Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sisältö ja jäsenistön toiveet painoivat – Tieteentekijöitä kannustetaan Senaatintorille aktiivimallia vastaan

Akavalainen Tieteentekijöiden liitto pitää SAK:n järjestämää 2.2. aktiivimalliin kohdistuvaa mielenilmausta perusteltuna ja kannustaa jäsenistöään osallistumaan siihen.

Liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen kertoo, että tiedote on tehty nopeana reaktiona ennen kaikkea liiton jäsenten toiveisiin. Liiton hallitus ei varsinaisesti ollut koolla, mutta asiaa käsiteltiin pikavauhtia hallituksen jäsenten kesken sähköpostitse.

– Tämä on nopea reaktio SAK:n ulostuloon. Jäsenistön kohdalta tuli myös kyselyä, mitä tehdään, voiko mennä. Totesimme, että mielenilmaus on perusteltu, koska olemme muutoinkin sisällöllisesti olleet kriittisiä aktiivimallia kohtaan. Olemme liitto, jossa työttömyys on irtisanomisten takia aika iso asia. Emme koe, että aktiivimalli olisi meidän jäsenien kannalta hyvä tai että työvoimahallinnolla olisi resursseja hoitaa sitä.

Jäsenistöä oli puhuttanut myös Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin ulostulo Demokraatissa. Fjäder kertoi aikovansa esittää Akavan hallitukselle, ettei Akava osallistu mielenilmaukseen. Fjäderin mukaan Akava haluaa välttää asian politisoitumista.

Koikkalainen kertoo, että Fjäderinkin kannanotto sai Tieteentekijöiden liiton jäseniä kyselemään, mitä nyt uskaltaa tehdä. Koikkalainen kuitenkin painottaa, että Fjäder totesi myös, että liitot voivat mennä mukaan mielenilmaukseen.

– Uskon, että hän myös tätä tarkoitti, hän painottaa.

Koikkalainen arvelee, että toiset akavalaiset liitot ovat mielenilmauksessa mukana, toiset eivät, kuten aiemminkin vastaavissa tilanteissa. STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan tavoin Koikkalainen muistuttaa, että julkisen sektorin sopimusneuvottelut ovat todennäköisesti juuri mielenilmauksen aikoihin ratkaisuvaiheessa. Sen vuoksikin resurssien sitominen mielenilmauksen varsinaiseen järjestämiseen täydellä voimalla olisi vaikeaa.

Lisää aiheesta

“Tanskan malli mutta murto-osalla voimavaroista.”

Petri Koikkalainen toteaa, että tieteentekijöiden kannalta aktiivimalli on huono. Sen välineenä on lähestulkoon pelkkä keppi.

– Kun ihmiset ovat työttömiä työnhakijoita, he lähtökohtaisesti pyrkivät työttömyydestä eroon. Esimerkiksi tutkijat, jotka ovat yliopistosta jääneet työttömiksi hakevat hyvin aktiivisesti ja monipuolisesti töitä. Aktiivimalli, jossa on pelkkä keppi käytössä, on tähän hyvin epämotivoiva keino. Siinä yksilön omalla aktiivisuudella ei ole ratkaisevaa vaikutusta, onnistuuko hän saamaan aktiivimallin edellyttämää koulutusta ja työtä. Malli on sen vuoksi epäoikeudenmukainen, Koikkalainen sanoo.

Hän toteaakin, että mallia olisi helpompi ymmärtää, jos aktiivisuudesta työnhaussa palkittaisiin – sen sijaan että epäonnesta rangaistaan – mikä toimisi porkkanana nopeaan työllistymiseen. Koikkalainen huomauttaa myös, että aktiivimallin esimerkkinä olleeseen Tanskan malliin verrattuna kotoinen mallimme on myös aliresursoitu.

– Aktiivimalli on tietynlainen Tanskan malli mutta murto-osalla voimavaroista, hän summaa.

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo katsoo torstaina 18.1. ilmestyvässä Demokraatissa, ettei aktiivimallin ympärillä käyty keskustelu ole nostanut esiin kaikkien palkansaajien työttömyysriskiä ja sitä kuinka laajaa joukkoa aktiivimalli näin ollen koskee.

– Kokonaisuuden kannalta ei ole hyvä, jos esimerkiksi korkean tuottavuuden ja ison palkan työstä työttömäksi joutuneen diplomi-insinöörin kannattaisi työttömyyden alussa mennä lehdenjakajaksi tai puhelinmyyjäksi. Siinä menee yhteiskunnan koulutussatsaus hukkaan, Hiilamo sanoo.

Koikkalainen toteaa allekirjoittavansa Hiilamon väitteen.

SAK järjestää mielenilmaisun 2. helmikuuta kello 11 Helsingissä Senaatintorilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE