Kolumnit
14.4.2017 17:00 ・ Päivitetty: 12.4.2017 13:18
Sote-uudistus, hyppy tuntemattomaan
Poliittisen päätöksenteon pitäisi perustua mahdollisimman paljon tieteelliseen tutkimusnäyttöön. Kaikista asioista ei kuitenkaan löydy tutkittua tietoa ja siksi myös asiantuntijoiden konsensuslausunnot voidaan katsoa perustelluksi näytöksi. Kolmantena näytön muotona ovat arjessa testatut ja toimiviksi havaitut käytännöt.
Nykyisen hallituksen monia esityksiä voidaan kritisoida erityisesti (tutkimus)näytön puutteesta. Sote-uudistus on erinomainen esimerkki siitä. Keskusta ja kokoomus sopivat keskenään yön pimeinä tunteina, että keskusta saa maakuntauudistuksen ja kokoomus valinnanvapauden. Tämän ideologisista lähtökohdista syntyneen neuvottelusopimuksen perusteella hallitus lähti viemään eteenpäin yhteiskunnallisesti erittäin merkittävää uudistusta.
Prosessin aikana on tullut selväksi, ettei hallituksen valinnanvapausmallille löydy tutkimusnäyttöä eikä myöskään puolustajia asiantuntijoista. Myös lausuntokierrokselta saadut palautteet valinnanvapauslainsäädännöstä olivat murskaavat.
Hallituspuolueet ovat kuitenkin ideologisesti kiinnittyneet sopimukseensa, eikä niistä kukaan voi myöntää, että pieleen menee. Kokoomus on sanonut, ettei tule maakuntauudistusta ellei tule valinnanvapautta. Keskusta ei voi luopua vuosien unelmastaan, vaikka monet keskustalaiset eivät välittäisi valinnanvapaudesta. Perussuomalaiset tyytyvät kaikkeen, kunhan saavat pysyä hallituksessa. Uudistuksen alkuperäiset tavoitteet ovat tyystin unohtuneet!
Hallitus vie meitä kohti suurta sote-laboratoriokoetta, jonka lopputuloksesta ei tiedä kukaan.
Näin hallitus vie meitä kohti suurta sote-laboratoriokoetta, jonka lopputuloksesta ei tiedä kukaan. Pahimmillaan toteutuvat monien asiantuntijoiden kauhuskenaariot: integraatio ja eheät palveluketjut jäävät toteutumatta, terveyserot ja kustannukset kasvavat sekä byrokratia lisääntyy.
Nyt olisi aika palata alkuperäisiin tavoitteisiin. Toivottavasti nyt kuntavaalien jälkeen hallituksellakin on rohkeutta myöntää, että pakkoyhtiöittäminen ei ole oikea tapa ratkaista sosiaali- ja terveydenhuollon nykyongelmia.
Lisää aiheesta
Maakunnissa tiedetään parhaiten alueen tarpeet ja tilanteet, joten niiden tulee saada itse päättää, miten haluavat sosiaali- ja terveyspalvelunsa järjestää!
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
4.4.2017 16:10
Kansanedustaja: ”Pohjois-Karjalassa seurataan hallituksen linjauksia kauhun sekaisin tuntein”
Politiikka
5.4.2017 10:37
”Saan jatkuvasti viestejä uupuneilta opettajilta” – kansanedustajalta kovaa arvostelua: ”Ammatillinen koulutus on hallituksen leikkausten seurauksena kriisissä”
Politiikka
25.3.2017 06:46
Kansanedustaja: ”Kokoomuslainen sotemalli uhkaa leikata sairaanhoitajan palkkoja”
Politiikka
24.3.2017 09:38
Kansanedustaja soten murskapalautteesta: ”Toivoisin todella, että hallitus nyt kuuntelisi kätilöitä ja sairaanhoitajia”