Politiikka
26.3.2018 08:18 ・ Päivitetty: 26.3.2018 08:18
Suomen CP-liitto: Kilpailuttaminen on uhka itsemääräämisoikeudelle
Suomen CP-liitto vaatii tiedotteessaan, että vammaisten ihmisten elämänmittaisten välttämättömien palveluiden kilpailuttaminen tulee lopettaa ja siirtyä vammaisen ihmisen tarpeista lähtevään palveluiden järjestämistapaan.
YK:n vammaissopimuksen rinnakkaisraportointiin liittyvä kysely avattiin viime viikolla. SiinävVammaisille ihmisille on avautunut ainutlaatuinen tilaisuus kertoa omista kokemuksistaan ja vaikuttaa tulevaisuuden päätöksiin.
Ei myytävänä!-
Tuleva maakuntauudistus antaa Suomen CP-liiton mukaan mahdollisuuden tiivistää yhteistyötä vammaisjärjestöjen, kuntien ja maakuntien välillä. Järjestöt voivat tuoda erityisosaamista palveluiden rakentamiseen.
Liitto toteaa, että reilun kymmenen vuoden ajan muun muassa asumisen, henkilökohtaisen avun ja vammaisten tulkkipalveluiden kilpailutus on aiheuttanut vammaisille ihmisille turvattomuutta, jopa terveydellisiä vaikeuksia ja laajoja haittavaikutuksia, myös lähipiirin elämään. Kilpailuttaminen on myös lisännyt erikoissairaanhoidon kustannuksia lyhytnäköisillä säästötavoitteilla esimerkiksi asumispalveluissa. Kilpailutus uhkaa vammaisten ihmisten itsemääräämisoikeutta.
– Uudistuksia toki tarvitaankin, mutta miten käy vammaisen henkilön nykyisessä kiivaassa lakien ja palveluiden uudistusviidakossa, ihmettelee Suomen CP-liiton toiminnanjohtaja Marju Silander.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.