Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

STTK:ltä kysely matalapalkkatyöstä – “Siitä on keskusteltava, koska sitä tehdään jo Suomessa”

STTK:n teettämän kyselyn perusteella suomalaiset eivät kannata matalapalkkatyön lisäämistä. Lähes neljä viidestä, 79 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että työttömien ei tulisi ottaa vastaan kokoaikatyötä alle työehtosopimuksen mukaisen vähimmäispalkkatason. Kolme neljästä prosenttia vastaajista ei myöskään itse ole valmis työskentelemään alle vähimmäispalkkatason.

Tiedot ilmenevät Aula Researchin tekemästä kyselystä.

– Työelämän muutos on kovaa ja se haastaa palkansaajaliikkeen edunvalvonnan. Suurimpia muutosvoimia tällä hetkellä ovat digitalisaatio ja tekoäly, jotka samanaikaisesti hävittävät perinteisiä ja luovat aivan uudenlaisia työpaikkoja. Työtehtävät, työn tekemisen tavat ja kokonaiset ammatit muuttuvat vauhdilla, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola tiivistää.

Muutos ei aina ole myönteistä, mistä kertoo matalapalkkatyön lipuminen osaksi suomalaista työelämää.

– STTK ei kannata matalapalkkatyötä eikä esitä sen lisäämistä. Mutta siitä on keskusteltava, koska sitä tehdään jo Suomessa. Viime kädessä kyse on toimeentulosta – siitä, pitääkö palkalla elää, Palola toteaa.

Kyselyyn vastanneista 86 prosenttia on sitä mieltä, että matalapalkkatyön yleistyminen johtaisi siihen, että työntekijöille pyritään maksamaan aiempaa matalampia palkkoja. 65 prosenttia pitää silti todennäköisenä, että ilmiö joka tapauksessa yleistyy Suomessa. Vain kolmannes (32 %) arvioi, että työelämään pääsy helpottuisi ja sen seurauksena syrjäytyminen vähenisi matalapalkkatyön myötä.

– Kaikki työ on arvokasta, mutta työllä on voitava tulla toimeen. Myös syystä tai toisesta työn ulkopuolella olevista on huolehdittava. STTK:ssa arvioimme, että matalapalkkatyön mahdollistaminen voisi lisätä jonkun verran työpaikkoja. Samanaikaisesti tulisi ratkaista kestävällä tavalla se, miten turvataan riittävä toimeentulo ja varmistetaan ihmisten yhdenvertainen kohtelu työelämässä.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE