Ulkomaat
6.12.2019 09:25 ・ Päivitetty: 6.12.2019 09:25
SPD aloitti perjantaina puoluekokouksen: ”Meillä ei ole kiirettä lähteä koalitiosta”
Saksan sosiaalidemokraatit (SPD) aloittavat perjantaina puoluekokouksen, jonka tuloksien odotetaan linjaavan, millainen tulevaisuus SPD:n ja liittokansleri Angela Merkelin kristillisdemokraattien (CDU) suurella hallituskoalitiolla on.
SPD:n odotetaan kertovan, millaisia muutoksia se haluaa hallitusohjelmaan, jotta on valmis jatkamaan mukana.
Saksalaismedia on kutsunut sunnuntaihin saakka jatkuvaa puoluekokousta ensimmäiseksi stressitestiksi suurelle koalitiolle (GroKo).
Hallituskoalition ylle nousi tummia pilviä jo viime kuun lopussa, kun varaliittokansleri Olaf Scholz syrjäytettiin tylysti SPD:n johdosta. Puolueen uudeksi johtajakaksikoksi nousi Saskia Esken ja Norbert Walter-Borjans, jotka suhtautuvat kriittisesti hallitusyhteistyöhön konservatiivien kanssa.
Ennen kokousta Walter-Borjans kuitenkin vakuutti, ettei viikonlopun tärkein kysymys ole se, jatkaako SPD hallituksessa, vaan se, millainen on hallituksen politiikan sisältö.
– Meillä ei ole kiirettä lähteä koalitiosta, Walter-Borjas kiteytti.
SPD haluaa hallituksen muun muassa panostavan nykyistä huomattavasti enemmän ilmastonsuojeluun ja sitoutuvan minimipalkan nostamiseen. Lisäksi puolue haluaa lisärahaa koulutukseen ja teiden sekä muun liikenneverkon kunnostamiseen, vaikka se merkitsisi velanoton lisäämistä.
Lisää aiheesta
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.