Ottman on edustanut Suomea Brysselissä syyskuun alusta saakka poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteassa. Se valmistelee EU:n yhteistä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa.

Ottmanin työhuoneen ikkuna Suomen edustustossa antaa rauhallisen näkymän Brysselin katoille, mutta viime kuukausina läheisissä EU-kortteleissa on reagoitu suuriin mullistuksiin.

Pelkästään Ottmanin Brysselin-komennuksen alkamisen jälkeen Nord Stream -kaasuputkissa on nähty räjähdyksiä ja Ukraina on ehtinyt kääntää maassa riehuvan sodan suuntaa suotuisammaksi itselleen. Venäjän presidentti Vladimir Putin on julistanut liikekannallepanon, järjestänyt valekansanäänestyksiä Ukrainan itäisillä alueilla ja sanonut Venäjän olevan sodassa lännen kanssa.

Myös Venäjää tukevien maiden joukko on pienentynyt, hän lisää.

EUROOPAN UNIONI on toistuvasti vastannut Venäjän sotatoimiin tukemalla Ukrainaa ja asettamalla uusia pakotteita Venäjälle. Sota on kuitenkin myös osin jakanut maita uusiksi siinä, minkälaisiksi ryhmiksi ne näkemyksissään jakautuvat.

Ottmanin työhuone on sisustettu maltillisen skandinaavisesti, mikä kuvaa hyvin myös Suomen perinteistä asemoitumista eurooppalaisessa yhteisössä. Koko totuutta tuo mielikuva ei silti enää edusta.

-  Jos katsoo vaikkapa pääministerin puheita Euroopan parlamentissa ja suurlähettiläspäivillä, niin kyllähän me olemme selkeästi siirtyneet lähemmäs Puolaa ja Baltiaa, mitä tulee Ukrainan tukemiseen ja Venäjään.

Syyskuussa pääministeri Sanna Marin (sd.) puhui Strasbourgissa Euroopan parlamentille ja sanoi muun muassa, että venäläistä turismia olisi rajoitettava voimakkaammin Euroopassa. Suurlähettiläspäivillä taas Marin totesi Suomen haluavan yhä kireämpiä pakotteita Venäjälle ja sanoi haluavansa nostaa esille Puolan merkittävän roolin Ukrainan tukemisessa ja yhtenäisyyden rakentamisessa EU:ssa.

Pienenä maana Suomi on perinteisesti rakentanut selkänojansa sen varaan, että se noudattaa tarkasti perus- ja ihmisoikeuksia sekä kansainvälisiä sitoumuksiaan. Tuohon linjaan on kohdistunut Venäjän hyökkäyksen jälkeen paineita itärajaan liittyvissä kysymyksissä.

Selkein esimerkki on rajavartiolain muuttaminen viime kesänä. Tuolloin lakia päivitettiin niin, että ainakin teoriassa turvapaikanhaun voisi keskittää täysin pois itärajalta suurten ihmismassojen saapuessa.

RAJAVARTIOLAIN muutoksilla haluttiin suojata Suomea turvapaikkaryntäykseltä, jonka Venäjä voisi mahdollisesti masinoida rajalle. Osa eurooppa- ja valtiosääntöoikeutta tuntevista juristeista piti kuitenkin lakimuutosta uhkapelinä, jonka seurauksena Suomen rajalla saatetaan testata myös tosiasiallista mahdollisuutta hakea turvapaikkaa tehokkaasti.

Ottman kuvaa Suomen ratkoneen perinteisesti ongelmia oikeusperusta edellä. Tämä näkyi hänen mukaansa hyvin siinä, miten rajoituksia perusoikeuksiin punnittiin koronaviruspandemian aikana verrattuna moniin muihin maihin.

Päinvastaisen esimerkin hän ottaa Puolasta, jossa hän oli suurlähettiläänä ennen siirtymistään Brysseliin.

Valko-Venäjä masinoi viime vuoden syksyllä Puolan rajalle mittavan määrän potentiaalisia turvapaikanhakijoita, minkä jälkeen Puola käytännössä sulki Valko-Venäjän vastaisen rajansa ja rajoitti mahdollisuuksia hakea turvapaikkaa. Vaikka turvapaikkakäytännöt rajalla muuttuivat, sitä ei voinut havaita vain Puolan lainsäädäntöä katsomalla.

-  Puola julisti poikkeustilan raja-alueelle, mikä rajoitti muiden kuin siellä asuvien ja viranomaisten liikkumista. Median, kansalaisjärjestöjen ja rajavalvontavirasto Frontexin pääsyä alueelle rajoitettiin, jolloin viranomaisten käytännön toimia oli vaikea valvoa. Eli Puola hoiti asian toisella tavalla, kertoo Ottman.

Viime aikojen näkyvin esimerkki Suomen asemoitumisesta Baltian ja Puolan kanssa samaan maaryhmään ovat venäläisiin turisteihin kohdistuvat rajoitukset.

SUOMESSA HALLITUS katsoi venäläisten turistien vaarantavan kansainvälisiä suhteita. Esimerkiksi Virossa taas poliitikot katsoivat venäläisturistien vaarantavan kansallista turvallisuutta.

Perustelut poikkesivat toisistaan, mutta käytännön linjat yhtenivät. Länsi-Euroopassa turismin rajoittamiseen on suhtauduttu itälaitaa kriittisemmin.

Ennen Venäjän hyökkäyssotaa esimerkiksi Puola on saanut paljon moitteita huonosti toimivasta oikeusvaltiostaan. Tuleeko Suomelle riskejä siitä, että se ajaa nyt yhä useammin päätöksiä samassa maaryhmässä muun muassa Puolan kanssa?

Ottman uskoo, että muutos rajautuu Suomessa ennen muuta Ukrainan tukemiseen sekä Venäjää ja itärajaa koskeviin asioihin. Hän huomauttaa, että Puola on peruslinjaltaan hyvin EU-kriittinen ja katsonut muun muassa kansallisen lainsäädäntönsä asettuvan EU-lainsäädännön yläpuolelle.

-  En näe, että meidän peruskantamme moniin muihin EU-asioihin, kuten ilmastopolitiikkaan, oikeusvaltioperiaatteeseen tai sukupuolten väliseen tasa-arvoon, muuttuisivat mitenkään lähemmäs Puolan kantoja. Tai että Suomesta tulisi yhtäkkiä esimerkiksi EU-kriittinen. Päinvastoin EU:han on esimerkiksi Ukrainan tukemisessa osoittanut olevansa toimintakykyisempi kuin mitä monet ovat ajatelleet.

Joka tapauksessa kyse on isosta epäjatkuvuuskohdasta. Suomi on siirtynyt unionin sisällä hyvin varovaisesta Venäjä-politiikasta kaikkein jyrkimpien äänten kuoroon.

Suurimpana muutoksena Ottman pitää silti sitä, että Nato-hakemuksella Suomi toi itsensä yhä selkeämmin osaksi länsiliittoumaa.

-  Se oli merkittävin strateginen muutos, mitä tässä on tapahtunut vuosikymmeniin, ehkä EU-jäsenyyden toteutumisen jälkeen.