Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

STTK vastasi: “Näillä toimilla varmistetaan kestävä työelämä”

Kuvassa STTK:n puheenjohtaja Antti Palola.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK haluaa osallistua keskusteluun, jonka pohjalta tulevaa hallitusohjelmaa kirjoitetaan. Se on laatinut omat vastauksensa omat tavoitteensa hallitustunnustelija Antti Rinteen (sd.) kysymyksiin.

Demokraatti

Demokraatti

– Näillä toimilla varmistetaan kestävä työelämä, vahva talous ja työvoiman osaaminen Suomessa, STTK toteaa tiedotteessaan.

Keskusjärjestö pitää tärkeänä muun muassa sitä, että siirtyminen ilmastoystävälliseen kulutukseen ja tuotantoon tapahtuu niin, että se turvaa elinkeinojen syntymisen sekä korkean työllisyyden.

– Ilmastonmuutoksen torjunta ei saa lisätä taloudellista eriarvoisuutta tai epävarmuutta, vaan sen pitää päinvastoin pyrkiä poistamaan sitä. Tämä on välttämätöntä, jotta tavalliset kansalaiset, palkansaajat ja kuluttajat sitoutuisivat muutokseen. On kaikkien etu, että ilmastotoimet koetaan laajasti oikeutetuiksi.

Euroopan unionin kehittämisestä STTK odottaa, että EU:n on luotava edellytykset laadukkaiden työpaikkojen syntymiselle.

– Työntekijöiden kohtuullinen toimeentulo, asialliset työehdot sekä riittävä turva eri elämäntilanteissa pitää varmistaa kaikissa työsuhteen muodoissa.

Suomen EU-puheenjohtajuuskauden pääpainopisteen pitäisi olla STTK:n mielestä kestävän kehityksen edellytysten vahvistamisessa sekä ympäristön että sosiaalisen kehityksen näkökulmasta.

Lisää aiheesta

– Suomella on mahdollisuus ottaa aktiivinen rooli EU:n ilmastotavoitteiden kirittäjänä.

STTK muistuttaa, että laadukas lainsäädäntövalmistelu edellyttää aidon kolmikantaisen valmistelun toteutumista.

– Työmarkkinajärjestöjen asiantuntemusta ja neuvottelutaitoja on lainsäädäntövalmistelussa järkevä hyödyntää. Erityisesti isojen ja merkittävien kokonaisuuksien uudistamisessa komiteaperusteinen lainvalmistelu olisi tarkoituksenmukaista.

STTK:n vastaukset löytyvät tästä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE