Ulkomaat
10.12.2019 05:26 ・ Päivitetty: 10.12.2019 05:26
Sotilaslentokone katosi matkalla Etelämantereelle
Chileläinen sotilaslentokone on kadonnut, kertoi maan ilmavoimat paikallista aikaa maanantaina. Koneessa oli 38 ihmistä, joista 17 oli miehistön jäseniä.
C-130 Hercules -mallinen kone lähti matkaan Punta Arenasin kaupungista maan eteläosasta. Se oli matkalla Drakensalmen yli Chilen tukikohtaan Etelämantereelle, jonne se oli kuljettamassa henkilökuntaa tekemään huoltotöitä.
Kone oli noussut ilmaan iltapäivällä hieman ennen kello viittä paikallista aikaa. Radioyhteys koneeseen katkesi noin tunnin päästä.
Ilmavoimat aloitti etsintä- ja pelastusoperaation, johon osallistuu lentokoneiden lisäksi laivaston aluksia.
Presidentti Sebastian Pinera kertoi matkustavansa Punta Arenasiin, joka sijaitsee 3 000 kilometriä etelään pääkaupunki Santiagosta. Hän aikoo valvoa paikan päällä pelastusoperaatiota yhdessä maan sisäministerin ja puolustusministerin kanssa.
Lentokoneen katoaminen sattui Chilen ollessa keskellä pahinta poliittista kuohuntaansa vuosikymmeniin.
Jo lähes kaksi kuukautta jatkuneet mielenosoitukset ovat johtaneet 26 ihmisen kuolemaan ja yli 12 000 ihmisen loukkaantumiseen. Mielenosoituksissa on vastustettu taloudellista eriarvoisuutta ja vaadittu muutoksia Chilen poliittiseen johtoon.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.