Kolumni

Maria Tolppanen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Vaasasta.

Sitä saa, mitä tilaa

Jos käenpoikasta rinnallaan kasvattaa, on syytä varautua siihen, että se valtaa lopulta koko pesän. Näin kävi Persuille. Jussi Halla-aho kasvoi ja voimistui Soinin siipien suojassa. Välillä kuritettiin erottamalla ryhmästä rasististen kirjoitusten takia, välillä kukitettiin loistavien vaalivoittojen takia. Jussi oli hyvä poikanen – välillä.

Oppivuosien aikana Halla-aho ei taipunut. Hän keskittyi omaan oppiinsa, puhtaaseen rasismiin ja aselakeihin. Viimein Persut päättivät laittaa hänet turvaan kauas EU:hun, jonne kotimaan kitinät eivät kuulu, kuten Soini kuvaili omaa meppi-aikaansa.

Ja niin siinä sitten kävi, että poikanen voimistui ja syöksi lopulta kasvattajansa syövereihin. Mutta Soini näytti voimansa; häntä eivät poikaset potki.

Kun käenpojasta tuli Persujen puheenjohtaja, Soini kokosi pesueen loput poikasensa yhteen ja perusti oman ryhmän. Tosin samalla heiltä meni poliittinen koti. Nyt huterassa majassa asustaa parikymmentä kuuliaista, heidän mukanaan pesueen helmet, viisi ministeriä.

Vaikka Halla-ahon valinta tuntui ensin järistyttävän koko Suomea ja maan hallitusta, ei Suomen poliittinen perusta heilunut. Sipilä tosin ennätti jo lennättää omalla lentokoneellaan hallituksensa eropaperin  Kultarannan porteille. Yksi puhelinsoitto aiheutti u- käännöksen. Tieto Perussuomalaisista eronneista soinilaisista pelasti maan hallituskriisiltä.

Perussuomalaisten siipirikko, Uusi vaihtoehto, keskusta ja kokoomus löivät hynttyynsä yhteen. Se ei ollut edes vaikeaa, olivathan Soinin Perussuomalaiset toimineet menestyksekkäästi porvarihallituksen apupoikana jo kaksi vuotta.

Suomen hallituspolitiikassa ei muutu mikään. Hyvinvointiyhteiskunnan alasajo jatkuu. Eläkeläiset, työttömät, opiskelijat, lapsiperheet, sairaat ja vammaiset sekä nyt myös pienipalkkaiset julkisen sektorin työntekijät joutuvat syöttämään rikkaitten säästöporsaita. Kaverikapitalismi kukoistaa, köyhiltä otetaan ja annetaan rikkaille. Hallituksen mukaan rikkailta ei voi ottaa, koska silloin nallet jättävät Suomen ja vievät rahansa Ruotsiin tai muualle.

Kahden vuoden päästä on eduskuntavaalit. On mielenkiintoista nähdä keitä on mukana. Nouseeko siipirikko lentoon? Rasismin mahdollinen nousu kauhistuttaa.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Arto Rautajoki

Kirjoittaja on sosiaalipoliitikko ja yhteiskuntatieteiden tohtori Seinäjoelta.

Kestävää talouskasvua ja sotea, mutta millä ehdoilla?

Tämän syksyn puheenaiheita ovat mm. maan hallituksen politiikka, työmarkkinaneuvottelut sekä pitkään valmisteltu sote- ja maakuntauudistus. Vaikka maamme talouskasvun näkymät ovat parantuneet merkittävästi, monista isoista puheenaiheista kuuluu huolestuttavia uutisia.

Hallituksen arvovalinnat puhuttavat ihmisiä. Hunajapurkista annetaan hyväosaisille veronkevennyksiä samaan aikaan kun julkisen sektorin pieni- ja keskituloisten palkkoja on kilpailukykysopimuksessa leikattu ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien perusturvaa murennettu. Indeksileikkaukset syövät hallituksen tekemät pienet etuuksien korotukset.

Presidenttiehdokas Tuula Haatainen (sd) sanookin 14.10 Demokraatin sivuilla osuvasti: ”Reilu peli työmarkkinoilla edellyttää, että kiky-sopimuksen seurauksena parantunut yritysten kannattavuus näkyy myös palkansaajien kukkarossa”.  Jumiutunut työmarkkinatilanne haittaisi talouskasvua. Julkisen sektorin pieni- ja keskituloisia työntekijöitä ei tule laittaa Suomen talouskasvun maksumiehiksi.

Sote-uudistuksen alkuperäisistä tavoitteista keskeiset sote-palvelujen integraation ja hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisen tavoitteet ovat jäämässä hallituksen soten viime ajan valmistelussa taka-alalle.  Integraatiolla uskottiin saatavan aikaan merkittävä, kolmen miljardin euron säästö. Mikäli suunniteltu valinnanvapausmalli tulee voimaan, sote-integraatio ei toteudu kunnolla perustasolla sosiaali- ja terveyspalvelujen välillä, eikä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä yhteisestä asiakassuunnitelmasta huolimatta. Vaarana on, että sosiaalihuollon asiakkaiden yhdenvertaisuus kärsii. Sote-uudistus typistyy lähinnä terveysuudistukseksi. Valinnanvapauden malli pirstoo yhä asiakkaiden hoito- ja palveluketjuja.

Näyttää siltä, että sote-keskuksiin sijoittuvasta asiakkaiden palveluohjauksesta on tulossa riittämättömällä asiantuntijuudella lisää ihmisten luukuttamista eri julkisten ja yksityisten organisaatioiden välillä. Yritysten, ja niiden keskittymiskehityksen jatkuessa suuryritysten ja pääomasijoittajien hyvä on asetettu palveluja tarvitsevien ihmisten, asiakkaiden hyvän edelle.  On olemassa tutkimusnäyttöä (SIFT-tutkimus) siitä, että terveydenhuoltoon painottuva sote-keskus ei toimi paljon palveluja käyttävien ja kustannuksia aiheuttavien asiakkaiden parissa. Sitä kannattaisi hyödyntää.

Hallitus lisää yksityisten palvelutuottajien roolia merkittävästi kasvattamalla asiakassetelimarkkinoita.
Uudistuksen hyvä puoli on, että uusia työpaikkoja saattaa syntyä ja kaikille turvataan
valinnanmahdollisuus. Toisaalta monet työpaikat karsiutuvat kentältä kilpailun lisääntyessä.

Vaarana on, että uudistus rapauttaa pitkällä ajalla julkisen palvelujärjestelmän valmiutta, osaamista ja muita resursseja tuottaa palveluja. Maakuntajärjestäjän vastuu on suuri. Kun kunnilla ei ole mahdollisuutta osallistua sote-palvelujen tuotantoon, siirretään käytännössä kunnilta pois merkittävä väline kunnan elinvoimaisuuden vahvistamisessa.

Vetovoimaisen julkisen sektorin säilyttäminen on palvelujen järjestäjän eli yhteiskunnan etu. Maakuntamalli – vaikka sen kanssa on mahdollista elää – tulee johtamaan sekä palvelujen että hoidon voimakkaaseen keskittymiseen kasvukeskuksiin. Se on hinta myös suurten terveysyhtiöiden tuotannon kasvattamisesta julkisesti rahoitetuissa sote-palveluissa.

Maakuntien itsehallinto johtaa vähitellen myös kolmannen verotustason muodostumiseen kuntien ja valtion rinnalle, vaikka sitä ei tässä vaiheessa suoraan sanota. Hallinnon tasoilla on taipumusta aiheuttaa lisää kustannuksia. Tässä pätee Cherokee-intiaanien vanha totuus: ”Mitä ruokit, se kasvaa”.

Arto Rautajoki

Kirjoittaja on sosiaalipoliitikko ja yhteiskuntatieteiden tohtori Seinäjoelta.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Miapetra Kumpula-Natri

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.).

Home piinaa Mustasaarta, Suomea ja koko Eurooppaa – mutta ei jatkossa

Mustasaaren keskuskoulussa kärsitään parhaillaan päänsärystä, väsymyksestä ja silmien kirvelystä, jopa hengitysvaikeuksista ja iho-oireista. Vanhempainillassa selvisi, että kutosluokan paristakymmenestä oppilaasta ilman oireita oli säästynyt vain muutama, kertoi Yle Pohjanmaa. Syynä ovat koulun sisäilmaongelmat.

Vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä kunnanjohtajaan, kunnanvaltuustoon ja -hallitukseen, kiinteistötoimeen, terveysviranomaisiin – kuten tietysti voi odottaakin, kun kyseessä on oman lapsen terveys.

Valitettavasti Mustasaari ei ole ongelmineen yksin. Samoja tarinoita kuullaan Vaasasta, Seinäjoelta, Pietarsaaresta, Uusikaarlepyystä ja ympäri Pohjanmaata. Suomessa yli tuhannessa koulussa on vakavia sisäilmaongelmia – niin vakavia, että koulut pitäisi Kuntaliiton mukaan pikaisesti joko korjata tai purkaa.

Olen pitänyt Suomen homekouluja esillä myös Euroopan parlamentissa. Käsittelyssä on rakennusten energiatehokkuus -niminen direktiivi, jossa toimin demarien neuvottelijana. Direktiivissä säädetään muun muassa siitä, että jäsenmailla on oltava suunnitelma siitä, miten kaikki rakennukset remontoidaan energiatehokkaiksi ja uusista rakennuksista rakennetaan energiatehokkaita.

Olen toistuvasti vaatinut, että terveellinen sisäilma lisätään mukaan direktiiviin. Muuten saattaa käydä niin, että rakennuksista tehdään tiiviitä, mutta ei hengittäviä – resepti, jota homeet rakastavat. Täällä Belgiassa ja monessa muussa Keski- ja Etelä-Euroopan maassa rakennuskanta on paikoin niin kurjaa ja kosteaa, että ihmiset varmaankaan eivät edes tiedä, millaista on asua terveessä talossa. Hyvän sisäilman ilosanoma on heille todella tervetullut. Lopulta kollegat vakuuttuivat siitä, että sisäilman laadun täytyy parantua energiaremonttien myötä. Se, että taloista tehdään tiiviimpiä, ei saa johtaa pahempiin homeongelmiin. Tarvitaan huolellisempaa suunnittelua ja/tai ilmastointia.

Suomessakin valmistuu yhä kouluja ja muita julkisia rakennuksia, joiden voi ennustaa 10-20 vuoden päästä kärsivän homeongelmasta. Vaan jatkossapa ei valmistu! Direktiivissäni määrätään esimerkiksi, että rakennuksiin tulee asentaa automaattiset kontrollijärjestelmät. Järjestelmä aistii esimerkiksi lämpötilaa, ihmisten määrää ja ilmanlaatua ja lämmittää, viilentää tai tuulettaa rakennuksia sopivasti. Kun rakennukset ovat energiatehokkaampia ja säätely on niissä kohdallaan, pysyvät tilat kuivina ja miellyttävinä. Tämä taas parantaa sisäilmaa.

Mitä nykykouluille sitten voisi tehdä?

ESIR on Euroopan strategisten investointien rahasto, josta voi hakea hyvin halpaa lainaa. Esimerkiksi Ranskassa remontteja on maksettu ESIR-rahalla. Suomen kannattaisi hakea lainaa kainostelematta. Yksittäiselle kunnalle saati koululle EU-rahan hakeminen on työlästä, mutta esimerkiksi Kuntarahoitus ja rakennusliike yhdessä voisivat hakea suurempaa summaa ja tarjota sitä kunnille homekouluremontteihin. Se on lainarahaa, mutta korko on hyvin pieni ja lasku lasten sairastumisesta ja mahdollisista koko elämän kestävistä oireista valtavan paljon suurempi.

Raha kannattaa hyödyntää, kun sitä kerran on tarjolla. Kukaan vanhempi ei halua lähettää lastaan päivittäin homekouluun tietäen, että koulunkäynti voi sairastuttaa lapsen, eikä kenenkään pidä joutua lähtemään joka päivä töihin homeen keskelle.

Miapetra Kumpula-Natri

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.).

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Aira Helala

Kirjoittaja on JHL:n pääluottamusmies Vaasasta.

Hyvinvointivaltio on tahtotila

Otin osaa KPY:n (kunnan työntekijöiden pohjoismainen yhteistyö) konferenssiin Ruotsissa. Meitä oli edustettuna Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska. Mitä sitten tarkoittaa pohjoismainen malli? Se on lähtöisin yhteisistä arvoista ja päämääristä, halusta rakentaa yhteiskuntaa tietyllä tavalla. Pohjoismaisen mallin kolme peruspilaria ovat talouden ohjaus, järjestäytynyt työelämä ja hyvinvointivaltio.

Eli malli perustuu yhteistyöhön, joka toteutuakseen edellyttää järjestäytynyttä työelämää, jonka ansiosta poliitikkojen on helpompi pitää talouden ohjaus käsissään ja näin luodaan edellytykset uusille työpaikoille. Mitä useammat käyvät töissä, sitä paremmat edellytykset meillä on pitää yllä hyvinvointivaltiota.

Onko pitkään jatkunut yhteistyö kantanut hedelmää? Vertailussa muihin maihin, myös USA:han, meillä on helpompi löytää työtä ja työolot ovat paremmat, tuottavuus on korkea, tasa-arvo toimii ja tuloerot ovat huomattavasti pienemmät.

Miten tähän on päästy? Kaiken yhteistyön peruspilari on luottamus, niin poliitikkoihin kuin julkiseen sektoriin ja ammattiyhdistysliikkeeseen. On myös ymmärrettävä, että ”jakaminen on hyväksi”. Se takaa viime kädessä parhaiten yhteiskuntarauhan. Myös luja usko koulutukseen ja sitä kautta työhön ovat parhaita työkaluja tulevaisuuden rakentamisessa.

No, eihän se suinkaan noin ruusuista aina ole ja jotkut asiat ovat jopa edistyneet väärään suuntaan. Esim. nuorisotyöttömyys on kasvussa ja työehtojen polkemisesta on tullut oikeistohallituksemme kärkihanke. Yritysjohdolla ja osakekeinottelijoilla menee lujaa, kun samaan aikaan leikkaukset syövät yhä useamman toimeentuloa.

Eroja Pohjoismaiden välillä löytyy. Esim. Tanskassa ja Ruotsissa on pitkään otettu vastaan maahanmuuttajia, aivan eri volyymeissa kuin meillä. Samalla heidän työelämän muutokset ovat olleet rajumpia. Siellä ei ole samanlaista minimipalkkajärjestelmää ja 0-sopimukset ovat yleisempiä. Tällaiset ”sopimukset” eivät tunnista mm perhevapaita. Työntekijöille maksetaan vain tehdyistä tunneista jne.

Eli puheet siitä, että ay-liike ei saisi tehdä näkyvää yhteistyötä poliittisten puolueiden kanssa ovat käsittämättömiä. Ay-liikettä ei saa ajaa nurkkaan. Se on ollut ja tulee olemaan tärkeä kivijalka, jos halutaan pitää yllä pohjoismaista hyvinvointivaltiota.

”Maailma olisi turvallisempi ja vauraampi, jos meillä olisi enemmän Pohjoismaiden kaltaisia kumppaneita”. Barack Obama, Valkoinen talo,13.5.2016.

Aira Helala

Kirjoittaja on JHL:n pääluottamusmies Vaasasta.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Jutta Urpilainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Kokkolasta.

Eriarvoisuuden torjuminen on lähivuosien suurimpia poliittisia haasteita

Viime viikkoina poliittinen keskustelu on pyörinyt eriarvoisuusteeman ympärillä. On hyvä asia, että aihepiiri saa huomiota, olenhan itsekin vuosien ajan herättänyt julkista keskustelua eriarvoisuuden vähentämisestä. Julkinen keskustelu on keskittynyt tuloerojen kasvuun. Vaikka eriarvoisuudessa on kyse paljon muustakin kuin tuloeroista, ovat tuloerot yhtenä selittävänä tekijänä esimerkiksi terveys- ja hyvinvointierojen, yhteiskunnan jakaantumisen tai osattomuuden taustalla.

Näiden ilmiöiden estäminen oli yksi hallituksen kärkitavoitteista, kun sosialidemokraatit oli hallituspuolue. Viime vaalikaudella tehdyt finanssipoliittiset ratkaisut kavensivat tuloeroja. Tämän totesi myös riippumaton talouspolitiikan arviointineuvosto raportissaan.

Eriarvoisuuden vähentäminen sai viime vaalikaudella poliittisen kärkihankkeen aseman, minkä vuoksi kaikissa veroratkaisuista tulonjakovaikutuksia seurattiin tarkkaan. Vaikka taloudelliset ajat eivät olleet helpot ja edellyttivät kipeitäkin ratkaisuja, julkisen talouden sopeutustoimet toteutettiin mahdollisimman oikeudenmukaisella tavalla. Samalla tehtiin tuloeroja kaventavia ratkaisuja kuten työttömyysturvan tasokorotus, ja veroratkaisuilla kiristettiin hyvätuloisten verotusta. Näiden ratkaisujen ohessa julkista taloutta onnistuttiin kuitenkin sopeuttamaan 6 miljardin euron edestä velkaantumisen hillitsemiseksi.

Tällä vaalikaudella on kuitenkin tapahtunut tulonjakopoliittinen käänne. Tästä puhui jopa Nordean ekonomisti Olli Kärkkäinen (HS 8.9.). Lisäksi eduskunnan tietopalvelun tekemän selvityksen mukaan tämän hallituskauden ratkaisujen vuoksi eniten ovat laskeneet juuri pienituloisimpien tulot. Nousua taas on ollut suurituloisempien tuloissa. Myös valtiovarainministeriön omasta selvityksestä käy ilmi, että tuloerot kasvavat. Tämän käänteen ovat aiheuttaneet leikkaukset sosiaaliturvaan ja hyvätuloisia suosivat veroratkaisut.

Tänä syksynä eduskunta on päässyt myös käymään keskustelua tuloerojen moraalisesta oikeutuksesta. On hyvä muistaa, että yhteiskunnan eheydestä kuitenkin hyötyvät kaikki, ja vastaavasti eriarvoistuminen on taakka koko yhteiskunnalle. Tuloerojen kasvu esimerkiksi hidastaa talouskasvua, murentaa yhteiskunnan eheyttä ja voi jopa heikentää yhteiskuntarauhaa. Yhteiskuntien jakaantumista kuitenkin tapahtuu kaikkialla länsimaissa, eikä se ole kenenkään etu.

Samaan aikaan esimerkiksi veroparatiiseihin on kätketty yksityistä varallisuutta noin 7,6 biljoonaa dollaria. Euroopassa vaurain yksi prosentti ihmisistä omistaa 27% varallisuudesta samaan aikaan, kun 17 miljoonaa nuorta on työn, koulutuksen ja muun vastaavan toiminnan ulkopuolella. Kaikki ymmärrämme, että nämä esimerkit eivät kerro kestävästä kehityksestä. Tämän vuoksi viime vaalikaudella olimme aktiivisia veronkierron torjunnassa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Toimimme esimerkiksi laatimalla kansainvälisen veronkierron torjuntaohjelman ja lisäämällä viranomaisten resursseja torjua harmaata taloutta ja veronkiertoa vuosittain 20 miljoonan euron edestä.

Oikeudenmukaisuus on osa sosialidemokraattien DNA:ta. Eriarvoisuuden torjuminen on lähivuosien suurimpia poliittisia haasteita. Toivonkin, että eriarvoisuus teemana saa yhä vahvemman jalansijan poliittisessa keskustelussamme. Demareiden kannattaakin ottaa johtajuus asiassa, ja aloittaa konkreettisen työkalupakin laatiminen etsien ratkaisuja eriarvoisuuden torjumiseksi.

 

Jutta Urpilainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Kokkolasta.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Maria Tolppanen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Vaasasta.

Lapsiköyhyys on Suomen häpeäpilkku

Suomen juhlavuonna on häpeällistä, että yli 100 000 lasta elää köyhyydessä. Jos laskentaan otetaan mukaan ns. laskennalliset asuntotuotot, köyhyydessä elää 12% kaikista lapsista (132 000 lasta).

Onneksi meillä köyhätkään lapset eivät joudu asumaan yksin – vielä. Jokainen köyhä lapsi joutuu kuitenkin elättämään perhettään. Tämä siksi, että lapsilisät pienentävät määrällään perustoimeentulotukea ja jopa estävät harkinnanvaraisen tuen saannin.

Tämä on käsittämätöntä, koska hyvin toimeentulevilla perheillä lapsilisät eivät vaikuta mitään. Ne ovat verottomia tulonlisiä, jotka voi vaikka säästää lapsen tilille myöhempää mopoautoa tai asunnon ostoa varten. Minun on erittäin vaikea sulattaa tätä. Jos meillä on lapsilisäjärjestelmä, on sen oltava tasavertainen perheille siltä osin, että se helpottaa perheen taloustilannetta myös köyhissä perheissä.

Lapsiperheköyhyys johtuu yksinkertaisesti liian pienistä tuloista. Nykyisin yhä useammalla vanhemmalla on niin pienet tulot, että perhe pysyy köyhyysrajan alla. (n.1180€/kk), vaikka vanhempi kävisi työssä. Pienituloisuus johtuu sirpaleisesta työmarkkina-asemasta, pätkä ja osa-aikaisesta työstä sekä liian pienestä palkasta. Muita syitä oivat vanhemman työkyvyttömyys, vakava sairaus tai työttömyys.

Tästä huolimatta hallitus leikkaa lapsiperheiltä. Eduskunnassa kokoomuksen taholta (Zyskowicz) vähäteltiin 3 euron leikkausta kuukaudessa. Se on kuitenkin yhden henkilön päivän ruokaraha. Kuka perheestä jätetään nälkäiseksi. Ymmärrän hyvin, että 10 000 euron kuukausipalkalla 3 euroa ei ole edes rahaa.

On hyvä palauttaa mieliin myös se, että Pääministeri Sipilä sanoi, että lapsiperheiden ja opiskelijoiden leikkaukset on tehty oikeudenmukaisesti (A-studio 30.12.2016). Sipilän mukaan on tasa-arvoista, että leikkaukset toteutetaan indeksileikkauksina ja kaikilta saman suuruisina.  Minusta tästä on tasa-arvo kaukana. Indeksileikkaukset koskettavat eniten köyhiä. Köyhyysrajan alla elää liki 700 000 ihmistä, heistä 440 000 elää alle alimman mahdollisen minimirajan (800€/kk). Mm. kaikki takuueläkkeellä olevat elävät tämän rajalla alla.

Kun köyhiltä lapsiperheiltä leikataan, on oikeudenmukaisuudesta puhuminen suorastaan irvokasta. Ikävintä asiassa on se, että köyhyys näyttää periytyvän. Hallitus siis sysää kirkkain silmin 132 000 köyhää lasta köyhyysjatkumoon.

 

Maria Tolppanen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Vaasasta.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta