Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

STTK:n Palola evästää seuraavaa hallitusta: “Suomi tarvitsee vakaata ja ennustettavaa talouspolitiikkaa”

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola (kuvassa) pitää tärkeänä, että Suomessa noudatetaan vakaata ja ennustettavaa talouspolitiikkaa, jos kansainvälisen talouden kasvu hidastuu.

Demokraatti

Demokraatti

– Jos kasvu hidastuu, työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin muodostuu erittäin haastavaksi, Palola huomauttaa tiedotteessaan.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) talousennuste vuosille 2019–2020 arvioi Suomen talouskasvun jatkuvan keskivahvana eli noin 1,5 prosentin tasolla. Työllisyysasteen odotetaan vakiintuvan noin 72,5 prosenttiin ja työttömyysasteen 6,5 prosenttiin. Kansainvälinen talous luo riskejä esimerkiksi brexitin ja euroalueen uuden kriisiytymisen muodossa.

Seuraavalta hallitukselta STTK odottaa erittäin aktiivisia työvoimapolitiikan toimia, kuten työnhakupalveluiden kehittämistä ja panostuksia työllisyysmäärärahoihin.

– Työllisyyden vahvistamiseksi tarvitaan myös toimia osaamisen kehittämiseksi sekä työperäisen maahanmuuton ohjelma, jolla osaltaan torjutaan työikäisen väestön vähenemistä.

“Suomen on myös kyettävä vastaamaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin.”

PT arvioi yksityisten investointien olevan voimakkaassa laskussa. Vuonna 2018 kasvu oli yli kolme prosenttia, mutta tänä vuonna enää 1,9 prosenttia. Seuraavana vuonna yksityisten investointien odotetaan laskevan 0,7 prosenttia.

Lisää aiheesta

STTK vaatii, että tki-investointien osuutta kasvatetaan neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta.

– Tuottavuuden nosto vaatii laajoja panostuksia tutkimukseen, kehittämiseen ja osaamiseen. Valtiolla on tässä oltava aktiivinen rahoitusta ohjaava rooli. Kestävä talous ja digitalisaation eteneminen edellyttävät yhtä aikaa kannusteita ja velvoitteita, Palola sanoo.

Hän korostaa, että Suomen on myös kyettävä vastaamaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin.

– Tavoite vähähiiliseen ja kestävään Suomeen siirtymiseksi on oikea, mutta siirtymän on oltava taloudellisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukainen. Siinä on huomioitava erityisesti työllisyysvaikutukset, ja ilmastopolitiikan kunnianhimoiset tavoitteet on sidottava lainsäädännön ja budjettien valmisteluun.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE