Työmarkkinat
30.9.2023 07:43 ・ Päivitetty: 30.9.2023 09:26
SY:ltä kysely: Moni kertoo olleensa tilanteessa, jossa työntekijän irtisanominen olisi ollut työyhteisön edun mukaista
Lähes 60 prosenttia työelämässä olevista kertoo olleensa tilanteessa, jossa jonkun työntekijän irtisanominen tämän toiminnan vuoksi olisi ollut työyhteisön edun mukaista.
Asia ilmenee etujärjestö Suomen Yrittäjien Kantar Publicilta tilaamasta kyselystä. Kysymykset suunniteltiin järjestön ja Kantarin yhteistyönä.
Vastaajista vain kolmasosa ilmoitti, ettei ole ollut vastaavassa tilanteessa. Kahdeksan prosenttia ei osannut sanoa, oliko ollut tämänkaltaisessa tilanteessa.
Kyselyyn vastasi syyskuussa yli tuhat työelämässä eri asemissa olevaa ihmistä. Tutkimuksen virhemarginaali on kokonaistuloksen tasolla noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
Vastaajista hieman useampi nainen kuin mies oli ollut tilanteessa, jossa näki irtisanomisen työyhteisön edun mukaisena. Myös ammattiryhmien välillä oli eroa: eniten kuvatun kaltaisessa tilanteessa kertoivat joskus olleensa ylemmät toimihenkilöt, johtavassa asemassa olevat sekä työttömät. Sen sijaan vähiten vastaavassa tilanteessa ilmoittivat olleensa alemmat toimihenkilöt.
HALLITUS kaavailee henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen helpottamista, mikä on saanut palkansaajajärjestöt takajaloilleen. Jatkossa työsopimuksen päättämiseen riittäisi asiallinen syy, kun nyt vaaditaan asiallista ja painavaa syytä.
Suomen Yrittäjät näkee, että henkilöperustaisen irtisanomisen uudistaminen on tärkeää.
- Korkea irtisanomiskynnys on johtanut siihen, että pienet työnantajat eivät uskalla työllistää. Tähän tulee nyt odotettu muutos, jos hallituksen suunnitelma etenee, sanoo tiedotteessa Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.