Mielipiteet
14.6.2026 16:00 ・ Päivitetty: 14.6.2026 11:42
Suomalaiset ovat penkkiurheilun mestareita, mutta tasa-arvo ei etene katsomosta
Suomalaiset ovat penkkiurheilun mestareita. Meiltä löytyy mielipide jokaisen valmentajan taktiikkaan ja tuomarin ratkaisuun, mutta henkilökohtaisesti kentälle astuminen voi olla vaikeampaa.
Taannoin ymmärsin, että tasa-arvokeskustelussa on jotain samaa.
”Mutta miksi et puhu miehistä?” kysytään säännöllisesti. Joskus paneelin jälkeen, joskus somessa, toisinaan suljettujen ovien takana.
Aiheena on voinut olla naisiin kohdistuva väkivalta, palkkatasa-arvo tai raskaussyrjintä. Vastakkainasettelu tuntuu joka kerta hieman oudolta. Puhunhan minä myös miehistä.
Esimerkiksi poikien mielenterveyden häiriöiden alidiagnosointi ja yliedustus päihde- ja vankeinhoidon tilastoissa ovat huolestuttaneet pitkään. Silti kysymys palaa yhä uudestaan.
TASAPUOLISUUDEN todistustaakka vyöryy usein jo tasa-arvokeskustelun kentällä olevien, pääasiassa naisten, harteille.
Yhteiskunnan polarisaatio kiihdyttää kehityskulkua, jossa tasa-arvo nähdään useammin nollasummapelinä. Ikään kuin oikeudenmukaisuutta olisi vain rajallinen määrä jaettavaksi.
Todellisuus ei onneksi ole mustavalkoinen. Tasa-arvon takatalvea todistetaan monella tapaa.
Naissurmat ovat vakava kriisi, eikä ole liikaa vaadittu, että tukipalveluita resursoidaan riittävästi, pakottava kontrolli kriminalisoidaan ja verkkovälitteiseen väkivaltaan puututaan tehokkaammin.
YHTÄÄLTÄ hälyttävä on vuosia jatkunut kehitys, jossa poikien oppimistulokset ovat heikentyneet merkittävästi. Juuri nyt 15-29-vuotiaita nuoria miehiä on keskikokoisen kaupungin väkiluvun verran ilman työtä tai opiskelupaikkaa.
Monesti taustalla on oppimisvaikeuksia, neurokirjon piirteitä ja muita tarpeita, joihin ei ole vastattu riittävästi. SDP:n jos kenen on huolehdittava, että poikien hyvinvointi ja osallisuuden tuki näkyvät sekä prioriteettilistalla että konkreettisina tekoina.
Näin ei kuitenkaan tapahdu, jos mikään ei muutu pelitavassa. Me naiset voimme kyllä nostaa esiin epäkohtia ja ratkaisuja, mutta emme kykene sanoittamaan todellisuutta ja tunteita tilastojen takana.
Sen voivat tehdä vain pojat ja miehet itse.
Tasa-arvon edistämiseksi ei siten tarvita ainoastaan enemmän keskustelua miehistä, vaan myös enemmän miehiä keskustelemaan. Kukaan ei hyödy siitä, jos tasa-arvo- ja ihmisoikeustyö jäisivain toisen puoliskon hommaksi.
Maalit tehdään yhdessä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
