Ulkomaat
4.6.2018 13:26 ・ Päivitetty: 4.6.2018 13:26
Somejätti jälleen otsikoissa – NYT: Facebook antanut ainakin 60 yritykselle pääsyn käyttäjätietoihin
Yhteisöpalvelu Facebook on antanut ainakin 60 laitevalmistajalle pääsyn käyttäjiensä henkilökohtaisiin tietoihin usean vuoden ajan. Asia käy ilmi New York Timesin tekemästä selvityksestä.
Lehden mukaan laitevalmistajat ovat päässeet käsiksi myös Facebookin käyttäjien kavereiden tietoihin ilman näiden lupaa.
Facebook on jakanut käyttäjätietojaan muiden muassa Applen, Microsoftin ja Samsungin kanssa. Yhteistyö alkoi ennen kuin Facebookin sovellukset olivat laajasti saatavilla älypuhelimissa, kertovat yhtiön edustajat.
Facebook puolustautuu epäilyiltä käyttäjiensä tietoturvan vaarantamisesta väittämällä, että tietoja ei ole käytetty väärin. Laitevalmistajien kanssa tehdyistä sopimuksista yli 20 on Facebookin mukaan jo lopetettu. Noin 40 on siis edelleen voimassa.
Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg on painottanut, että yhteisöpalvelun käyttäjä voi itse valita, kenelle hänen tietonsa jaetaan.
Somejätti joutui kohun keskelle maaliskuun lopulla, kun datayhtiö Cambridge Analytican jäi kiinni jopa 50 miljoonan Facebookin käyttäjän tiedon valjastamisesta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kampanjaan.
Yhtiö oli jäänyt kiinni jo vuonna 2015 Facebookin käyttöehtojen rikkomisesta. Tuolloin Cambridge Analytica jakoi Facebookin käyttäjätietoja eteenpäin. Tänä keväänä kuitenkin kerrottiin, että yhtiö oli säilyttänyt käyttötiedot lupauksensa vastaisesti ja hyödynsi niitä myös Trumpin kampanjassa. Facebook kertoi tuolloin kieltävänsä yhtiön sekä se taustayhtiö SCL:n toiminnan alustoillaan.
Lisää aiheesta
Zuckerberg on ollut tietovuotokohun jälkeen niin Yhdysvaltain senaatin sekä EU-parlamentin kuultavana. Hän on myös pahoitellut vuotoja.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Ulkomaat
30.5.2018 04:27
Sodan värit -kirjan kirjoittanut venäläistoimittaja murhattiin Kiovassa
Ulkomaat
22.5.2018 14:54
Zuckerberg pyytää taas anteeksi – nyt Euroopan parlamentilta
Ulkomaat
23.5.2018 04:13
”Haluatteko tulla muistetuksi nerona, joka loi digitaalisen hirviön?” – Facebookin Zuckerberg turhautti EU-päättäjiä väistelemällä
Talous
22.5.2018 04:01
Facebooking Mark Zuckerberg EU-parlamentin kuultavaksi – alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen tilaisuus näytetään suorana
Ulkomaat
16.5.2018 04:31
Cambridge Analytica joutuu FBI:n syyniin
Ulkomaat
14.5.2018 15:23
Facebook sulki parinsadan sovelluksen toiminnan – somejätin tutkinta on osa tuhansiin sovelluksiin kohdistuvaa selvitystä
Politiikka
20.3.2018 13:28
Paljastusvideo: Datayhtiö myy likaista vaalivaikuttamista – Jyrki Kasvi: ”Temppuja on tehty jo kauan”