Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Soldiers of Odinin lopettamisvaateet heräsivät – nyt asiaa kommentoi poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen.

Kaksi miestä on vangittu epäiltynä perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikön Pekka Katajan murhan yrityksestä.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Esimerkiksi Ylen tietojen mukaan toinen epäilty on kuulunut äärioikeistoryhmä Soldiers of Odinin johtajistoon, ja hänellä on kontakteja myös uusnatsijärjestö Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen.

Yhteys Soldiers of Odiniin on saanut kansanedustajia vaatimaan järjestön lakkauttamista.

– Suomi ei voi sietää poliittista väkivaltaa. SOO ja kaikki järjestöt, jotka lietsovat siihen on syytä lakkauttaa. Toivottavasti viranomaiset tarttuvat asiaan. Mielipiteitä ei pidä rajoittaa, mutta toiminnan on kunnioitettava kaikkien ihmisoikeuksia, tviittasi esimerkiksi SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen.

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä kertoo jättäneensä eilen kaikkien kansanedustajien allekirjoitettavaksi toimenpidealoitteen, jolla vaaditaan hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin Soldiers of Odin -järjestön lakkauttamiseksi.

Poliisihallitus on aikoinaan vaatinut Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamista. Kysymys kuuluu, onko se nyt tekemässä samoin Soldiers of Odinin kohdalla.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen toteaa, että Pekka Katajan epäillyn murhayrityksen esitutkinta on edelleen kesken, kuten keskusrikospoliisi perjantaina tiedotti. Keskeisenä osana esitutkintaa keskusrikospoliisi selvittää epäillyn rikoksen motiivia. Sitä Kolehmainen ei voi kommentoida tutkinnan ollessa kesken.

Lisää aiheesta

– Media on kertonut julkisuuteen toisen rikoksesta epäillyn yhteydestä Soldiers of Odineihin. Kuten totesin, niin on ennenaikaista arvioida, minkälainen yhteys rikoksesta epäillyn taustalla on tämän vakavan rikoksen syihin.

Hän muistuttaa myös, että edelleen odotetaan korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kieltokanneasiassa.

– Tulemme käymään päätöksen tarkasti läpi ja arvioimaan minkälaisiin kieltokanneprosesseihin Poliisihallituksen – tai syyttäjän – on mahdollista lähteä tulevaisuudessa muiden järjestöjen osalta.

Kolehmainen sanoo, että väkivaltaisen ja rasistisen järjestön lakkauttamisprosessin yksi tarkoitus on ilmaista, että yhteiskunnalla ja Suomen poliisilla on täydellinen nollatoleranssi rasismin ja muukalaisvihan suhteen.

– Näitä asenteita ei hyväksytä suomalaisessa yhteiskunnassa eikä esimerkiksi poliisiorganisaation sisällä. Samalla on kuitenkin todettava, että minkään liikkeen lakkauttamisella ei pystytä vaikuttamaan yksittäisen henkilön rikolliseen toimintaan, mikäli henkilö haluaa tehdä rikoksia. Tämän vuoksi yhteiskunnan eri sektoreilla tulee panostaa ennaltaestävään toimintaan, jotta ihmisten ei tarvitse toimia väkivaltaisten ulkoparlamentaaristen ääriliikkeiden piirissä.

“Tällä hetkellä näyttää siltä, että järjestö ei itsessään ole uhka suomalaiselle yhteiskunnalle.”

Kolehmainen toteaa, että poliisi on seurannut Soldiers of Odin -järjestön toimintaa sen perustamisesta asti ja hankkii edelleen tietoa sen toiminnasta.

– Päätarkoitus heillä näyttää olevan luoda pelkoa ja uhkaa erityisesti maahanmuuttajataustaisen väestön keskuudessa. Vaikka toimintaan osallistuvia henkilöitä on ollut epäiltynä väkivaltarikoksista, niin heidän harjoittaman katupartioinnin yhteydessä ilmenee harvoin laitonta toimintaa. Tällä hetkellä esitutkinnassa on lähinnä propagandan levittämiseen liittyviä juttuja.

– Poliisin arvion mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että järjestö ei itsessään ole uhka suomalaiselle yhteiskunnalle, sillä vaikka se pyrkii ylläpitämään toimintaansa, se ei ainakaan toistaiseksi ole ollut järjestönä väkivaltainen.

Kolehmaisen mukaan uhka muodostuu järjestön propagandasta, josta sitten yksittäiset toimijat saattavat inspiroitua myös väkivallantekoihin.

– Haluan kuitenkin todeta, että suhtaudumme vakavasti kaikkien väkivaltaisten ulkoparlamentaaristen ääriliikkeiden toimintaan ja heidän mahdollisesti muodostamaan uhkaan sisäiselle turvallisuudelle. Yhteiskunnassa eri toimijoiden, poliisi mukaan lukien, tulee jatkaa systemaattista työtä näiden liikkeiden torjumiseksi, jotta niiden houkuttelevuus esimerkiksi nuorten keskuudessa ei lisääntyisi.

– Lisäksi kaikkien toimijoiden ja keskustelijoiden tulee tuntea oma vastuunsa siitä, että omilla puheilla ja teoilla ei lietsota enempää vastakkainasettelua yhteiskunnassamme. Kaikenlainen väkivalta, ideologiasta riippumatta, on yhtä tuomittavaa Suomessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE