Suomi on tiedottanut viime vuosien aikana joitain kertoja karkottavansa maasta Venäjän suurlähetystön henkilöstöä, mutta näissä tilanteissa on tiistaihin verrattuna eroja.

Tehtaankadulle kohdistuneesta karkotuksesta kerrottiin myös, kun venäläiset tiedustelu-upseerit myrkyttivät Britannialle ja Venäjälle vakoilleen Sergei Skripalin ja hänen tyttärensä Julija Skripalin Britannian Salisburyssa vuonna 2018. Suomi karkotti epäonnistuneen murhayrityksen jälkeen yhden diplomaattistatuksella maassa olleen venäläisen.

Samoin Suomi kertoi julkisesti karkottavansa kaksi Venäjän suurlähetystössä työskennellyttä ihmistä keväällä 2022, kun Venäjä oli laajentanut hyökkäyssotaansa Ukrainassa.

-  Emme vertaile itseämme muihin EU-maihin tai Nato-maihin tässä tilanteessa, vaan teemme itsenäiset ratkaisut, hän sanoi STT:n haastattelussa.

Harvinaisen selväsanaisesti tiistaina myös viestittiin, että karkotetut ovat Suomen käsityksen mukaan toimineet tiedustelutehtävissä ja rikkoneet diplomaattisuhteita sääntelevää Wienin sopimusta. Kyse ei siis ollut summittaisesta diplomaattien karkottamisesta, vaan venäläisten vakoojien poistamisesta maasta.

KOKONAISUUS ja myös viestintä siis poikkesivat aiemmista. Mihin päätöstä siis pitäisi ulkopoliittisen historian aikajanalla peilata?

Kimmo Rentolan mukaan järkevä kohta peilata tiistain tapahtumia löytyy vuodelta 1958, pahamaineisten yöpakkasten aatosta. Hieman aiemmin samalta vuodelta Rentola paikantaa merkittävän tapahtuman liittyen Suomen neuvostoliittolaisia koskeneeseen karkotusharkintaan.

Traumaattinen yöpakkaskriisi syntyi syksyllä 1958 tilanteessa, jossa Suomen kansan demokraattinen liitto eli SKDL oli saanut neljäsosan eduskuntavaalien äänistä, mutta sitä ei hyväksytty hallitukseen. Tässä tilanteessa Neuvostoliitto ärähti Suomelle ja veti protestina lähettiläänsä pois Helsingistä.

Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Nikita Hrustsov julisti Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden ajautuneen yöpakkasiin.

Muun muassa presidentti Urho Kekkosta läheltä seurannut diplomaatti Max Jakobson on katsonut, että Kekkonen pyrki tuon tapahtuman jälkeen välttelemään vastaavan tilanteen syntymistä Neuvostoliiton kanssa ja Neuvostoliitto alkoi saada yhä suurempaa vaikutusvaltaa Suomen sisäisistä tapahtumista.

Yöpakkaset on siis katsottu yhdeksi suomettumisen ydintapahtumista.

RENTOLA nostaa vastakohdaksi viime tiistain karkotuspäätökselle yöpakkasia edeltäneen kevään.

Suojelupoliisi oli tuohon mennessä koostanut Rentolan mukaan Helsingissä toimineista neuvostotiedustelun upseereista aineiston, joka näyttäisi viittaavan mittavien karkotusten valmisteluun.

Listalla oli kymmenen nimeä, joiden joukossa oli myös Viktor Vladimirov. Hänestä tuli myöhemmin tiedustelupalvelu KGB:n päällikkö Suomessa, mitä ennen hän ehti kuitenkin toimia muun muassa KGB:n sabotaasi- ja salamurhaosaston johtajana Venäjällä.

Rentola kertoo, että KGB sai ilmeisesti yöpakkaskriisin alla vihiä karkotusaikeista, ja Vladimirov hyökkäsi suojelupoliisin päällikköä Armas Alhavaa vastaan. Lopulta yhtään karkotusta ei laitettu toimeen.

KUITENKIN 1960-luvun alkupuolelta lähtien alettiin vaiheittain kehittää Suomen karkotusmallia, Rentola kertoo. Tuliko Suomeen siis tuolloin normaali karkotuskäytäntö?

-  Suomen normaali, Rentola sanoo.

Hän pitää Suomen menettelytapaa omintakeisena, koska virallista päätöstä karkotuksista ei tehty. Asia hoidettiin suullisella ilmoituksella, minkä jälkeen karkotettujen oli poistuttava maasta kaikessa hiljaisuudessa.

-  Siitähän oli paljon etua kyllä Suomelle. Esimerkiksi vastakarkotuksia ei yleensä tullut.

Rentola tulkitsee ulkoministeri Haaviston kommenttien perusteella, että uusi avoimuus ei välttämättä koske jatkossa jokaista karkotuskertaa, vaan harkintaa aiotaan tehdä tapauskohtaisesti.

Hän myös katsoo, että tiistain karkotuspäätös ja sitä koskeva julkisuus kertoo Suomen ja Venäjän suhteiden heikentyneen merkittävästi aiemmasta. Esimerkiksi Venäjän päätös jäädyttää Suomen Venäjän-edustustojen pankkitilit on luonut painetta toimia, hän tulkitsee.

-  Siinä on tarvetta Suomen puolelta tehdä sitten jotain ja näyttää, että kyllä täältäkin pystytään tekemään.

VENÄLÄISVAKOOJIEN karkotuksia koskevaa salailua voi lähestyä myös juridisesti. Onko suomalainen hyssyttelylinja ollut laillinen?

Julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen Itä-Suomen yliopistosta sanoo, että viranomaisten toimintaa sääntelevä julkisuuslaki antaa ulkosuhteissa poikkeukselliset mahdollisuudet harkita poliittisesti sekä tietojen salaamista että niiden julkistamista. Päätös julkaista venäläisvakoojien karkotus tällä kertaa jättää siis yhä poliittiselle johdolle harkintavallan päättää, haluaako se toimia niin myös jatkossa.

STT:n haastattelussa toimitusministeristön Haavisto sanoi, että ennen tiedottamista asiasta oli keskusteltu myös hallitusta Säätytalossa muodostavan kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon kanssa.

Voutilainen huomauttaa, että kovin salaisena tietoa venäläisten karkotuksista ei ole voitu ainakaan tuossa vaiheessa pitää, koska Orpolla ei ole nykyisessä asemassaan hallituksen muodostajana minkäänlaista pääsyä valtioneuvoston salaisiin tietoihin.

Voutilaisen mukaan tämän asian kanssa tosin on ollut hallitusneuvottelujen aikana muutenkin “puurot ja vellit sekaisin”, koska valtiovarainministeriö pyrki aiemmin pitämään asiakirjoja salassa julkisuudelta, mutta valmisteli ja toimitti niitä kuitenkin samaan aikaan hallitusneuvotteluihin.

-  Tässä ihmeteltiin, että millä perusteella niitä on toimitettu, kun kysymys ei ole eduskunnan toimielimistä. Kysymys on eduskuntaryhmistä, jotka lain mukaan ovat itsenäisiä oikeushenkilöitä. Ne ovat kansanedustajien henkilöyhteenliittymiä.

Mikko Gustafsson / STT