Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomen suosituimmilla puoluejohtajilla on kymmeniätuhansia seuraajia Facebookissa ja Twitterissä, ja he ovat myös aktiivisimmat keskustelijat

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on maan seuratuin puoluejohtaja, kun lasketaan Facebookin tykkääjät ja Twitterin seuraajat yhteen. Niinistöllä on Facebookissa yli 60 000 tykkääjää ja Twitterissä yli 50 000 seuraajaa.

Niinistö iloitsikin tänään Facebookin puolella.

— Tavoitteenani on ollut luoda aktiivisen poliittisen keskustelun paikka, jossa myös minä voin oppia yhdessä käymistämme keskusteluista. Näin on myös käynyt. Tämä FB on myös tapa tavoittaa ihmisiä, jotka eivät muuten osallistu aktiivisesti politiikkaan.

Toiseksi suosituin oppositiojohtaja on vasemmistoliiton Li Andersson. Hänen Facebook-sivuistaan tykkää hieman yli 30 000. Twitterissä Anderssonia seuraa yli 31 000 käyttäjää.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on saanut Facebookissa noin 7000 tykkääjää. Twitterissä Rinnettä seuraa lähes 15 000.

Itse uskon, että puoluetoiminta ei ole enää mitenkään tästä ajasta, jolleivät puolueet, kansanedustajat ja puoluejohtajat avaudu kaikille suomalaisille yhtäläisesti tasaveroiseen keskusteluun.

Muusta oppositiosta RKP:n tuoreehkolla puheenjohtajalla Anna-Maja Henrikssonilla on noin 1000 tykkääjää Facebookissa ja 4600 seuraajaa Twitterissä. Kristillisdemokraattien Sari Essayahista tykkää Facebookissa lähes 14 000 ja hänellä on noin 4000 Twitter-seuraajaa.

Hallituspuolueiden puheenjohtajista Timo Soini on oma lukunsa: hän ei ole Facebookin ja Twitterin käyttäjiä. Kokoomuksen Petteri Orpolla on puolestaan vain 3600 tykkääjää Facebookissa mutta Twitterissä lähes 18 000 seuraajaa.

Pääministeri Juha Sipilää peukuttaa puolestaan Facebookissa noin 10000. Twitterissä keskustajohtajaa seuraa peräti 66 000 — luku on korkein kaikista puheenjohtajista.

Pelkät luvut eivät paljasta kaikkea. Osa vaikuttavuudesta syntyy vuorovaikutuksesta, jota toiset puheenjohtajista harrastavat aktiivisemmin kuin toiset.

Niinistö kirjoittaa:

— Itse uskon, että puoluetoiminta ei ole enää mitenkään tästä ajasta, jolleivät puolueet, kansanedustajat ja puoluejohtajat avaudu kaikille suomalaisille yhtäläisesti tasaveroiseen keskusteluun. Tällainen keskustelu on myös paras lääke ihmisten eriarvoisuuden ja erilaisten väestöryhmien välisten vastakkainasettelujen purkamiseen.

Facebook on maailman käytetyin sosiaalisen median kanava. Twitter on tällä listalla neljäntenä. Niiden välissä ovat videopalvelu Youtube ja kuvapalvelu Instagram.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE