Perussuomalaisten, kokoomuksen ja KD:n nuorisojärjestöjen puheenjohtajat luovuttivat viime marraskuussa eduskunnalle 50 000 allekirjoitusta keränneen Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen, jossa vaadittiin, että yhtiön rahoituksesta leikataan entistä enemmän ja sen lakisääteiset tehtävät rajataan nykyistä tarkemmin.

Liikenne- ja viestintävaliokunta kuitenkin hylkäsi aloitteen yksimielisesti viitaten sekä hyviin hallintotapoihin että eduskuntaryhmien syksyllä 2024 hyväksymään parlamentaarisen sopuun, jonka päätöksellä Yleltä leikataan yhteensä 66 miljoonaa euroa vuoteen 2027 mennessä.

Jo tämän kevään yt-neuvotteluiden seurauksena Yleisradiossa päättyykin satoja erimuotoisia työsuhteita, ohjelmia ja toimituksia lakkautetaan ja tuotannot supistuvat kautta linjan.

Kansanedustaja Teemu Keskisarja (ps.) esitti eduskunnassa viime torstaina, että lisäsäästöjä vaativasta kansalaisaloitteesta pitäisi edes äänestää. Keskisarja (s. 1971) vertasi paatoksellisessa puheessaan Yleisradiota ”minun lapsuudessani 1960-luvulla” esitetyn animaatiosarja Suursyömärin nimikkohahmoon.

Keskisarjan mukaan Yle ”on ahneimpia yleisradioyhtiöitä maailmassa, jonka propagandan pakkosyötöstä maksamisesta välttyy vain tulottomana”. Ylen ”suomalaisuusvihan, sateenkaaripropagandan ja rasismin vastustamiseen verhotun itseinhon” korvaajiksi Keskisarja esitti verkossa ja sosiaalisessa mediassa maksullista vaikuttajamainontaa tekeviä yksityistahoja, kuten oikeistosympatioistaan tunnettua Ivan Puopoloa.

Koska myös perussuomalaiset olivat mukana aloitteen yksimielisessä valiokuntahylkäyksessä, Keskisarja joutunee puolueessaan jonkinlaiseen puhutteluun.

Keskisarjan puheenvuoron kommentit olivat enimmäkseen niin absurdeja, että niitä on vaikea ottaa vakavasti – mutta juuri perussuomalaisten toimintatapaan on jo vuosia kuulunut mielikuvituksellistenkin väitteiden esittäminen Yleisradion organisaatiosta, päätöksenteosta, toiminnasta ja ohjelmista.

HETI KEVÄÄN VAALIEN jälkeen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.). vaati puoluelehti Suomen Uutisissa hallinnonalalleen kuuluvalta Yleltä ”lisää leikkauksia, johtoa vaihtoon joka puolella ja kunnon tulosvastuuta: tulos tai ulos”.

Ranne myös kertoi, että kentällä kiertäessä ihmiset kyselevät aktiivisesti ”miksi et ole heittänyt pihalle Merjaa” (Ylen toimitusjohtaja Ylä-Anttilaa) sekä valitteli, ettei hänellä ole ministerinä valtaa puuttua Ylen sisäisiin asioihin.

Onko Ranteen ihanteena tai tavoitteena siis valtio, jossa suhdanteiden mukaan valituilla poliitikoilla olisi valta määrätä yksittäisen (media)yhtiön henkilöstö- ja sisältövalinnoista, jaella potkuja mielensä mukaan ja ylipäätään puuttua kaikkeen, mitä yhtiössä tehdään?

Ministeri ei voi olla tietämätön siitä, mitä hänen hallinnonalansa vastuu- ja valta-alueisiin kuuluu ja mitä ei.

SAMAAN AIKAAN perussuomalaisten edustaja parlamentaarisessa Yle-työryhmässä, kansanedustaja Joakim Vigelius näyttää kantavan huolta Yleisradion rivityöntekijöiden tilanteesta.

Kun Yle käynnisti maaliskuussa joukkoirtisanomisensa uutistoiminnasta, perussuomalaisia parlamentaarisessa Yle-työryhmässä edustava Vigelius paheksui säästöpäätöksiä väärin tehdyiksi ja vääriin ihmisiin osuviksi.

Hän sanoi tiedotteessaan epäilevänsä, että Ylen johto kohdisti irtisanomiset tarkoituksella ”suomalaisten tärkeinä pitämiin” sisältöihin, vastoin eduskunnan tahtoa.

KESKENÄÄN RISTIRIITAISET ulostulot ja vaatimukset ovat tahallista hämmentämistä, sanoo tutkija, tiedotusopin dosentti ja Ylen entinen hallituksen jäsen Heikki Hellman.

– Raflaavat lausunnot ovat julkisuuspolitiikkaa ja esiintymistä etenkin omille kannattajille, vaikka hyvin tiedetään, ettei näkemyksiä voi toteuttaa. Kaikilla puolueilla on alueita ja painopisteitä, joilla toimitaan samoin, mutta perussuomalaisille Yle on jatkuvien hyökkäysten kohde.

Hellman muistuttaa, että samalla kuin Suomessa kauhistellaan USA:n presidentin Donald Trumpin hallinnon suoraa puuttumista riippumattomaksi katsottuun viranomaistoimintaan, Ranne menee pidemmälle.

– Yleisradio on itsenäinen osakeyhtiö, jonka sisäiset asiat eivät kuulu eduskunnalle, saati yksittäiselle ministerille. Toki kansanedustajista koostuva hallintoneuvosto päättää yhtiön strategiasta, rahoituksesta ja asemasta, mutta sillä nimenomaan ei ole valtaa puuttua ohjelmapolitiikkaan, saati henkilövalintoihin. On aika ennenkuulumatonta, että demokraattisen maan ministeri harmittelee tällaista asiantilaa julkisesti.

Hellman arvioi, että osin kyse saattaa olla ”vaalikrapulasta”: rumasti hävittyjen alue- ja kuntavaalien jälkeen perussuomalaisissa halutaan kääntää huomio muualle ja miellyttää kannattajakuntaa.

YLEISRADIOSSA toimitusjohtajan nimittäminen ja erottaminen sekä muun johdon valinta kuuluu Ylen hallitukselle.

Poliittisista yrityksistä puuttua sisältöön ei ole ollut puutetta. Myös aiempina vuosikymmeninä poliitikot ovat pyrkineet vaikuttamaan suoraan sekä Ylen ohjelmiin että yksittäisiin tekijöihin.

1960-1970-luvulla Ylen sisälle syntyi voimakas vasemmistosuuntaus, kun yhtiön johto halusi myös toimittajakuntaan parlamentaaristen voimasuhteiden mukaista eri puolueiden edustusta.

Vaikka tämä käytäntö päättyi jo 1980-luvulla, asiasta muistuttavat monet nuorenkin polven poliitikot.

Jo Juha Sipilän (kesk.) hallitus teki leikkauksia Ylen rahoitukseen, mutta niistä ei koitunut nykyisiä jätti-irtisanomisia.

Sen sijaan pääministeri oli henkilökohtaisesti mukana jupakassa, joka johti useamman toimittajan eroon, Julkisen sanan neuvoston (JSN) langettavaan päätökseen päätösvallan luovuttamisesta toimituksen ulkopuolelle, Ylegate-kirjaan ja päätoimittaja Atte Jääskeläisen eroon toukokuussa 2017.

Sipilä suuttui puolisen vuotta aiemmin julkaistusta Ylen uutisesta, jossa käsiteltiin hänen sukulaistensa sidonnaisuutta kaivosyhtiö Terrafameen. JSN taas katsoi, että Ylessä oli annettu Sipilän painostuksen vaikuttaa uutisoinnin rajoittamiseen, ja useat toimittajat kritisoivat Jääskeläistä liian läheisistä väleistä hallituspuolueiden päättäjiin.

Heikki Hellman arvioi, etteivät ylläolevat tapahtumat olleet oire tämän hetken tilanteesta, vaan erillinen tapauksensa.

– Siinä oli kyse enemmän poliitikon yksittäisestä tuohtumuksesta ja Jääskeläisen toiminta- ja johtamistavoista. Mutta isommassa kuvassa on selvää, että 2010-luvulta lähtien Yleen on kohdistunut erilaisia hyökkäyksiä, joilla sen asemaa halutaan heikentää.

TUTKIJAN mielestä poliittinen ja yhteiskunnallinen polarisaatio tekee yhä vaikeammaksi päättää Yleisradion(kaan) asioista kestävillä ja tietoon pohjautuvilla tavoilla. Hän ehdottaa yhdeksi ratkaisuksi komiteajärjestelmän paluuta, mikä toimii yhä esimerkiksi Ruotsissa.

– Arvostan kyllä parlamentaarisen työryhmän työtä, mutta nykyinen valmistelutapa ei takaa, että ratkaisut nojaisivat asiantuntemukseen ja tutkittuun tietoon. Esimerkiksi väite Ylen leikkausten perustelusta valtiontalouden tilalla elää sitkeästi, vaikka se raha ei siirry mihinkään, on vain Yleltä pois.

Hellman epäilee, että Yle-työryhmän oppositiojäsenet taipuivat suurleikkauksiin siitä pelosta, että muuten säästöpäätökset olisi viety vielä rajumpina hallituksen ja ministeri Ranteen tehtäväksi.

YLEISÖN, katsojien ja sisällönkuluttajien mielipiteet Ylestä jakautuvat, mutta eivät ehkä niin rajusti kuin eduskunnan tai sosiaalisen median kohinasta luulisi.

Yleisradiota pidettiin Evan tämän kevään mediakyselyssä Suomen luotettavimpana uutisten lähteenä. Tässä sen asema on ollut pitkään vahva.

Silti Suomesta löytyy myös pieni mutta äänekäs ihmisjoukko, joka ei ymmärrä miksi meille tarvitaan tämänkaltainen julkisen palvelun yleisradioyhtiö – vaikka samanlainen löytyy monesta muustakin demokraattisesta länsimaasta.

– Tämä joukko on jotain 10-20 prosentin väliltä, kirjava eikä se yleensä luota muihinkaan instituutioihin, Hellman kommentoi.

Ovatko Yleen kohdistuva poliittinen hyökkäily ja vaatimukset johdon puhdistamisesta sitten yhdentekeviä?

Hellmanin mielestä niissä on kyse yhtä mediayhtiötä isommista asioista.

– Jos median riippumattomuus valtiovallasta ja sitä mukaa luotettavuus suuren yleisön silmissä menetetään, ollaan vaarallisilla vesillä. Jo nyt on nähtävissä riski, että lisäleikkausten pelko alkaa ohjata sisäistä päätöksentekoa. Siksikin pidän erittäin huolestuttavana, että vastuuministeri puhuu julkisesti tavoitteenaan itsenäisen mediayhtiön ”koko johdon vaihtamisesta” ja käytännössä alasajosta.