Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Suomella menee nyt todella hyvin!

Varovaisena pessimistinä en olisi uskonut koskaan kirjoittavani yllä olevaa otsikkoa. Suomen taloudesta on kuitenkin viime aikoina kantautunut niin paljon hyviä uutisia, että optimismiin on aihetta. Yritykset kertovat hyvistä tuloksista, työllisyys kohenee, eikä pelättyä korona-ajan konkurssiaaltoa ole nähty.

Jukka Pekka Matintupa

Kunnallisneuvos, Alajärvi

Sen lisäksi, että suomalaiset yritykset menestyvät ja takovat hyvää tulosta, osoittavat tilastot, että myös kotitalouksilla menee nyt isossa kuvassa hyvin. Yritysten maksama palkkasumma nousee vauhdilla ja se kertoo siitä, että työllisten määrä on vahvassa nousussa ja olemme pääsemässä kansakuntana uuteen kasvuun mukaan. Nyt myös vuosia lähes paikallaan maannut suomalaisten palkkataso on lähtenyt selkeään nousuun. Ilahduttavaa on, että palkkasumma on kasvanut lähes kaikilla toimialoilla, eikä pelkästään viime vuoteen verrattuna, vaan myös korona-aikaa edeltäneeseen vuoteen 2019 nähden.

Suomen pärjäämisen kannalta keskeistä on, että vienti vetää. Teollisuuden uusien tilausten määrän kasvussa nähdään ennen näkemätöntä potkua, jopa koko mittaushistorian kovimpia yli 40 prosenttiin nousevia lukuja.

Oppositio huutaa nyt Orpon johdolla, että väärin sammutettu, kasvu on vain väliaikaista ja elvytyksen aikaansaamaa. Asiantuntijat kertovat kuitenkin toista. Heidän mukaansa myötätuuli taloudessa voi jatkua pitkäänkin ja tosiasiana tuovat esiin ettei kuuluisasta EU:n elvytyspaketista ole käytetty vielä senttiäkään.

 

Vihreys tuo uutta työtä Suomeen!

Vihreän siirtymän vaikutuksia Suomen taloudelle on pohdittu lähinnä mollivoittoisesti. Vähissä ovat olleet ne voimat, jotka ovat nähneet mahdollisuudet. Tosiasia kuitenkin on, että nyt Suomeen ja Suomessa investoidaan enemmän kuin moniin vuosikymmeniin ja mikä merkillepantavaa lähes kaikki investoinnit liittyvät tavalla tai toisella vihreään siirtymään ja liikenteen ja teollisuuden sähköistymiseen. Muistutuksena vaikka vain Vaasan alueen tuhansiin nousevat uudet työpaikat ja metsäteollisuuden uudet investoinnit niin kemialliseen kuin mekaaniseen puunjalostukseen.

Puunkäytön ystävänä haluan nostaa esiin hiilineutraalisuuden puurakentamiselle tuomat uudet mahdollisuudet. Mistä johtuukin, että näen Suomen maailman parhaan puuraaka-aineen mieluummin vahvoina rakennuksina kuin paperisena mainossaasteena eteisen nurkassa.

Siirryttäessä kohti uutta puhtaampaa hiilineutraalia maailmantaloutta meillä Suomessa on osaamista ja raaka-aineita, jolla on kasvavaa kysyntää maailmanlaajuisesti. Tämä osaaminen ja halutut raaka-aineet parantavat tuntuvasti Suomen asemaa niin kotimaisten kuin kansainvälistenkin investointien kohdemaana ja ovat ehdoton valtti vientiteollisuutemme kilpailukyvylle.

Avain Suomen talouden nopealle toipumiselle on ollut Sanna Marinin hallituksen onnistunut koronastrategia, myös talouden näkökulmasta. Hallituksen tuella yritykset ovat selvinnet vähin vaurioin ja olemme olleet valmiita nousuun.

Marinin hallitus on lukenut ajan merkit oikein. Suomen kestävän kasvun ohjelma vahvistaa osaamista tukemalla koulutusta ja tutkimusta. Selkeänä tavoitteena on nostaa Suomi maailman kärkimaaksi vety- ja kiertotaloudessa, päästöttömissä energiajärjestelmissä ja muissa ilmasto- ja ympäristöratkaisuissa. Näihin liittyvät uudet investoinnit luovat uskoa Suomen talouden pitkäaikaiselle kasvulle ja kilpailukyvylle ja tuottavat jo nyt valtaosan Suomen vientiteollisuuden uusista työpaikoista. Hyvä me!

 

Kirjoittaja on kunnallisneuvos Alajärveltä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE