Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Stiller osallistuu Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivisen ja toimittaja Susanne Päivärinnan sananvaihtoon: “Hän puhuu totta”

Ruben Stiller ja Atte Jääskeläinen Pressiklubissa joulukuussa.

Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivinen kiisti perjantaina syytökset, joita torstaina Ylestä irtisanoutunut toimittaja Susanne Päivärinta on esittänyt yhtiön johtoa kohtaan. Asiasta kirjoitti Helsingin Sanomat.

Päivärinta lähetti kollegoilleen sähköpostin, jossa hän kritisoi erityisesti vastaavaa päätoimittajaa Atte Jääskeläistä. Päivärinnan mukaan Ylen johto on pyrkinyt vaikuttamaan esimerkiksi lähetysten vieraiden valintaan. Kivinen pitää syytöksiä irrallisina ja täsmentämättöminä, eikä niitä voi hänestä ottaa vakavasti.

Susanne Päivärinta vastasi Lauri Kiviselle Twitterissä.

– Kiistät, vaikka sanot, että pitäisi tietää enemmän. Itse kiistäisin vasta, kun tietäisin enemmän. Voimia!

Nyt myös toimittaja, Pressiklubin juontaja Ruben Stiller ottaa kantaa keskusteluun Twitterissä.

– Minusta kannattaisi ottaa vakavasti se, mitä Susa sanoo. Hän puhuu totta, hän vastaa Kiviselle ja Päivärinnalle osoitetussa viestissä.

– Kuka haluaisi ottaa matsin faktoista Susa Päivärinnan kanssa? Mä en ainakaan. Halaus Susa, Stiller myös tviittaa.

Stiller jäi sairauslomalle joulukuussa.

Ylen vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen ja Stiller sanailivat joulukuun alussa Pressiklubissa toimittaja, teatteriohjaaja Susanna Kuparisen kutsumisesta lähetyksiin. Stiller oli osallistunut myös keskusteluun Terrafame-kohussa. Tässä yhteydessä hän sai varoituksen, joka peruttiin.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE