Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SuPer ja Tehy kahden viikon vuoronvaihtokieltoon – taustalla irtisanomislaki

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer julistaa kunta-alalle ja kaikilla yksityisen sektorin työpaikoille ensi maanantaina alkavan vuoronvaihtokiellon, joka kestää marraskuun 4. päivään saakka.

Vuoronvaihtokiellon taustalla on hallituksen aikomus jatkaa irtisanomislain valmistelua.

Hallitus yrittää nostaa Suomen työllisyysastetta keventämällä yksilöllisen irtisanomisen kriteereitä alle 10 henkilöä työllistävissä yrityksissä.

– Suunnitellun lain viilaaminen koskemaan vain alle 10 henkilöä työllistäviä yrityksiä ei muuta sitä seikkaa, että työntekijät asetetaan eriarvoiseen asemaan ja työntekijöiden työsuhdeturvaa heikennetään, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sanoo.

– Superilaisia työskentelee pienissä sote-alan yksityisissä yrityksissä, joiden määrä tulee kasvamaan sote-uudistuksen myötä. SuPer ei voi hyväksyä työnantajalle tarjottavaa mahdollisuutta irtisanoa työntekijöitä kevyin perustein. Tehtävämme on suojella jäseniämme.

Mielenilmaisun aikana superilaiset tekevät normaalit työvuoronsa, mutta eivät liiton mukaan jousta vuoronvaihdoilla.

“On työnantajan tehtävä huolehtia aina siitä, että henkilökuntaa on riittävästi eikä potilasturvallisuus vaarannu. Potilasturvallisuus ei voi olla henkilökunnan jouston varassa”, SuPer toteaa tiedotteessaan.

Liitto muistuttaa, että vuoronvaihtokielto ei ole lakko eikä se koske virkasuhteisia työntekijöitä.

Myös sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy aloittaa kahden viikon vuoronvaihtokiellon ensi maanantaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE