Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Suomen Pankki: Talouskasvu ei riitä painamaan työttömyyttä merkittävästi alaspäin

Vauhtiin päässyt talouskasvu ei riitä painamaan työttömyyttä merkittävästi alaspäin lähivuosina, arvioidaan Suomen Pankista.

Työllisyysaste eli työllisten osuus nousee Suomen Pankin ennusteen mukaan noin 70 prosenttiin vuonna 2019. Samalla tasoitettu työttömyysaste laskee nykyisestä noin 9 prosentista 8 prosentin tuntumaan.

Ekonomisti Aino Silvon mukaan työttömyys ei kuitenkaan laske paljon tätä alemmas pelkän talouskasvun voimin, vaan työmarkkinoiden rakenteita pitäisi muuttaa.

– Vaikka talous kasvaisi pidemmän aikaa, ei ole kovin todennäköistä, että sillä alle 7 prosentin päästäisiin, sanoo Suomen Pankissa työskentelevä Silvo.

Talousasiantuntijoiden lista työmarkkinoiden joustavoittamisesta sisältää monia poliittisesti arkoja kysymyksiä.

Silvon mukaan esimerkiksi palkoista voisi mahdollisesti sopia joustavammin paikallisesti, työn verotusta keventää etenkin pienipalkkaisissa töissä sekä työttömyysturvan suuruutta ja kestoa miettiä. Myös irtisanomiskynnyksen laskeminen on ekonomistien keinovalikoimassa.

– (Työttömyyden selättäminen) vaatisi varsin isojakin poliittisia uudistuksia työmarkkinoiden rakenteisiin ja sosiaaliturvaan. Mutta työttömyysturvan tasot ovat poliittisia valintoja, alleviivaa Silvo.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE