningas Saulia on lähdetty tosissaan haastamaan.

SDP:n ehdokasta Tuula Haataista ei kukaan pääse syyttämään siitä, etteikö hän olisi tehnyt avauksia tai ottanut kantaa, myös ajankohtaisiin asioihin. Tässä sarjassa Haatainen on ollut ylivertainen. Kuuluvat nämä asiat presidentin tontille tai eivät, ainakin se arvopohja, jonka hän presidenttinä tarjoaisi, on tullut selväksi.

Suuret kansainväliset kysymykset ovat toistuneet Haataisen teemoissa. Välillä on tuntunut siltä, että niitä ovat jotkut kopioineetkin presidentistä alkaen. Totta kai sellainen vaalitulos, joka nyt siintää edessä, antaa pohdittavaa.

Valitsijayhdistyksen jalkatyöllä itsensä vaivoin ehdolle tunkenut ikipyrkyri Paavo Väyrynen on kieltämättä ollut se väriläiskä, jota ainakin media tuntui kaipaavan vaisuja keskusteluja ja katsojia herättelemään. Kolikon toisella puolella ovat ehdokkaan tolkuttomat jutut ja väitteet.

Mikäli vaalit eivät ratkea ensimmäisellä kierroksella, siellä nähdään toistamiseen vihreiden Pekka Haavisto tai neljättä kertaa presidentiksi pyrkivä Väyrynen, joka käy omaa sotaansa myös mediaa vastaan.
Tällä kertaa mistään Pekka-hypestä ei ole ollut tietoakaan, vaan myös hänen kannatuksensa on pysynyt leimallisesti alempana kuin puolueensa.

Matti Vanhasen tilanne on surullisin, sillä entisen pääministerin rauhallinen arvovalta ei näytä riittävän edes keskustan jäsenten keskinäisissä sabotöörin lailla venkoilevan Väyrysen voittamiseen. Nykyinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) teki vaalien kaikkein erikoisimman tempun sitomalla omaa jatkoaan keskustan johdossa Vanhasen vaalimenestykseen. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Virsi on vanha kuin taivas, mutta todettakoon nyt vielä: gallupit eivät edelleenkään äänestä vaan äänioikeutetut. Jokaisella äänellä on väliä, vaikkei siltä tuntuisi.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Suomen sisällissota on raakuudessaan verrattavissa 1930-luvulla käytyyn Espanjan sisällissotaan, mutta nyt sen varjoa ei enää pelätä

Reilun viikon päästä tulee kuluneeksi tasan sata vuotta Suomen itsenäisyyden ajan suurimmasta ja kansakuntaa jakavimmasta kriisistä. Sisällissodan katsotaan virallisesti alkaneen, kun Helsingin työväentalon torniin sytytettiin vallankumouksen merkiksi punainen lyhty 26. päivä tammikuuta vuonna 1918.

Sotatoimet kestivät reilu kolme kuukautta, jonka jälkeen mielivaltainen valkoisen puolen terrori kylvi teloitusten, nälän ja tautien aiheut tamaa kuolemaa vielä pitkään.

Sodan saldo on karmivaa luettavaa. Yhteensä kuolonuhreja lasketaan olevan noin 36 000 ihmistä, joista valkoisen puolen osuus oli noin 5 000. Väkilukuun suhteutettuna Suomen sisällissota on raakuudessaan verrattavissa 1930-luvulla käytyyn Espanjan sisällissotaan. Kuvaavaa on se, että talvisodassa, joka kesti sotatapahtumina yhtä kauan kuin sisällissota, kuoli
10 000 suomalaista vähemmän.

Sata vuotta sisällissodasta on pitkä aika, mutta vasta nyt tuntuu olevan oikea aika sisällissodan intohimottomalle tarkastelulle.

Yle uutisten teettämän kyselyn mukaan enemmistö tämän päivän suomalaisista sijoittuu sotasyyllisyyskysymyksessä enemmän rintamalinjojen keskelle kuin jommallekummalle puolelle. Punaisia sotasyyllisinä pitävät 33 prosenttia suomalaisista ja valkoisia 16 prosenttia. Huomionarvoista on kuitenkin se, että 18–24-vuotiaista suomalaisista valkoisia pitää syyllisinä vain seitsemän prosenttia kyselyyn vastanneista.

Erityisesti puoluelehdistön kritiikki kohdistui punakaartilaisradikalismiin, minkä vuoksi monet lehdet joutuivat kaartien kanssa vaikeuksiin.

Tammikuun 19. päivä tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa mielenkiintoinen Juha Matikaisen väitöskirja, jossa on tarkasteltu 16 työväen lehden suhtautumista väkivaltaan vuosina 1917–1918. Matikaisen väitöksen mukaan sisällissodan jälkeinen voittajien historiankirjoitus väitti SDP:n lehdistön kiihottaneen oppimattomat työläisjoukot kapinaan porvaristoa vastaan.

Lehtikirjoittelussa kuitenkin vastustettiin jyrkästi väkivaltaisia menetelmiä ja vaadittiin puoluetta pysymään parlamentarismissa. Näin lähes koko puoluelehdistö asemoitui puolueessa oikealle. Erityisesti puoluelehdistön kritiikki kohdistui punakaartilaisradikalismiin, minkä vuoksi monet lehdet joutuivat kaartien kanssa vaikeuksiin. Vasta sodan kuluessa työväenlehdistö asettui vallankumouksen puolelle.

Sadassa vuodessa yhteiskuntamme on kehittynyt oikeudenmukaisempaan ja tasa-arvoisempaan suuntaan. Siitä huolimatta luottamus eri yhteiskuntaluokkien välillä on tänäkin päivänä koetuksella. Vaikka väkivallan uhkaa eri kansanosien välillä on vaikea nähdä, luottamuksesta ja oikeudenmukaisuudesta on tinkimättömästi pidettävä kiinni.

Luottamus syntyy siitä, että ihmiset kokevat olevansa samassa veneessä ja vielä niin, että kaikille on varattuna hädän tullen paikka pelastusveneessä.

Demokraatti

Pääkirjoitus

Demokraatti

Sipilän porvarihallitusta tuntuu vaivaavan leninistinen teoriatauti – myös vastuulliset ministerit havahtuivat ja ymmärsivät piiloutua

Juha Sipilän (kesk.) hallituksen työttömyysturvan uudistus ja erityisesti sen aktiivimalliksi kutsuttu osa on luotu valtionvarainministeriössä teoria edellä. Valtiosihteeri Martti Hetemäen työryhmä on kopioinut mallin Tanskasta, mutta ryhmän jäsenet ovat lopputuloksesta päätelleet törmänneet Tanskaan korkeintaan Hamlet-näytelmässä.

Toisin kuin harvaanasutussa Suomessa, työn perässä muuttaminen on Tanskassa helppoa. Kaikki on pinta-alaltaan pienessä maassa niin lähellä, ettei muuttaminen aina ole edes välttämätöntä, vaikka työt sijaitsisivat toisella paikkakunnalla. Toisin kuin Suomessa, Tanskassa on myös työllistymisessä tukevia viranomaisia yksi kahtatoista työtöntä kohden. Suomessa vastaava luku on 166.

Myös kierto työttömyydestä uudelleen työllistymiseen on Tanskassa keskimäärin paljon Suomea nopeampaa osin lainsäädännöllisistä syistä ja osin työmarkkinoiden rakenteesta johtuen. Tanskassa on Suomea enemmän ruohonjuuritason yritystoimintaa, ihmisiä työllistäviä pieniä- ja keskisuuria yrityksiä.

Uskomatonta, että malli eteni laiksi asti.

Kaikki tämä olisi ollut Hetemäen ryhmän selvitettävissä parilla puhelulla ja kartan vilkaisulla. Ns. aktiivimallin toteuttanutta Sipilän porvarihallitusta tuntuu vaivaavan leninistinen teoriatauti, jossa teorian ja käytännön ristiriita ratkaistaan käytännön tappioksi.

Hallituksen työvoimapolitiikka on läpeensä ideologista. Siinä pyritään kostamaan globalisaation aiheuttama työn murros työntekijöille velvoittamalla työttömät osallistumaan aktivointitoimenpiteisiin, joita ei ole paikoin olemassakaan.

Hetemäen ryhmän Tanskan malli toimii Suomessa yhtä varmasti kuin pyörällä ajo kirjasta opiskeltuna. On uskomatonta, että malli eteni laiksi asti. Toisaalta se ei hämmästytä. Mallin ongelmia väännettiin eduskunnassa rautalangasta, mutta salissa oli niukasti tai ei lainkaan hallituspuolueiden edustajia.

Milloin näemme A-talk-ohjelman, jossa ulkoministeriön asevientilinjauksia selvittää työministeri Jari Lindström?

Kun aktiivimalli tuli vuoden alusta voimaan, herättiin hallituspuolue keskustassa. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk.) reagoi sadantuhannen allekirjoittajan lakia vastustavaan kansalais­aloitteeseen toteamalla, että ihmisten huoli tulee ottaa tosissaan. Myös vastuulliset ministerit havahtuivat ja ymmärsivät piiloutua.

Aktiivimallia puolusti Ylen A-talk -ohjelmassa tavallisesti sektoriministereihin vannovan hallituksen puolelta ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.). Milloin näemme A-talk-ohjelman, jossa ulkoministeriön asevientilinjauksia selvittää katsojille työministeri Jari Lindström (sin.)?

Aktiivimalli kaikkine ongelmineen on esimerkki viime aikojen kelvottomasta lainvalmistelusta, jolle pitäisi pikku hiljaa tehdä jotakin. Äänestäjät ansaitsevat politiikkaa, joka pyrkii parantamaan maailmaa. Jos jaettavana on niukkuutta, se täytyy tehdä huolellisen harkinnan jälkeen oikeudenmukaisesti. Nyt niin ei tapahdu.

Demokraatti