Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Työmarkkinat

17.6.2025 10:26 ・ Päivitetty: 17.6.2025 10:26

Superin Inberg: Kotihoidon palveluja pitää kehittää ja resursseja lisätä

iStock

Hoitajaliitto Superin puheenjohtaja Päivi Inberg pitää välttämättömänä, että kotihoidon palveluita kehitetään ja resursseja lisätään. Inbergin mukaan kotihoidon kiireet aiheuttavat hoitojonoja toisaalla.

Demokraatti

Demokraatti

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin puheenjohtaja Päivi Inberg kommentoi Ylen kyselyä, jonka mukaan kotihoidon käynnit eivät ole turhia, vaan ne ovat korvaamaton apu monelle kotona asuvalle ikääntyneelle.

Yle kertoo jutussa, että kotihoidon työntekijöillä voi olla jopa 20 asiakaskäyntiä päivässä. Aikataulu on tiukka ja hoitajat arvostelevat muun muassa sitä, ettei siirtymäaikoja asiakkaalta toiselle ole suunniteltu todellisen matka-ajan mukaan.

Inberg pitää tärkeänä, että kotihoidon työntekijöille annetaan riittävä työrauha ja aikaa myös siirtymisiin sekä välttämättömiin taukoihin. Tämä ei Inbergin mukaan ainoastaan paranna työntekijöiden hyvinvointia, vaan tuo myös säästöjä yhteiskunnalle.

– Kun työntekijät voivat tehdä työnsä rauhassa ja huolellisesti, vähenee kiireestä johtuva virheiden määrä. Myös asiakastyytyväisyys paranee, Inberg sanoo tiedotteessa.

– Jos kotihoidossa hoitajien työolosuhteet ja asiakkaiden tarpeet eivät kohtaa, niin vanhukset tulevat entistä useammin kuormittamaan terveysasemien ja sairaaloiden päivystyspoliklinikoita ja turvautuvat yhä useammin jopa erikoissairaanhoidon palveluihin. Tämä tulee hyvinvointialueille entistä kalliimmaksi ja häiritsee vakavasti myös sairaaloiden normaalia toimintaa.

Tilanne on Inbergin mukaan kotihoidon jatkuvuuden näkökulmasta vakava, koska alalta hakeudutaan pois, jos työtä ei voida enää tehdä itselle hyväksyttävällä tavalla.

– On välttämätöntä, että kotihoidon palveluja kehitetään ja resursseja lisätään, jotta kotona asuvat saavat tarvitsemansa hoidon ja hoitajat voivat tehdä työnsä eettisesti ja kestävästi, hän sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU