Ne ovat tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa, jonka juuret ovat 1700-luvulta. Nykyisin Suomessa toimii yli 100 000 järjestöä tai yhdistystä, jotka ovat merkittävä osa yhteiskuntaa ja kirjaimellisesti elävät tässä ajassa.

Itse olen toiminut lukuisissa yhdistyksissä ja järjestöissä nuoresta alkaen. Nyt kosketukseni järjestöelämään on ensisijaisesti Ensi-ja turvakotien liiton sekä Kuluttajaliiton toimijana ja päättäjänä. Kansanedustajana ja ministerinä oli moneen aiheeseen tarpeellista saada lisätietoa kansallisten ja kansainvälisten järjestöjen kautta.

NYT käytävässä järjestökeskustelussa pitää muistaa, että järjestöt t0imivat itsenäisesti ja ne on perustettu tarpeeseen. Niiden toiminta lähtee jokaisen omasta arvopohjasta.

Nyt järjestöjä yritetään pakottaa toteuttamaan kulloisenkin hallituksen ohjelmaa tai kuntien ja hyvinvointialueiden linjauksia muun muassa rahoitusta suuntaamalla tai pakottamalla niitä yhdistymään.

Osa järjestöistä on mukana palveluiden järjestämisessä tukien ja täydentäen julkisia palveluita ja monessa kohdin niiden aloittajana ja kehittäjänä, kuten esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liitto.

Pieni osa järjestöistä osallistuu julkisiin kilpailutuksiin ja toimii palveluiden tuottajana kuten julkinen sektori tai yritykset, mutta ilman voitontavoittelua. Tämä tuntuu olevan joillekin lähes ainoa mielikuva järjestöistä.

VAIKUTTAMISTYÖ paikallisesti ja valtakunnan tasolla on kiinteä ja tärkeä osa järjestöjen työtä. Vaikuttamista tehdään myös EU-tasolla muun muassa osallistumalla päätöksien valmisteluun ja tekemällä yhteistyötä muiden maiden järjestöjen kanssa.

Yhdistykset ovat monelle tärkeä kohtaamispaikka, jossa voi osallistua ja kokea merkityksellisyyttä. Monet järjestöt toimivat siellä missä muita palveluita ei ole.

Järjestöjen toiminnalla kasvatetaan myös ihmisten resilienssiä, osaamista ja ymmärrystä.

Järjestöt tekevät kuulluiksi myös ne, jotka eivät itse mene barrikadeille tai kaupungintalolle tai kirjoita kansalaisaloitetta. Aktiivisten toimijoiden ja ammattilaisten kautta ihmisten ja eläinten tarpeet sekä luonnon arki tulevat näkyviksi.

SUOMALAINEN yhteiskunta on toiminut monissa kohdin kolmen tukijalan varassa, jotka ovat julkinen sektori, yritykset ja kansalaisyhteiskunta eli järjestöt ja yhdistykset.

Nyt suunta näyttää olevan, että hallituksen tekemillä leikkauksilla julkista puolta halutaan pienentää. Järjestöjä ajetaan ahdinkoon, mutta samaan aikaan yrityksiä tuetaan.

Järjestöt ovat arvokas voimavara – niin kansalaisten äänen kuulemisessa, palveluissa ja harrastuksissa – jota ei kannata menettää.

Tällä hetkellä monista hyvinvointiyhteiskunnan palveluista karsitaan ja ihmiset tuntevat jäävänsä tyhjän päälle. Nyt järjestöjen tekemälle työlle on aiempaa enemmän tarvetta, mutta resursseja aiempaa vähemmän.

Säästöjen varjolla tehdään muutoksia, jotka vaikuttavat eriarvoistavasti ja heikentävät kansalaisyhteiskuntaa. Tämän vaikutukset näkyvät vasta tulevaisuudessa.

JOSKUS kysytään, miksi järjestöt eivät ole vain talkootyötä?

Järjestöt ovat ammattimaistuneet viime vuosikymmeninä. Syitä on monia, kuten osallistuminen kilpailutuksiin, palveluiden tarjoaminen, hakemus- ja raportointibyrokratia sekä vapaaehtoisten työn organisoinnin ja koulutuksen tarve.

Kun toimintakenttä on laaja, tarvitaan myös avustusten hakemiseen eri lähteistä paljon osaamista.

RAHOITUS on kaikille järjestöille iso haaste ja sille olisi tärkeä löytää uusia väyliä.

Rahoituslakia suurempi ongelma on todennäköisesti koko järjestökentän arvosteleminen turhaksi puuhasteluksi tai joidenkin omaa etua tavoittelevaksi keinoksi vaurastua tai saada valtaa.

Puheet vain kohtaavaan työhön satsaamisesta osoittavat ymmärtämättömyyttä järjestökentän toiminnasta, sillä järjestötyön kehittämistä on parempi tehdä isompana kokonaisuutena.

Ristiriitaista myös on, että kohtaavan työn painottaminen lisää paikallisten toimijoiden työtä, eli byrokratiaa, jos apua ei saada keskusjärjestöstä vaan kaikki lainsäädännöllinen tuki, hakemukset ja hallinto hoidetaan yhä pienemmissä yksiköissä alueilla. Pitää myös muistaa, että järjestäytymällä saadaan toiminnasta pitkäjänteistä ja yleisesti hyväksyttävämpää.

Suomessa tarvitaan uudenlaista järjestötyön arvostamista ja mahdollisuuksia kehittää järjestöjä koskevaa rahoitusta, lainsäädäntöä ja muita toimintaedellytyksiä.

Kirjoittaja on entinen kansanedustaja ja ministeri (sd.).