Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

15.4.2025 10:21 ・ Päivitetty: 15.4.2025 10:21

”Sivistysporvariakaan ei varmasti miellytä” – Nasima Razmyar: Hallitus sulki korvansa suomalaisten viestiltä

Jukka-Pekka Flander / SDP
Nasima Razmyar (sd.).

Petteri Orpon (kok.) hallitus on sulkenut korvansa suomalaisten vaaleissa lähettämältä selkeältä viestiltä, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar.

Demokraatti

Demokraatti

– Kunta- ja aluevaalien tulos osoittaa selvästi, että äänestäjät haluavat muutoksen Orpon hallituksen epäoikeudenmukaiseen politiikkaan. Viisas hallitus ottaisi tämän viestin vakavasti ja muuttaisi kurssia, mutta pääministeri Orpo keskittyy mieluummin syyttelemään toisia, Razmyar sanoo tiedotteessaan.

Petteri Orpo lupasi ennen eduskuntavaaleja, että sosiaali- ja terveyspalveluista ei leikata eikä keneltäkään vaadita kohtuuttomuuksia, mutta molemmat lupaukset on Razmyarin mukaan petetty hallituksessa räikeästi.

– On harvinaisen härskiä toimia näin ja väittää sitten, että oppositio voitti vaalit antamalla katteettomia lupauksia.

RAZMYARIN mukaan äänestystuloksessa näkyi vahvasti ihmisten pettymys hallituksen rikottuihin lupauksiin ja halu muuttaa Suomen suuntaa reilummaksi.

– Kaupunkilaista sivistysporvariakaan ei varmasti miellytä se, että tässä maassa leikataan koko ajan heikoimmassa asemassa olevilta. Näissä vaaleissa puhui suomalaisten omantunnon ääni. Ihmiset haluavat muutosta. Suosittelen, että muiden puolueiden syyttelyn sijasta pääministeri Orpo katsoo peilin ja muuttaa kurssia.

– Ihmiset äänestivät näissä vaaleissa nopeamman hoitoon pääsyn ja parempien sosiaali- ja terveyspalveluiden puolesta. Myös pääministeri Orpo kertoi ennen vaaleja kannattavansa kahden viikon hoitotakuuta, ja samaa mieltä oli iso osa kokoomuksen ehdokkaista. Nyt meillä on yhteinen tehtävä etsiä hoitotakuun toteuttamiseen rahat. Hallituksella on siihen mahdollisuus jo ensi viikon puoliväliriihessä, jos se on tavoitteeseen niin sitoutunut kuin vielä viime viikolla väitti olevansa, Razmyar sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU