Ulkomaat
13.9.2023 14:17 ・ Päivitetty: 13.9.2023 14:27
Suomen euroedustajat von der Leyenin linjanvedosta: EU alkaa nyt aidosti laajentua itään
Suomen europarlamentaarikkojen mielestä EU-komission puheenjohtajan uudet laajentumispuheet pitää ottaa tosissaan: EU on etenemässä kohti itää.
Euroedustajat ottivat yhteisessä tiedotustilaisuudessaan kantaa komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin keskiviikkoiseen linjapuheeseen.
Siinä von der Leyen vakuutti, että nykyinen 27 maan EU voi kasvaa yli 30 maan ja puolen miljardin asukkaan yhteisöksi.
– Tämä on hyvin konkreettinen aie, ja sen suunnittelusta tulee todellisuutta muutamassa vuodessa, sanoo EPP-ryhmän Petri Sarvamaa (kok) Demokraatille.
Tulevien jäsentarjokkaiden kärjessä on hänen mielestään Moldova, seuraavana pisimmällä ovat Länsi-Balkanin valtiot. Luonteva jatkosuunta laajenemiselle olisi Ukraina, mutta maalle ei ole Sarvamaan mukaan tarjolla ohituskaistaa.
– Jäsenyyskriteereistä ei voi tinkiä, ja kaikki tiedämme miten suuria vaikeuksia Ukrainalla on tällä hetkellä täyttää ne.
AIKATAULUSTA ei ole muillakaan mitään varmuutta.
Lisää aiheesta
S&D-ryhmän Mia-Petra Kumpula (sd) arvioi, että oikeusvaltio- ja talouskriteerien täyttämisessä menee kaikilta niin pitkään, että maat tuskin pääsevät jäseniksi tämän vuosikymmenen aikana.
Silti prosessit on aloitettava, koska maat tarvitsevat liittolaisia sekä tukea demokratioilleen.
Renew-ryhmän Nils Torvalds (rkp) tulkitsee, että von der Leyenin näkemyksen mukaan EU:lla on moraalinen velvollisuus kutsua näitä maita liittoutumaan kanssaan, eikä niitä saa jättää oman onnensa nojaan Kremlin vaikutuspiiriin.
– Olen samaa mieltä von der Leyenin kanssa. Katsokaa mikä olisi vaihtoehto. Kaikki nämä valtiot ovat nappuloita Venäjän pelissä, Torvalds muistuttaa.
ITÄLAAJENEMINEN muuttaa Renew-ryhmän Elsi Kataisen (kesk.) mielestä kuitenkin koko unionia, ja yhteistä arvopohjaa on sen jälkeen aiempaa vaikeampi löytää.
Kataista arveluttaa myös, vähentyykö nykyisten pienten EU-maiden päätösvalta, kun vallanjakajia tulee lisää.
Pelkkä nykykoneiston kasvattaminen ei olisi uusien jäsenmaiden tullessa järkevää.
Muiden euroedustajien mielestä EU:n pitää joka tapauksessa uudistaa päätöksentekoprosessiaan ja nykyaikaistaa hallintorakenteitaan, koska pelkkä nykykoneiston kasvattaminen ei olisi uusien jäsenmaiden tullessa järkevää.
JYRKIMMIN uusien jäsenien tulon riskeihin suhtautuu ECR-ryhmää edustava Pirkko Ruohonen-Lerner (ps.). Hän sanoo pitävänsä EU:n laajentumisaikeita ”huolestuttavina”.
– Hämmästelen, että laajenemisesta puhutaan kuin asiasta olisi jo päätetty. Mainituissa maissa elintasoerot ja rikollisuus ovat eri tasolla kuin meillä, ja pelkään että tästä tulisi meille vaikeuksia. Suomen kustannuksetkin tulevat nousemaan entisestään, Ruohonen-Lerner varoittaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.