Esimerkiksi kuntaministeri Sirpa Paateron (SDP) erityisavustajana valtiovarainministeriössä toimiva Lauri Finér kävi omassa blogissaan seikkaperäisesti asiaa läpi. Finér on veropolitiikan asiantuntija.

Finér päätyi perussuomalaisten talouspolitiikka-analyysissaan varsin oikeistolaisiin tunnelmiin. Hänen mukaansa nykyisten perussuomalaisten leikkauspolitiikka sorsisi pienituloisia. Samalla se tarjoaisi yhteiskunnan hyväosaisille veronalennuksia.

Finérin blogi on ilmestynyt Timo Soinin tänään ilmestyneen uutuuskirjan Populismi (Pole – Kuntatieto Oy) ollessa jo kirjoitettu.

– Tämä on populistipuolueille mahdollista, jopa tyypillistä. Populistiset puolueet eivät ole oikeistopuolueita etenkään talouspoliittisessa mielessä, Soini sanoo tässä yhteydessä.

Soini sanoo kirjassaan niin ikään, että populismi on aina kansallista, ja sitä täytyy tulkita sen omista lähtökohdista käsin.

– Tätä ilmentää se tosiseikka, ettei ”populistista internationaalia” koskaan ole ollut olemassa.

Soini kirjoittaa myös populismia käytetyn leimakirveenä. Häntä tuntuu närästävän se, että eurooppalaisessa kontekstissa monet uudet puolueet luokitellaan ”oikeistopopulistisiksi”.

– Populismi ei ole enää riittävän kielteinen leima, vaan sitä pitää ryydittää oikeisto-sanalla ja yhdistää nämä keskenään. Oikeisto liitetään rahavaltaan ja kasvottomaan finanssikapitalismiin, eikä moni populisti miellä itseään oikeistolaiseksi eikä siten etenkään suuren rahan myötäilijäksi ja kannattajaksi.

Soinin mukaan populistiset liikkeet ja puolueet ovat usein arvo- ja sosiaali- konservatiivisia mutta eivät talousoikeistolaisia:

– Tämä pätee lähes kaikkiin Euroopan parlamentissa edustettuina oleviin puolueisiin. Ne ovat usein niin sanotusti hyvinvointisovinistisia, mikä tarkoittaa sitä, että ne haluavat rajata hyvinvointipalvelut oman maan kansalaisille, mutta eivät sinänsä vastusta laajaa julkista sektoria esimerkiksi terveys- ja koulutuspalveluissa.

Soini pohtii myös, miten ratkaiseva ja olennainen kysymys on maahanmuutto.

– Maahanmuuton ongelmat – sekä kuvitellut että todelliset – ovat oikeistopopulistiksi leimattujen tai luokiteltujen puolueiden suurin käyttövoima. Tämä pätee kaikkiin Identiteetti ja demokratia -ryhmän puolueisiin Euroopan parlamentissa. Maahanmuutto-teema on se liima, joka pitää ryhmän kasassa. Se tuo oikeistoleiman. Myös jatkossa.

– Toinen iso kysymys on yhteisvaluutta euro, johon niin ikään ryhmän jäsenet suhtautuvat kriittisesti. Itse asiassa Vaihtoehto Saksalle -puolue, AFD, perustettiin alkuun professorivetoisesti juuri yhteisvaluutta euroa kritisoivassa hengessä. Samalla tavalla italialainen Lega (Nord) suhtautuu kriittisesti euroon, joka heidän mielestään on liian vahva valuutta Italialle. Kritiikki yhdistää, mutta tavoiteltu rahapolitiikka erottaa.

Soini summaa itse pitävänsä jossain määrin oikeistopopulismi-käsitettä keinotekoisena ja vähintäänkin haastavana määritellä.

– Jos puolue on populistinen, se ei välttämättä ole oikeistolainen, ja jos puolue on oikeistolainen, se ei yleensä ole populistinen. Tässä tulemme taas akateemisen ja poliittisen reaalimaailman todellisuuteen. Politiikassa ei toimita ja pelata teorialla vaan käytännöllä.

– Populismi- ja etenkin oikeistopopulismileimaa on pelätty kuin ruttoa, ja se toimi pitkään. Tällaiset puolueet tai sellaisiksi leimatut pysyivät pitkään politiikan marginaalissa. Niistä ei tarvinnut välittää. Itse asiassa ne toimivat hyödyllisinä varoittavina esimerkkeinä. Nauru on loppunut.

Soinin mukaan Euroopan politiikan nousevat voimat eivät enää näytä piittaavan ”leimatuksi tulemisesta”, ja “mikä tärkeintä, äänestäjät eivät enää piittaa siitä”.

– Oikeistoleimaa ja -sanaa ei enää pelätä. Tämä on luonut uuden tilanteen.

Soini kirjoittaa, että populistiset puolueet ovat monissa Euroopan maissa usein rokottaneet vasemmiston kannatusta.

– Keskustaoikeistolaiset puolueet ovat vuosikymmeniä saaneet jakaa ja omia oikeistolaisesti ajattelevat ja oikeistolaisiksi itsensä mieltäneet vapaasti ilman kilpailua. Tämä tilanne on muuttunut, ja tämä on merkittävä muutos. Tyytymättömällä oikeistolaisella ei ollut vuosikymmeniin parempaa vaihtoehtoa tai oikeastaan mitään vaihtoehtoa vanhoille kansanpuolueille. Nyt on tietyissä asioissa – lue: pääasiassa maahanmuutto – niiden oikealla puolella, ja tämä ruuvi vetää.

– Seuraako vasemmiston ja sosialidemokratian kriisiä myös eurooppalaisten kansanpuolueiden, EPP-perheen, kriisi? Paljon mahdollista. Se riippuu haastajien voimasta ja tahdosta. EPP-perhe ei ole lukenut ajan merkkejä, se myötäilee vihreitä ja heidän agendaansa eikä ole kunnolla mieltänyt, miksi niiden oikea laita vuotaa ja voi revetä sepposen selälleen.