Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

25.9.2023 06:12 ・ Päivitetty: 25.9.2023 06:12

Stockmann harkitsee konsernin nimen muuttamista

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Vähittäiskauppayritys Stockmann harkitsee konsernin nimen muuttamista Lindex Groupiksi. Mahdollinen nimenmuutos ei vaikuttaisi Stockmann-tavarataloihin, jotka jatkaisivat toimintaansa Stockmann-brändin alla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Stockmannin hallitus on aloittanut strategisen arvioinnin konsernin nimen muuttamisesta. Lopullisen päätöksen siitä tekisi yhtiökokous.

Yhtiö kertoo tiedotteessa lisäksi, että selvittää strategisia vaihtoehtoja tavarataloliiketoiminnalle.

Stockmann sanoo tiedotteessa, että mahdollinen nimenmuutos kuvastaisi paremmin Lindexin roolia konsernin liiketoiminnassa.

-  Vuonna 2022 Lindexin 661 miljoonan euron liikevaihto muodosti yli kaksi kolmasosaa Stockmann-konsernin liikevaihdosta, ja 90 miljoonan euron liikevoitollaan Lindex teki suurimman osan Stockmann-konsernin tuloksesta, tiedotteessa sanotaan.

Yhtiön tiedotteen mukaan osana Stockmannin tavarataloliiketoiminnan strategisten vaihtoehtojen selvitystä yhtiö arvioi, mikä vaihtoehdoista tarjoaisi parhaat edellytykset liiketoiminnan kehittämiseen tulevaisuudessa.

-  Vaihtoehtoihin lukeutuvat tavarataloliiketoiminnan itsenäisyyden lisääminen konsernissa, mahdolliset omistusmuutokset tai strategiset kumppanuudet tai nykyisen rakenteen säilyttäminen. Strategisella arvioinnilla ei ole välitöntä vaikutusta Stockmann-tavaratalojen brändiin tai päivittäiseen toimintaan, joka jatkuu ennallaan, tiedotteessa sanotaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU