Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sirpa Paatero: Ilmastonmuutos pysäytetään niin, että tavallinen ihminen ei joudu maksajaksi

Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero sanoo, että ilmastonmuutos voidaan pysäyttää niin, että tavallinen ihminen ei joudu maksajaksi. Paatero kommentoi asiaa SDP:n puoluevaltuustossa Porissa lauantaina.

Rane Aunimo

Demokraatti

– Isot muutokset tehdään oikeudenmukaisesti ja kestävästi, Paatero painotti.

Paateron mukaan hallituksen tavoite on suunnan muutos.

– Ensimmäiset ihmisten arkeen ja elämään positiivisesti vaikuttavat lait astuvat voimaan tammikuussa. Panostamme ihmisten hyvinvointiin kaikkialla Suomessa. Emme aseta ihmisryhmiä tai ihmisiä vastakkain. Teemme tietoon ja hyvään valmisteluun pohjatuvaa politiikkaa. Katsomme että asiat valmistellaan ihmisiä kuullen.

Sen Paatero tekee selväksi, että leikkaukset loppuvat.

– Kunnille annetaan lisää rahaa peruspalveluiden järjestämiseen ja uudet tehtävät rahoitetaan täysimääräisesti. Sote-valmistelu on käynnissä, perhevapaamallia kehitetään ja sosiaaliturvan oikeudenmukaisuutta lisätään. Ihmisiä ei jätetä yksin, vaan yhteiskunnasta tehdään sellainen, jossa kaikki pysyvät mukana.

Paateron mukaan oikeudenmukaisista päätöksistä pitää jaksa puhua.

– Ihmiset ovat pettyneet niin monta kertaa politiikkaan ja lupauksiin, että heidän on vaikea vielä uskoa suunnan muutosta. SDP pitää huolen siitä, että oikeudenmukaisuus toteutuu.

Paatero otti puheessaan esille myös Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen historiallisen saavutuksen.

– Mukava aloittaa kokous Suomen eilisen jalkapallon 3-0 voiton jälkeen – ja tietysti kotkalaisena – jonka seurauksena suomi pääsee arvokisoihin. Varsin merkittävä vaikutus tällä on ollut yhteisöllisyyden ja itsetunnon kohentamisessa. Urheilu herättää tunteita ja hyvä niin. Näin tekee myös politiikka.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE