Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

”Suomi on monella tapaa tienhaarassa, ja sen tämä kulunut hellekesä on näyttänyt monelle” – Touko Aallon vihreät ajaa ilmastonmuutoksen torjuntaa kevään ykkösteemaksi

Lehtikuva

Vihreät haluaa ilmastonmuutoksen torjunnasta kevään eduskuntavaalien keskeisen teeman.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Kansalaisilla on oikeus tietää, millaisia tavoitteita eri puolueet ajavat ja mihin ne ovat valmiita sitoutumaan. Vihreät haastaa kaikki puolueet kertomaan, mitä konkreettista ne ovat valmiita tekemään, vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto sanoi medialle Kouvolassa, jonne puolueen eduskuntaryhmä on kerääntynyt kesäkokoukseensa.

Vihreiden tavoitteena on nopea, seuraavan parin vuosikymmenen aikana tapahtuva luopuminen fossiilisista polttoaineista. Puolue esimerkiksi ehdottaa veroa lentämiselle, vaatii satsauksia nopeisiin juniin ja raideliikenteeseen sekä luopuisi polttomoottorikäyttöisten uusien henkilöautojen myynnistä vuoteen 2030 mennessä, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen luettelee.

– Öljylämmitys voitaisiin uusissa rakennuksissa kieltää nyt heti, hän sanoo.

Vihreiden mukaan poikkeuksellisen lämmin ja kuiva kesä on saanut muutkin puolueet puhumaan ilmastonmuutoksesta ja sen torjunnasta, mutta toimet ja päätökset puuttuvat vielä.

– Suomi on monella tapaa tienhaarassa, ja sen tämä kulunut hellekesä on näyttänyt monelle, Aalto sanoi medialle Kouvolassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE