Visioksi ei riitä pelkkä hyvinvointialueen arviointimenettelyn välttäminen, vaikka on olennaisen tärkeää pitää hyvinvointialueen palveluista päättäminen jatkossakin omien päättäjien käsissä.

Visioksi ei riitä vanhustenhuollon palvelujärjestelmän purkaminen tai purkamisen jarruttaminen. Virkamiehillä on varmasti jonkinlainen visio tulevasta vanhustenhuollosta, mutta sellaistakaan näkemystä ei meille äänestäjille ole näkynyt.

Koska poliitikoilta puuttuu kykyä puhua kestävästä vanhustenhuollosta, politiikasta tulee teknokraattista. Puhetta talousluvuista, joka vieraannuttaa ihmiset politiikasta. On selvää, että väestön ikääntyminen ja julkisen talouden tasapaino aiheuttavat vakavia haasteita.

Populistinen menneiden palvelujen haikailu ja äänestyksissä oman tai lähikuntien palvelujen leikkausten vastustaminen luonnollisesti vetoaa äänestäjiin, jos muut osaavat puhua vain talouden kieltä.

Olennaista on kuitenkin se, miten päätökset näkyvät ikäihmisten arjessa: miten laadukasta, ikäihmisten ihmisarvoa kunnioittavaa ja vaikuttavaa palvelua vanhuksemme saavat.

ESIMERKIKSI meillä Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla palvelurakennetta ollaan parhaillaan muuttamassa ja keventämässä.

Hyvinvointialueilla tarvitaan muutosten pohjaksi aiempaa kattavampaa ja vertailukelpoisempaa tietoa siitä, mitä palveluilla saadaan aikaan, miten ne vaikuttavat ja millä kustannuksilla.

Hyvinvointialueiden tulisi investoida sosiaali- ja terveydenhuollon vaikuttavuustutkimukseen ja tutkimusperustaiseen kehittämiseen.

Erikoissairaanhoidon rakennetta on koko maassa tiivistettävä. Se voidaan toteuttaa sairaaloita lakkauttamatta, mutta joissakin paikoissa palvelut vähenisivät.

Toimiva lääketieteellinen tuki esimerkiksi hoivayksiköihin on kuitenkin välttämätöntä, jotta hoidon arviointi on oikea-aikaista ja ihmisten tarpeettomia siirtoja kuormittamaan päivystyksiä tai sairaalaan voidaan välttää.

Vuodeosastorakenteen tilalle on luotava asiakkaan toimintakyvyn mukaan porrasteiset, eritasoiset asumispalvelut, joihin tuodaan tarpeenmukainen terveydenhoito ja sosiaalipalvelut.

Vuodeosastoja ei ole tarkoitettukaan pysyväksi asuinpaikaksi ikäihmisille.

KUN KOTONA asuminen ei enää ole ihmiselle turvallista tai muutoin tarkoituksenmukaista, tarvitaan riittävästi paikkoja ympärivuorokautiseen palveluasumiseen, jossa hoiva, asuminen ja arjen turvallisuus ovat yhdessä toimiva kokonaisuus.

Yhteisöllinen asuminen ja iäkkäiden perhehoito hyvinvointialueilla on lisääntynyt.

Toimeksiantosuhteisella perhehoidolla tarkoitetaan oman kodin ulkopuolista hoitoa tarvitsevan henkilön hoitamista yksityisessä perheessä perheenjäsenenä. Vaihtoehtoisesti perhehoito voidaan järjestää myös hoidettavan kotona.

Perhehoito voi mahdollistaa turvallisen ja hyvinvoivan asumisen omassa kodissa esimerkiksi ennen kotihoidon palvelua, jos ikäihminen ei tarvitse vielä sairaanhoidon palveluita.

Palvelu saattaisi toimia myös omaishoitajien vapaiden sijaistamisessa. Olennaista on myös asumisen tuki, hyvät kotipalvelut, kotikuntoutus ja tarpeenmukainen kotisairaalatoiminta.

Digitaaliset sote-palvelut ja teknologian sekä tekoälyn hyödyntäminen ikäihmisten tarpeisiin täydentävät kokonaisuutta. Ne eivät kuitenkaan korvaa ihmistä ja inhimillistä kohtaamista.

IÄKKÄIDEN ihmisten hyvinvointi ei kuitenkaan synny vain sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Liikunnan, kulttuurin, esteettömyyden, osallisuuden ja yhteisöllisyyden merkitystä ei voi väheksyä. Ennaltaehkäisevään terveyttä ja hyvinvointia sekä osallisuutta tukevaan toimintaan kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyönä tulee investoida voimavaroja nykyistä paremmin kannustein.

Myös paine hyödyntää itsepalvelutyyppisten yritysten terveyttä ja hyvinvointia edistäviä palveluja kasvaa.

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori ja SEAMK Oy:n hallituksen jäsen Seinäjoelta.