Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sosiaali- ja terveysvaliokunta valmistautuu äänin 9-8 kokoustamaan aamuyöllä

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Krista Kiuru (sd.) eduskunnan hississä torstaina 5. joulukuuta.

Sairaalaverkosta ja vammaispalvelulaista mietintöjä urakoiva eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta valmistautuu istumaan perjantain puolelle aamuyöhön.

Simo Alastalo

Demokraatti

Valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) kertoi asiasta torstaina klo 15 jatkuneen valiokunnan kokouksen edellä.

– Meillä on nyt neljään asti kokous. Sen jälkeen jatketaan klo 17 niin, että takaraja on 02, Kiuru totesi toimittajille.

StV:n puheenjohtajat selvittivät eduskunnan apulaispääsihteerin näkemyksen työsuojelullisista näkökohdista. Erityisesti StV:n valiokuntaneuvoston jaksaminen on viime päivien kokousmaratonin myötä herättänyt keskustelua.

– Kuulimme tänään, että jos (aamu-) kahdeksalta on aloitettu, voidaan yhtäjaksoisesti painaa sinne 02 asti ja sitten tulee lepoaika, niin se olisi vielä työsuojelun mukaan ok.

KIURUN mukaan apulaispääsihteeri oli todennut, että tällainen työpäivä on valiokuntaneuvoksille mahdollinen. Osa valiokunnan jäsenistä olisi halunnut päättää kokouksen jo iltakymmeneltä.

-Nyt tässä tapauksessa on päädytty äänin 9-8 siihen, että takarajana on 02.

Lisää aiheesta

StV:n varapuheenjohtajan Mia Laihon (kok.) mukaan mahdollisen lisäkokouksen tarve arvioidaan myöhemmin.

– Mietinnön (sairaalaverkosta) pitää olla maanantaina valmis. Lauantai olisi varmaan sitten realistinen. Siitä on ajankohtaista päättää, jos valmistavaa keskustelua ei saada tänään valmiiksi. Nyt keskustellaan siitä, mitä asioita mietintöön halutaan ottaa mukaan, Laiho sanoi.

Maanantain takaraja johtuu valtion ensi vuoden talousarvion aikatauluista. Sairaalaverkkoa koskeva hallituksen esitys on budjettilaki. Sama takaraja koskee myös vammaispalvelulakia, jossa valiokunnan kerrottiin keskiviikkona päässeen eteenpäin.

Opposition edustajat marssivat tänään ulos StV:n kokouksesta vastalauseena hallituspuolueiden päätökselle lopettaa sairaalaverkkoa koskevat asiantuntijakuulemiset ja siirtyä valmistavaan keskusteluun. Myöhemmin opposition edustajat palasivat kokoukseen, kun valiokunta ryhtyi käsittelemään kokousaikatauluja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE