Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

12.2.2020 11:24 ・ Päivitetty: 12.2.2020 11:24

Suomessa lentäminen on lähes verovapaata – kansalaisaloite luovutettiin eduskunnalle

Lentoveroa vaativa kansalaisaloite luovutettiin eduskunnalle keskiviikkona. Aloite matkustajakohtaisen lentoveron säätämiseksi Suomessa ylitti tarvittavan 50 000 äänen rajan lokakuun lopussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Aloitteen alullepanijat ovat perustelleet lentoveroa lentämisen vähentämisellä, jota tarvitaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Lentäminen on Suomessa nykyisin lähes verovapaata. Esimerkiksi lentokoneiden polttoaineista ei kerätä lainkaan veroja.

Lentoveroa kerätään tällä hetkellä muun muassa Ruotsissa, joka otti sen käyttöön viime vuonna.

Siellä vero kohdistuu matkustajaan, ja sen suuruus vaihtelee matkan pituuden mukaan. Euroiksi muutettuna vero on 6–40 euroa lentomatkustajaa kohden.

Ruotsin lisäksi erilaisia lentoveroja on käytössä esimerkiksi Norjassa, Britanniassa, Saksassa ja Ranskassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU