Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

17.8.2021 09:14 ・ Päivitetty: 17.8.2021 11:03

Suomessa vain noin kolmasosa uutisissa näkyvistä ihmisistä on naisia – pohjoismaisittain naiset ovat heikosti äänessä myös Norjassa

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Suomen ja Norjan uutisissa naisia esiintyy Pohjoismaissa vähiten, selviää Global Media Monitoring Projectin (GMMP) kartoituksesta. Suomessa vain noin kolmasosa uutisissa näkyvistä ja kuuluvista ihmisistä on naisia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Suurin osuus naisia löytyy Grönlannin uutisista. Seuraavina tulevat Ruotsi, Tanska ja Islanti.

Naisten osuus vuonna 1995 oli viidesosa ja nyt kolmasosa uutisissa esiintyvistä henkilöistä, kertoo Suomen kartoitusta johtava yliopistonlehtori Jonita Siivonen tiedotteessa.

Globaalisti uutisaiheita ja -kohteita luokiteltiin yhteensä noin 30  000 artikkelista, radio- ja televisiolähetyksestä ja tviitistä. Maailmanlaajuisesti naisten osuus oli yhteensä sanomalehdissä, radiossa ja televisiossa 25 prosenttia ja verkkouutisissa sekä mediayhtiöiden tviiteissä 27 prosenttia.

GMMP kartoittaa naisten ja miesten osuuksia eri mediakanavien uutistarjonnassa viiden vuoden välein. Suomi on osallistunut jokaiseen kuuteen GMMP-kartoitukseen.

Miehet asiantuntijoina, naiset kansan äänenä

Asiantuntijarooleissa miehet olivat selkeä enemmistö. Vain neljäsosa asiantuntijarooleissa esiintyvistä oli naisia. Miehet esiintyivät raportin mukaan useammin juttujen keskiössä ja puolestapuhujina, kun taas naisia haastateltiin useammin kansan äänenä.

Naisia oli eniten talouteen, julkisuuteen, mediaan ja kulttuuriin sekä politiikkaan liittyvissä sisällöissä. Vähiten naisia oli rikoksia koskevissa uutissisällöissä.

Toimittajan roolissa naisia ja miehiä yhtä paljon

Kartoituksessa naisia ja miehiä oli toimittajissa yhtä paljon. Tulosta voi verrata Journalistiliiton jäsentietoihin, joiden mukaan naisten osuus jäsenistä oli 58 prosenttia vuonna 2019. Sanomalehdissä ja verkkouutisissa oli enemmän naistoimittajien kirjoittamia juttuja, kun taas radio- ja tv-jutuissa miestoimittajien osuus oli suurempi.

Selkeimmät erot nais- ja miestoimittajien välillä olivat ulkomaan uutisten raportoinnissa. Miehet raportoivat 71 prosenttia otoksessa olevista ulkomaan uutisista.

Uutista täydennetty kauttaaltaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU