Kyse ei ole vain taloudesta. Kyse on suunnasta.

Nykyinen politiikka rakentuu oletukselle, että julkisia menoja vähentämällä vahvistetaan taloutta. Samalla kuitenkin heikennetään niitä rakenteita, jotka ovat pitkällä aikavälillä tehneet Suomesta vakaan, turvallisen ja menestyvän yhteiskunnan.

Hyvinvointivaltio ei ole talouden ongelma, vaan sen perusta. Kun sitä puretaan, puretaan samalla myös edellytyksiä kestävälle kasvulle.

Ihmisten tilanteet vaikeutuvat, palvelutarve kasvaa ja ongelmat monimutkaistuvat. Tällöin kustannukset eivät vähene, vaan siirtyvät ja usein kasvavat. Tämä on talouspolitiikkaa, joka katsoo liian lyhytnäköisesti.

Erityisen huolestuttavaa on, että samaan aikaan kun puhutaan työllisyyden vahvistamisesta, tehdään ratkaisuja, jotka heikentävät ihmisten mahdollisuuksia osallistua.

Työllisyys ei synny pakottamalla tai turvaa purkamalla. Se syntyy koulutuksesta, työkyvystä, toimivista palveluista ja siitä, että ihmisellä on realistinen mahdollisuus rakentaa omaa polkuaan.

SUOMALAISEN yhteiskunnan vahvuutena on ollut luottamus. Olemme voineet uskoa siihen, että jokainen saa mahdollisuuden ja että yhteiskunta toimii myös silloin, kun ihmisen elämä ei suju suunnitellusti.

Tämä luottamus ei ole itsestäänselvyys. Se on rakennettu päätöksillä, joissa on ymmärretty, että sosiaalinen kestävyys ja taloudellinen kestävyys kulkevat käsi kädessä. Nyt tätä tasapainoa horjutetaan.

Kun leikkaukset kohdistuvat niihin, joiden asema on jo valmiiksi heikko, se ei ainoastaan lisää eriarvoisuutta, vaan heikentää koko yhteiskunnan kantokykyä.

Kun järjestöjen tekemää työtä kavennetaan, menetetään osa siitä hiljaisesta, mutta ratkaisevasta työstä, joka ehkäisee ongelmia ennen kuin ne kasvavat raskaiksi ja kalliiksi.

POLITIIKKAA tehdään aina arvojen pohjalta, haluttiin sitä tai ei. Nykyinen linja kertoo arvovalinnasta, jossa vastuu siirtyy yksilölle tilanteissa, joissa ihminen tarvitsisi nimenomaan yhteiskunnan tukea. Tämä ei ole kestävä suunta.

Suomi tarvitsee politiikkaa, joka tunnistaa, että investoinnit ihmisiin, koulutukseen, hyvinvointiin ja turvallisuuteen eivät ole vaihtoehto talouden tasapainolle, vaan sen edellytys. Pitkällä aikavälillä kestävää taloutta ei rakenneta heikentämällä ihmisten mahdollisuuksia, vaan vahvistamalla niitä.

Eduskuntavaalit tulevat olemaan suunnan vaalit. Niissä ratkaistaan, jatketaanko linjaa, jossa hyvinvointivaltiota puretaan pala palalta, vai käännetäänkö suunta kohti politiikkaa, jossa talous ja ihmiset eivät ole vastakkain, vaan kulkevat yhdessä.

Suomea ei rakenneta leikkaamalla heikoimmilta. Suomi rakennetaan pitämällä kaikki mukana.

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu ja aluehallituksen jäsen (sd.) Vaasasta.