reijo_frank

Hakaristiliput Mannerheimintiellä hätkähdyttävät aavemaisessa ja hypnoottisessa suomalaiselokuvassa

Kotimainen dokumenttielokuva porautuu rintamasotilaiden psyykeen.

Ari Matikaisen erinomaisen tärkeän dokumenttielokuvan tuntojaan purkavia ääniä ovat rintamalle lähetetyt nuoret sotilaat sekä uudemman polven historioitsijat ja tutkijat. Toista maailmansotaa ja erityisesti Suomen ja Neuvostoliiton välistä jatkosotaa ei ole katsottu elokuvissamme juuri tästä näkökulmasta luultavasti koskaan aiemmin. Fiktion puolella Rauni Mollbergin Tuntematon sotilas (1985) tekee kyllä tietoista pesäeroa Edvin Laineen kanonisoituun historiankirjoitukseen vanhojen jermujen taisteluretkestä suuremman Suomen häilyvään unelmaan.

Jatkosota oli nimenomaan nuorten miesten, monesti tuskin parikymppisten maailmaa näkemättömien maalaispoikien tulikaste. Heillekin uusi sota oli osin myyty talvisodasta jääneellä revanssihengellä ja vielä sen varjolla, ettei näillä ollut omakohtaista kokemusta taistelujen raadollisesta todellisuudesta.

Rintamalla pahimmin traumatisoituneet eivät olleet tärähtäneitä tai hulluja, jotka olisivat olleet sokkihoidolla ”säikytettävissä” taistelukuntoisiksi, vaan psyykkisesti vaikeasti vammautuneita järkyttävissä olosuhteissa, joissa yhdistyivät pommien ja luotien kauhut sekä pitkän asemasotavaiheen riipivä kuoleman odotus. Silti psykiatriseen hoitoon pääsivät vain ne, jotka olivat menettäneet täysin toimintakykynsä.

Tästä historiallisesta ja lääketieteellisestä tosiasiasta Ville Kivimäki kertoo jo väitöskirjassaan Murtuneet mielet, mutta nyt Matikainen tuo senkin antia valkokankaalle visuaalisen median hätkähdyttävyydellä. Kirjallisuus ei ole elokuvaa huonompaa vaan erilaista. Molemmille on paikkansa ja tilauksensa, mistä kielii Kivimäen opukselle myönnetty Tieto-Finlandia-palkinto vuonna 2013.

ELOKUVA:
Sota ja mielenrauha
Ohjaus: Ari Matikainen
2016, 72 minuuttia
Ari Matikaisen ohjaama ja käsikirjoittama Sota ja mielenrauha (2016) on lähellä vuoden parhaan kotimaisen dokumenttielokuvan palkintoa, vaikka elämme vasta maaliskuuta. Sen nimi viittaa tietysti Leo Tolstoin romaaniklassikkoon. Elokuva kumoaa suureen suomalaiseen sankaritarinaan kuuluvia sotamyyttejä niin yksilön kuin kansankunnankin tasolla. Jälkimmäistä on puolestaan käsitellyt kirjoissaan nykyisin eduskuntatutkimuskeskuksen johtajana toimiva Markku Jokisipilä, yksi elokuvan asiantuntijanimistä.

Matikainen näyttää muun muassa kirkkaissa värikuvissa liehuvat hakaristiliput Helsingin Mannerheimintien varrella välirauhan aikana kesällä 1940 yleisurheilumaaottelun yhteydessä. Niiden näkeminen nyt, väreissä, tekee hurjan vaikutuksen.

Mutta itse elokuva on silti rintamasotilaiden, joiden muistiinpanoista kirjeisiin ja päiväkirjoihin välittyy todellisuuden paljastuminen muuksi kuin oli kuviteltu. Olennaiset toiveet piirtyvät esiin: mitä olisi kokea elämä, entä nainen? Tutkija Jenni Kirves huomauttaa, ettei nuorimmilla ollut luultavasti mitään kokemusta sukupuolisesta kanssakäymisestä. Sota katkaisi perheen perustamisenkin odotukset.

Ari Matikainen tekee uhkarohkeaa ja siksikin arvostettavaa mielleyhtymäelokuvaa tunteista ja kokemuksista, joista ei rakennu yhden yksilön tai muutaman yksilön tarinaa vaan niiden kaikkien yleispätevä summa. Kirjeiden lisäksi hänellä on käytössään laaja arkistoaineisto valokuvia, elokuvia ja radioäänitteitä. Niistä muodostuu kollaasidokumentti, joka porautuu tuntemattoman ja siksi tunnistettavan sotilaan pään sisään.

Sota ja mielenrauha poikkeaa suomalaisista sotaelokuvista: se ei kilpaile historiallisilla faktoilla ja poikkeushenkilöjen uroteoilla todennäköisyyksiä vastaan.

Huomiota herättää esimerkiksi elokuvan tapa hidastaa kuvaa ja yhdistää se äänimaailman teollisuuskolinaan. Vaikutelma on aavemainen ja hypnoottinen. Silti tekniikka ei perustu vääristelyyn, summittaisten tuokiokuvien alleviivaukseen. Kuvat raajojaan venyttelevistä nuorukaisista ovat mielessä, kun Matikainen myöhemmin leikkaa ruutuun invalidisoituneita, kätensä tai jalkansa menettäneitä tai päähän haavoittuneita sotilaita.

Sota ja mielenrauha ei suomalaisista sotaelokuvista poiketen kilpaile historiallisilla faktoilla ja poikkeushenkilöjen uroteoilla todennäköisyyksiä vastaan. Elokuva paljastaa vapaammin assosioituvan, universaalisti avautuvan henkisen tilan kuvamontaaseissaan. Saavutus, jota ei ole meillä liiemmin nähty. Tavanomaisemman puhuvat päät -asiametodin Matikainen onnistuu sulattamaan osaksi kokonaisuutta rintamaimpressionismin tarpeelliseksi täydennykseksi. Vasta Happoradion soittaminen lopussa on tyylirikko.

Aihe, näkökulma ja toteutus ovat niin kiehtovia, että lyhyt kesto hiukan harmittaa. Osarahoittaja Ylellä lienee valmis ohjelmapaikka elokuvan televisioesitykselle.

Sota ja mielenrauha -traileri / Trailer for War and Peace Of Mind from Kinocompany on Vimeo.

Maxim palaa Helsingin elokuvateatterikartalle

Helsingin Kluuvikadulla on ollut elokuvateatteri jo viime vuosisadan alusta, Maxim-nimisenä 1930-luvulta lähtien. Nykyinen rakennus on vuodelta 1974.

Suomen vanhin elokuvateatteri, Helsingin Kluuvikadulla sijaitseva Maxim avaa marraskuussa 2017 ovensa uudelleen Finnkinon luotsaamana. Tarkoituksena on jatkaa Maximin entisellä linjalla esittämällä elokuvateatterissa art-house -painotteista ohjelmistoa. Finnkino ja kiinteistön omistava Ilmarinen remontoivat teatteria ennen elokuvatoiminnan uudelleen aloittamista.

– Olen todella iloinen ja helpottunut, että pääsemme avaamaan Maximin uudelleen yleisölle. Maximin sulkemisen jälkeen Helsingistä on puuttunut aito art house -elokuvateatteri, sanoo Finnkinon toimitusjohtaja Veronica Lindholm.

Maximin kiinteistössä on kaksi elokuvasalia, joista toinen on suojeltu. Ennen elokuvatoiminnan aloittamista molemmat salit kunnostetaan, ja samalla kiinteistön talotekniikkaa uusitaan nykypäivän tasolle suojelun sallimissa rajoissa. Remontti toteutetaan vanhaa teatteria kunnioittaen ja asiakkaita kuunnellen. Suunnitelmien mukaan Maxim-elokuvateatteri avataan uudelleen remontin jälkeen marras–joulukuussa 2017.

Maximin elokuvasalit suljettiin alkuvuonna 2016 remontin vuoksi. Kiinteistöä oli tarkoitus laajentaa ja rakentaa siihen hotelli, jonka yhteydessä elokuvateatteri olisi jatkanut toimintaansa. Ilmarisen ja Kämp Collection Hotelsin yhteishanke osoittautui kuitenkin jatkoselvityksissä liian kalliiksi.

Hotellihankkeen kariutumisen jälkeen Ilmarinen haki tilaan elokuvatoiminnan jatkamisesta kiinnostunutta pitkäaikaista vuokralaista.

Kluuvikadun Maxim on toiminut yhtäjaksoisesti samassa osoitteessa jo vuodesta 1909. Alkuperäisen, upean teatterisalin suunnitteli arkkitehti David Frölander-Ulf ja se avattiin Olympia-nimisenä, mutta vaihtoi nimensä myöhemmin Piccadillyksi. 1930-luvulta lähtien teatteri on toiminut Maxim-nimisenä. Nykyinen rakennus on vuodelta 1974.

Maximissa on kaksi elokuvasalia, joista toinen on museoviraston suojelema. Teatteri hyväksyttiin Europa Cinemas -verkoston jäseneksi vuonna 2014.

 

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Marko Haavisto & Poutahaukat sai Aki Kaurismäeltä yllätyslahjan

Kuva: Lehtikuva

Marko Haavisto & Poutahaukat jatkaa pitkää yhteistyötään ohjaaja Aki Kaurismäen kanssa. Yhtyeen esiintymisestä Kaurismäen uutuuselokuvassa ”Toivon tuolla puolen” on syntynyt ”spin-offina” tuore musiikkivideo/lyhytelokuva, joka kantaa nimeä ”Marko Haavisto ja Poutahaukat – Kaipuuni Tango”.

– Meidän kohtauksemme Akin Toivon tuolla puolen -elokuvassa filmattiin Helsingissä syyskuussa ja leffa tuli ensi-iltaan helmikuussa. Muutamaa viikkoa myöhemmin Aki soitti ja ilmoitti tehneensä bändillemme lahjaksi – ohjaajan omaa ilmausta lainaten – ”rokkivideon”. Yllätys oli meille melkoinen, mutta hyvin mieluinen,  Marko Haavisto kertoo.

– Muistan Akin vuosien mittaan manailleen useampaankin kertaa muutamaa leffoihinsa liittyvää musapätkää; miksei tuolloin ymmärtänyt kuvata biisejä alusta loppuun, vaan ainoastaan pätkät, jotka kyseisissä leffoissa ovat nähtävillä. Painokkain noista manauksista on  liittynyt Arvottomat-elokuvan kohtauksiin, joissa Rauli Badding Somerjoki ja Agentsit vilahtavat kuvissa muutamaan otteeseen. Tällä kertaa, meille etukäteen paljastamatta, Aki tallensi ja kuvasi laulun alusta loppuun ja teki siitä videon, toisin sanoen lyhytelokuvan.

Kansainvälisilläkin estradeilla mainetta niittänyt Marko Haavisto & Poutahaukat kiertää tulevana kesänä Suomen lisäksi myös Keski-Eurooppaa.

Lahtelaismuusikko Haavisto on tehnyt yhteistyötä Aki Kaurismäen kanssa jo useamman vuosikymmenen ajan. Ensi kertaa Markon laulua kuultiin elokuvassa ”Tulitikkutehtaan tyttö” (1990), ja Markon Poutahaukat-yhtye teki debyyttinsä lyhytelokuvassa ”Dogs Have No Hell” (2000). Yhtyeen varsinainen läpimurto tapahtui Kaurismäen ”Mies vailla menneisyyttä” -elokuvassa (2002) saadun näkyvyyden myötä.

Keskustelua aiheesta

Sofi Oksasen kirjasta elokuva – ”Heti sen luettuani tiesin, että se tulee olemaan ensimmäinen pitkä fiktio, jonka ohjaan”

Kuva: Toni Härkönen

Kirjailija Sofi Oksasen romaanista Baby Jane tehdään fiktioelokuva, kertoo Future Film.

Elokuvan ohjaa Katja Gauriloff. Hänet tunnetaan dokumenttielokuvistaan Säilöttyjä unelmia (2011) ja Kuun metsän Kaisa, joka palkittiin tänä vuonna parhaan dokumenttielokuvan Jussilla.

Baby Jane (2005) on Sofi Oksasen toinen romaani.

Elokuvan kuvaukset alkavat kesäkuussa ja elokuva saa ensi-iltansa vuoden 2018 lopussa. Elokuvan tuottaa Oktober Oy.

– Löysin juhannuksena 2012 Sofi Oksasen Baby Jane -kirjan, ja heti sen luettuani tiesin, että se tulee olemaan ensimmäinen pitkä fiktio, jonka ohjaan. On mielenkiintoista haastaa itseään ammatillisesti uudella tavalla, kertoo Katja Gauriloff tiedotteessa.

Ruotsalaismedia: Näyttelijä Gösta Ekman kuoli kotonaan

Kuva: lehtikuva / sari gustafsson

Ruotsalainen näyttelijä Gösta Ekman on kuollut, uutisoivat muun muassa Aftonbladet ja Expressen.

Ekmanin kuolemasta kertoi Tukholman Dramaten-teatteri. Sen mukaan Ekman kuoli viime yönä. Hän oli 77-vuotias.

Ekman näytteli teatterissa, elokuvissa ja televisiossa. Hänet muistetaan muun muassa roolistaan poliisi Martin Beckinä 1990-luvulla tehdyissä Sjöwallin ja Wahlöön kirjojen filmatisoinneissa.

Dramatenin johtaja Eirik Stubö tähdentää mediatiedotteessa Ekmanin valtavaa merkitystä ruotsalaiselle teatterille ja elokuvalle.

Teatterin pr-päällikkö Christina Bjerkander kertoi Expressenille, että Ekman oli ollut pidempään sairaana ja kuoli kotonaan perheensä ympäröimänä.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Suosikkisarjan tähti suomalaisohjaajan elokuvaan, joka kertoo taiteilijan kutsumuksesta ja uhrauksista

Kuva: Lehtikuva

Teatteriohjaajana ja käsikirjoittajana tunnetun Paavo Westerbergin Viulisti-elokuvan yhtä pääosaa näyttelee suositun Silta-rikossarjan tanskalaistähti Kim Bodnia.

Muissa pääosissa ovat Matleena Kuusniemi, Olavi Uusivirta ja Samuli Edelmann. Elokuvaa kuvataan parhaillaan Helsingissä ja myöhemmin keväällä Kööpenhaminassa.

Viulisti on draamaelokuva intohimosta, musiikista, rakkaudesta ja menettämisestä. Se kertoo taiteilijan kutsumuksesta ja uhrauksista, joita klassisen musiikkimaailman huipulla työskentelevät ihmiset ovat valmiita tekemään.

Westerberg sanoo tunnistavansa tarinan henkilöissä itsensä lisäksi myös ystäviään ja läheisiään.

– Ovatko kaikki työt ja kaikki aika ja emootio, jonka niihin on sitonut, aina olleet sen arvoisia? Mitä siitä jää jäljelle? Nykyihminen liimaa usein työn kiinni identiteettiinsä. Jos työ viedäänkin, mitä jää, Westerberg pohtii tiedotteessa.

Elokuvan on käsikirjoittanut Paavo Westerbergin lisäksi hänen puolisonsa Emmi Pesonen.

Elokuvan tuottaa Mjölk Movies, ja sen levityksestä vastaa SF Studios. Ensi-ilta on alkuvuodesta 2018.

Keskustelua aiheesta