Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilöiden kuljetusalan omistukset kummastuttavat – “Ollaan eettisesti heikoilla jäillä”

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Suna Kymäläinen tyrmistyi Arvopaperi-lehdessä julkaistusta tiedosta, jonka mukaan pääministeri Juha Sipilän lähipiiri eli lapset ovat Fortel Investin kautta pörssiin listautuvan Ahola Transportin kolmanneksi suurin omistaja.

– Suomessa saa omistaa yhtiöitä vapaasti. Eihän siinä mitään. Mutta samaan aikaan kun julkisuudessa kyseenalaista huomiota saanut, nimenomaan suomalaisten työehtojen polkemisesta esiin tulleen yhtiön omistajista löytyy yhteys suoraan valtioneuvostoon, ollaan ainakin eettisesti heikoilla jäillä. Nyt alkaa näyttämään jo tosi pahalta, sanoo Kymäläinen tiedotteessaan.

Viime kesäkuussa ministerineuvostossa sovittiin kansallisten kabotaasirajoituksen poistamisesta ja lakimuutokset ovat parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Kymäläinen ja muut SDP:n kansanedustajat ovat kritisoineet kaavailuja.

– Pahin pelko on, että suomalainen kumipyöräliikenne ulosliputetaan halvempien työvoimakustannusten ja kaluston ylläpidon maihin. Tämänkaltaisesta toiminnasta on jo varoittavia esimerkkejä, kuten Ahola Transport, josta on jo aiemmin julkisuudessa esitetty tieto, että he ovat palkanneet 500 euron kuukausipalkalla kuskin Virosta, Kymäläinen kertaa.

Tyylikkäältä tämä ei ainakaan näytä.

Ahola Transport on siis Kymäläisen mukaan toiminut juuri sen mallin mukaisesti, jota ehkäisemään muun muassa kabotaasirajoitukset on säädetty. Kymäläinen muistuttaa, että myös EU:n työtuomioistuimen kanta on, että jokaisessa maassa maksetaan kyseisen maan työehtojen mukaista palkkaa.

– Tyylikkäältä tämä ei ainakaan näytä. Eihän Suomi nouse koskaan lamasta, jos on pienintäkään vihjausta valtioneuvoston jäsenten osalta palkkakeinottelun hyväksymisestä, Kymäläinen moittii.

Lisää aiheesta

– Kuljetusalan toimijoiden huolta kabotaasirajoitusten muutoksen mukanaan tuomista haitoista ja muun muassa valvonnan ontumisesta ei ole otettu huomioon. Ei ihme jos moni kysyy tämän tiedon jäljiltä, että miksiköhän, Kymäläinen lataa.

Kymäläinen pohtii, onko pörssin laillisuusvalvonnalla ollut tieto tämänlaatuisesta mahdollisesta sisäpiirikytköksestä ennen listautumisesitteen hyväksymistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE