Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Sujuvaan tangoon tarvitaan kaksi” – Filatov pohtii, mikä on työttömyyden hoidossa oikeasti tärkeää

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Suomessa on asetettu tiukkoja velvotteita työttömille, mutta valtiovallan velvoitteet suhteessa työnhakijaan ovat olleet ohuempia resurssipulan vuoksi, kansanedustaja Tarja Filatov (sd.) arvioi.

Demokraatti

Demokraatti

– Sujuvaan tangoon tarvitaan kuitenkin kaksi, hän kirjoittaa blogissaan.

Hän muistutta, että työllisyysasteen nostamiseksi tarvitaan työpaikkoja ja työvoimaa.

– Molempia. Työllisyys on noussut eikä työlle löydy aina osaavia tekijöitä. Samaan aikaan pitkäaikaistyöttömyys on yhä vaikea ongelma. Meillä ei ole varaa siihen, että ihmiset syrjäytetään työstä. Siksi tarvitaan vaikuttavampia palveluita työnhakijoille.

Filatovin mukaan Tanskassa on saatu tutkitusti hyviä työllistymistuloksia säännöllisillä työttömien ja työvoimavirkailijoiden tapaamisilla sekä hyvällä palveluasenteella.

– Tähän pyritään pohjoismaisella työvoimapalvelumallilla, mutta työ on vielä kesken. Tämän osoitti Helsingin Sanomien selvitys, joka kertoi, että tapaamiset eivät ole vielä tavoitellulla tasolla.

VAIKEASTI työllistyvien palvelussa on oleellista räätälöinti sekä henkilökohtainen palvelu ja tuki. Filatov painottaa, että palvelun fokus pitää olla ihmisen auttamisessa, ei pakottamisessa.

– Työttömyyden hoidossa on tärkeä tunnistaa, kuljetaanko suoraan kohti työtä vai ensin kohti työkykyä. Työvoimapalveluiden vaikuttavuutta arvioidessa otetaan huomioon työllistymistulokset, mutta liian vähälle jää elämänhallintaan ja hyvinvointiin liittyvät tulokset. Meidän pitää mitata molempia.

Filatov teki vuosia sitten selvityshenkilönä raporttia välityömarkkinoista työministeriölle. Hän esitti työttömän ”rava-indeksiä”. Kyseessä olisi järjestelmä, joka mittaisi elämänhallinnan, hyvinvoinnin toimintakykyvyn ja paranemista työvoimapalveluissa.

– Samalla näkisimme tuottaako palvelu sitä vaikuttavuutta, joka vie kohti työkuntoa. Näitä palveluiden pehmeitä vaikutuksia ei tällä hetkellä seurata laajamittaisesti työvoimapalveluissa eikä niistä tuoteta systemaattisesti tietoa. Tämä olisi tärkeää korjata.

Vaikeimman työttömyyden hoidossa moniammatillisuus on avain, koska työhön pääsyn esteitä on monia, Filatov kirjoittaa.

– Suomessa on poikkeuksellisen paljon työttömiä, joilla on ongelmia työllistyä terveydellisistä syistä. Rakennemuutos ja työelämän nopea muutos taas tuovat osaamishaasteita.

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT ovat siirtyneet kuntien vastuulta hyvinvointialueille. Työvoimapalvelut ovat siirtymässä kuntien vastuulle.

– On välttämätöntä, että yhteys työvoimapalveluiden ja sosiaali- ja terveyspalveluiden välillä on saumaton. Henkilökohtaisten kontaktien laatu ja palvelupolkujen rakentaminen on riippuvaista työvoimaneuvojien määrästä sekä palveluihin käytettävistä resursseista.

Filatov pitää oleellisena, että työnhakijaa ei jätetä yksin ja että palvelua vahvistetaan työttömyyden alussa.

– Nykyisin yritetään muokata ihmistä työhön sopivaksi. Myös työtä pitää räätälöidä ihmiselle sopivaksi. Suomessa on kymmeniä tuhansia työttömiä, joilla on osaamista ja työkykyä, mutta ei riittävästi tarjolla oleviin töihin. Iso osa voisi kuntoutuksen ja tuen avulla voisivat työllistyä heille räätälöityihin töihin. Ilman kaikkien työpanosta 80 prosentin työllisyysaste ei ole mahdollinen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE