Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Supo julkistaa aamupäivällä vuosikirjansa – esillä Venäjän tiedustelu ja vaikuttaminen Suomessa

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Suojelupoliisi (supo) kertoo tänään Venäjän tiedustelun ja vaikuttamisen uhasta Suomessa. Asia on esillä, kun supo julkistaa aamupäivällä vuosikirjansa Helsingissä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tiedotustilaisuudessa Suomen turvallisuustilanteesta puhuvat suojelupoliisin vt. päällikkö Teemu Turunen, apulaispäällikkö Jonna Turunen ja erikoistutkija Petteri Lalu.

Supon on määrä julkistaa samalla myös terrorismin uhka-arvionsa. Viikonloppuna supo kertoi STT:lle, ettei Moskovan perjantainen joukkoampuminen toistaiseksi vaikuta terrori-iskun uhkaan Suomessa.

Äärijärjestö Isis on väittänyt olevansa terrori-iskun takana. Perjantai-illan iskussa Krasnogorskissa Moskovan luoteispuolella kuoli ainakin 137 ihmistä ja haavoittui yli 180.

SUPON mukaan Suomen viranomaiset seuraavat tarkasti myös ulkomailla tapahtuvia iskuja ja arvioivat niiden mahdollisia vaikutuksia Suomeen.

-  Vaikka terroristinen toiminta ja verkostot ovat tyypillisesti valtioiden rajat ylittäviä, on jokaisen maan tilanne omanlaisensa eikä naapurimaan tilanne ole suoraan verrattavissa toiseen maahan, supo kertoi lauantaina sähköpostitse.

Suomessa radikaali-islamistinen toiminta on pääosin keskittynyt erilaiseen tukitoimintaan, kuten terrorismin rahoittamiseen ja propagandan levittämiseen.

Terrorismin uhka on ollut Suomessa jo useamman vuoden ajan neliportaisen asteikon tasolla kaksi eli kohonnut. Supo on kertonut, että merkittävimmän terrorismin uhkan muodostavat yksittäiset henkilöt ja pienet ryhmät, joilla on äärioikeistolainen tai radikaali-islamistinen ideologia.

Supo otti neliportaisen terrorismin uhka-arvion käyttöön vuonna 2017.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE