Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Skinnari Lahdessa: hallitusohjelmalla perusasiat kuntoon

Kuva: Ministeri Ville Skinnari tapasi kansalaisia Lahden pääkirjastossa Rinteen hallituksen kirjastokiertueella.

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sdp) vieraili Lahden kaupunginkirjastossa perjantaina. Pääministeri Antti Rinteen (sdp) hallitus on kiertänyt kesän aikana eri puolilla maata keskustelemassa hallitusohjelmasta suomalaisten kanssa.

Jarkko Nissinen

Demokraatti / Häme

Lahden pääkirjastossa kansalaisia puhututtivat niin paikalliset kuin myös koko maailmaa koskettavat asiat. Kahvilatilaisuuden aluksi ministeri Skinnari kertoi juuri keskustelleensa Amazonin tilanteesta pääministerin Rinteen kanssa.

– On tehtävä yhteistyötä yli maiden rajojen. Ainoastaan yhteistyöllä voidaan ratkaista ongelmia, koska esimerkiksi ilmastoa koskevat haasteet eivät rajoitu kansallisvaltioiden rajoihin. Enemmän yhdessä tekemistä, vähemmän ”minä”-henkeä koko maailmaan, Skinnari sanoi.

Lahden seudun osalta keskustelua käytiin koulutuksen ja työpaikkojen tärkeydestä. Tärkeitä keinoja ovat työllisyyspalveluiden ja palkkatuen kehittäminen. Raideliikenteen osalta ministeri korosti pitkäntähtäimen suunnitelmaa.

Ministeri Skinnari tiivisti hallitusohjelmaa sanoin ”laitetaan perusasiat kuntoon.” Perusterveydenhuoltoa on parannettava, lääkäriin pitää päästä nopeammin ja koulutukseen panostettava.

Tapahtuma keräsi väkeä mukavasti. Skinnari muistuttikin, että kirjastossa on Suomessa paikka, johon kaikki voivat tulla ja olla. Kirjasto on maksuton ja koko kansan juttu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE