Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

23.7.2021 04:16 ・ Päivitetty: 23.7.2021 04:16

Suomen lepakkotieteellinen yhdistys järjestää viikonloppuna bongaustapahtuman

LEHTIKUVA / HANDOUT / NIKO HÄMÄLÄINEN
Pohjanlepakko lennossa.

Suomen lepakkotieteellinen yhdistys järjestää tänä viikonloppuna maanlaajuisen Lepakkobongaus-tapahtuman. Tapahtumaan voi osallistua omavalintaisessa paikassa milloin tahansa viikonlopun aikana.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tarkoitus on havainnoida lepakoita tunnin ajan joko silmämääräisesti tai lepakkotutkan avulla. Lepakkotutkan eli detektorin avulla voidaan kuunnella lepakoiden päästämiä kaikuluotausääniä.

Lepakon voi tunnistaa niin tarkasti kuin omat taidot riittävät, ja havainnot voi ilmoittaa Suomen Lajitietokeskuksen lomakkeilla verkossa.

Luonnontieteellisen keskusmuseon verkkosivujen mukaan harrastajien keräämät havainnot lepakoiden liikkeistä ovat arvokkaita, sillä niiden avulla voidaan kartuttaa tietämystä Suomen lepakkolajien esiintymisestä.

Suomessa on viisi yleistä lepakkolajia

Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen verkkosivujen mukaan Suomessa tavataan yleisesti viittä lepakkolajia: pohjanlepakkoa, vesisiippaa, viiksisiippaa, isoviiksisiippaa ja korvayökköä.

Lepakot ovat liikkeellä etenkin lämpimällä ja tyynellä säällä.

Tänä iltana kello 19 asiantuntijoilta voi kysyä lepakoihin liittyviä kysymyksiä Zoom-palvelun kautta. Suomen lepakkotieteellinen yhdistys kehottaa pohtimaan kysymyksiä etukäteen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU