Politiikka
13.4.2019 05:45 ・ Päivitetty: 13.4.2019 05:45
Sirpa Paatero: Epäily tietojen pimittämisestä on vakava viesti
Sote-uudistus on vaaliviikolla jälleen noussut keskusteluun. Esiin nousseet epäilyt sekä vahvasta poliittisesta ohjailusta että tietojen pimittämisestä eduskunnalta ovat SDP:n kansanedustajan ja puoluevaltuuston puheenjohtajan Sirpa Paateron mukaan vakava viesti siitä, mitä voi tapahtua, kun poliittinen lehmänkauppa ottaa vallan lainvalmistelussa.
– Tulevalla hallituskaudella haluamme sopia parlamentaarisessa valmistelussa sote-uudistuksen polusta, kuten tämän kokoluokan uudistusta valmistellessa kuuluu tehdä. Tällainen arvoton kuvio ei saa enää toistua suomalaisessa lainvalmistelussa, Paatero sanoo tiedotteessaan.
– Sote-uudistuksen valmistelussa on nyt palattava alkuperäisiin tavoitteisiin. Siihen, että jokainen suomalainen saa tarvitsemansa hoidon ja palvelut ja että palveluketjut pelaavat saumattomasti. Palveluiden järjestämiseen ja tuottamiseen tarvitaan leveämmät hartiat, joiden koon on määräydyttävä riittävän väestöpohjan perusteella. SDP:n tavoitteena on hoitotakuu, jolla taataan pääsy kiireettömään hoitoon viikon kuluessa. Tarvitaan tuhat uutta lääkäriä tai hoitajaa perusterveydenhoitoon ja 0,7 hoitajamitoitus turvaamaan laadukas vanhustenhoiva.
Paatero muistuttaa, että SDP haluaa, että sote-palvelut voidaan tulevaisuudessakin tuottaa julkisella vastuulla hyödyntäen yrityksiä ja kolmatta sektoria sekä kuntien tuottamia palveluja.
– Nyt on olennaista saada sote-uudistustyö nopeasti käyntiin, tehdä valmistelu niin, että osapuolet ovat siihen sitoutuneet ja niin, että nyt vihdoin saadaan aikaan sote, joka toteuttaa sille aikanaan asetetut tavoitteet.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.