Venäjän hyökkäys Ukrainaan käänsi päät kuin yhdessä yössä. Natosta ei järjestetty kansanäänestystä kuten EU:sta, mutta mielipidemittaukset kielivät kansan poikkeuksellisesta yksimielisyydestä.

Välillä keskustelussa suuri kuva hämärtyi pieneen. Nato-valveutuneiden etujoukko kiinnitti kärsimättömänä huomiota päiviin, vaikka kyse on vuosikymmenien ratkaisusta ellei vielä pidemmän ajan. Ei mene kuin hetki, kun pöljäily siitä, jättikö Suomi hakemuksen maanantaina, tiistaina vai keskiviikkona tai ennen vai jälkeen Ruotsin, näyttää turhanpäiväiseltä näpertelyltä. Taitaa näyttää jo nyt.

SUOMEN VIIMEISIN Nato-askel on toki suuri, muttei ensimmäinen eikä viimeinen. Suomi on osallistunut Naton rauhankumppanuusyhteistyöhön jo vuodesta 1994 alkaen. Lisäksi Suomi kutsuttiin edistyneenä kumppanimaana mukaan Naton laajennettujen mahdollisuuksien kumppanuusyhteistyöhön vuonna 2014.

Venäjän silmissä Suomi on ollut luultavasti jo vuosia ns. menetetty tapaus. Nato-prosessin aikana ja varsinaisen liittymisen jälkeen keskustellaan seuraavasta askeleesta – siis siitä, millaista Natoa Suomi haluaa ja minkälaisen Suomen Nato saa.

SUOMEN NATO-PÄÄTÖS ratkesi tosiasiallisesti 24.2, mutta kolmen kuukauden haudutusprosessi syntyneen halun varsinaiseen ilmaisuun oli tarpeen. Helmikuun sen paremmin kuin toukokuun keskeiset päivämäärätkään eivät anna aihetta mihinkään riemumieleen, vaikka Suomi on matkalla saamaan ja antamaan lisäturvaa myös muille.

Taustalla ovat ukrainalaisten kohtaama käsittämätön kärsimys, siviilien tappamiset, silpomiset ja raiskaukset. Varustelukierre meillä ja maailmalla on myös alkanut, eikä valtioiden hampaisiin asti aseistautuminen ole mikään ylenpalttisen juhlan paikka.

Vuosien aikana paljon parjattu Nato-optio käytettiin kuin käytettiinkin. Suomen hyväksyminen jäseneksi ei ole automaatio, kuten Turkin johdon ensikommentit osoittavat, mutta suurempaan huoleen tuskin on syytä. Harkitsevaisella, päättäväisellä ja keskustelevalla otteella Suomi läpäisee seulan, vuoden loppuun mennessä.